Rasismi http://velhoitse.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132667/all Tue, 21 Nov 2017 21:02:57 +0200 fi Etnisyyden tuoma syytesuoja, positiivisen syrjinnän vaikutukset rikosoikeuteen http://vinhirvel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246415-etnisyyden-tuoma-syytesuoja-positiivisen-syrjinnan-vaikutukset-rikosoikeuteen
Rikosoikeudellinen positiivinen syrjintä.

Kun kolmannesta maailmasta tulee turvapaikanhakijoita Suomeen, meidän täytyy vähän miettiä, ettei haluamamme multikulturalismi muutu multilegalismiksi. Britanniassa toimii jo monia epävirallisia Sharia oikeuksia. *1 Toisaalta kyllä suomessakin osataan. Muslimiyhteisö on ohdottanut jo kuusi vuotta sitten ministeriölle, että lakia muutettaisiin jotta sharia-tuomioistuinten perustaminen olisi mahdollista. Oikeusministeriö ampui ehdotuksen heti alas.*2

Kuitenkin tätäkin huolettavampana pidän kulttuurisyitä puolustuksena vakavissa rikostapauksissa. Viimeksi tällainen tapaus nähtiin Porvoossa pienen 3-vuotiaan tytön elämän päättäneellä tapaukselta minkä uutisoinnissa muistettiin painottaa,että isä oli myös pahoinpidellyt vanhempaa tytärtään kulttuuriinsa kuuluvalla tavalla. Asiasta uutisoitiin aivan kuin se olisi jokin lieventävä asianhaara.

Kanada ja kulttuurisyyt

Kanadalla on ollut jo pitkään omat ongelmansa postmodernismin ja lain kanssa. Muutosehdotus-c16 *3  erottelee sukupuolen, sukupuoli identiteetin ja sukupuolen ilmaisun erilleen. Tästä johtuu, että henkilö joka on biologisesti mies ja myös näyttää täysin mieheltä voi nostaa kohun väärän pronominin käyttämisestä ja saada toiselle kansalaiselle sakot.

Vielä tuoreemmin kanadalainen lakimiestenliitto vaati kaikkia jäseniään kirjoittamaan sitoumuksen arvoistaan*4 ja myös samalla myönsi olevansa rasistinen organisaatio ilmeisesti sen vuoksi, ettei sen Kanadalaisten lakimiesten suhde täysin vastaa, jotain hatusta vedettyä väestörepresentaatio mitä tulee rotuun.

Tällä kertaa kuitenkin haluan käsitellä tätä oikeusjuttua.

http://windsor.ctvnews.ca/windsor-man-sentenced-related-to-indecent-act-at-aquatic-centre-1.3679714

Windsorilainen mies on tuomittu vuosi sitten uimakeskuksessa tapahtuneesta tapauksesta.

Hassan Al Hariri myönsi syyllisyytensä viime kuussa, 2016 huhtikuussa tapahtuneesta tapauksesta.

Puolustusasianajaja pyysi, että 38-vuotiasta miestä, ei tuomittaisi kun vasta jos hän jatkossa tekee rikoksia. Tuomari kuitenkin näki, ettei tämä olisi yleisen edun mukaista ja tuomitsi miehen 24 kuukauden ehdolliseen. Jutussa ei ole mainintaa meneekö miehen tiedot seksuaalirikollisten tietokantaan.

Hassan Al Hariri myönsi syyllistyneensä pahoinpitelyyn ja säädyttömään paljasteluun. Seuraava osa tarinaa on kuitenkin niin älytön,että haluan sen tähän lainata kokonaisuudessaan. "He was also seen giving a young person a consensual back massage. (Hänet nähtiin antamassa nuorelle henkilölle yhteisymmärrykseen perustuvaa selkähierontaa.)

Nyt on kyseessä todella kiemurtelevaa ja epätarkkaa ilmaisua. Pistää ihan miettimään, onko kyseessä taas paha cis hetero patriarkia, joka tapansa mukaan varastaa vähemmistön edustajien autonomian, eikä toisaalta kohtele heitä tasa-arvoisina ihmisinä.  Cis Hetero Patriarkia vaatii täyttä moraalista vastuuta teoista ilmeisesti vain kantaväestöltä.

Tässä kohtaa herätyskelloni kuitenkin soivat ja päätän tutkia tapausta tarkemmin.

Joten kaivellaanpas vähän mitä "nuorelle henkilölle yhteisymmärryksessä annettu selkä hieronta" oikeasti tarkoittaa. Eli kyseessä oli kaksi tapausta.  Oli tapaus yksi jossa oli masturbaatiota uimahallissa. Tapaus kaksi: Henkilö väitetysti lähestyi 15-vuotiasta nuorta miestä ja kosketteli tätä tavalla jonka viranomaiset kokivat olevan luonteeltaan seksuaalista. Täytyy puhua nuoresta miehestä eikä lapsesta, koska vaikka Kanadassa suoja ikäraja on 16-vuotta niin kyseessä ei jostain hämärästä syystä ollut lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Pistää miettimään, että mitenkähän tästäkin uutisoitaisiin jos kyseessä olisi ollut 38-vuotias valkoinen mies joka seksuaalisesti hyväksikäytti mustaa tyttö lasta? Puhuttaisiinko sittenkin yhtä epätarkasti ja kierrellen?

Kanadassa jos teet julkisesti hävyttömän teon,(indecent act)*5 jota on todistamassa yksi tai useampi muu ihminen niin maksimi rangaistus on 6 kk - 2 vuotta. Hassan sai rangaistukseksi 0 vuotta.

Hassan Al Hariri on Syyrian pakolainen,joka saapui Kanadaan 3 kk ennen kuin masturboi julkisesti ja kosketteli lasta. Hassan käytti puolustuksena, että on hänellä on traumanjälkeinen stressihäiriö, hän ei pidä yhteyttä perheeseensä ja hän menetti Syyriassa pari veljeään konflikteissa.

Onko tämä nyt joku uusi trendi, että julkisesti saa masturboida ja kosketella lapsia jos on itsellä trauma?

Hänen puolustusasianajajansa argumentoi, että mitä tapahtui suihkussa ei ollut luonteeltaan seksuaalista vaan enemmänkin kulttuuri juttu. Semmoinen pieni pointti, että kun nyt on tulossa paljon kolmansista maista pakolaisia länsimaihin ja Suomeen. Meillä ei voi olla eri laki ja järjestys kulttuurien mukaan. Sitten emme enää puhu multikulturalismista vai multilegalismista.

Jos kulttuuri, etninen tausta tai uskonnollisesta syistä laki on eri ihmisille. Meidän täytyy jutella tästä suoraan ja avoimesti. Minua ei kiinnosta yhtään tämä meno, että samalla kuin kantaväestölle ajetaan ihan presidenttiehdokkaidenkin toimesta pienempiä puheoikeuksia niin pitäisikö tässä nyt sitten vain hymistellä kun, samaan aikaan salaa takakautta ajetaan oikeusjärjestelmää mikä ei ole oikeudenmukainen, eikä tasapuolinen.

Pitäisikö meidän jutella tästä julkisesti? Meidän tulisi miettiä haluammeko tämmöistä menoa välttämättä Suomeen. Ilmeisesti tätä ainakin Kanadassa tapahtuu ja kenties Ruotsissa. Me emme voi tuoda eri kulttuureista eri ihmisiä ja sitten rikkoa lakijärjestelmää kuin meikkipeliä niin, että jokainen saa omanlaisen systeemin. Semmoisen systeemin, joka ottaa huomioon kasan lieventäviä asianhaaroja, jotka ovat avoinna vain tietyille etnisyyksille tai miksei sukupuolillekin. Sitä paitsi rehellisesti en edes ymmärrä. Väitetäänkö tässä jutussa tosiaan pokalla, että Syyrian kulttuuriin kuuluu lasten seksuaalinen koskettelu? Jos näin on pitäisikö tästäkin keskustella avoimesti?

En tietenkään tiedä vaikuttiko kyseinen puolustus tuomarin tuomioon tai millä tavoin. Pidän silti erikoisena, että kulttuurisyyt edes tulevat esille mahdollisena puolustuksena. Niin kävi meillä Porvoossa ja niin kävi myös Kanadassa. Ikävä tuoda rotu tähän tällä tavoin mutta voin arvata, että jos valkoinen suomalainen tai kanadalainen olisi masturboinut julkisesti ja kosketellut lasta niin kulttuurisyyt eivät olisi puolustukseksi kelvanneet.

Tämä on ongelma, koska Syyrian turvapaikan hakija kuten Hassan nimenomaan pakenee lain toimimattomuutta länsimaihin. Joten jos emme pysty takaamaan hänelle reilua ja tasa-arvoista oikeudenkäyntiä sota traumoista riippumatta. Me petämme oikeuden ja petämme myös turvapaikanhakijan itsensä. He joutuvat yhdestä mielivaltaisesta oikeuskäytännöstä toiseen ja jos tämä meno jatkuu niin, oikeutta ja järjestystä, hän ei kohta saa enää mistään!

Nopean vertailun vuoksi nostan vielä toisen vähän samankaltaisen jutun Kanadasta.

Seksuaalinen hyväksikäyttö:

http://www.cbc.ca/news/canada/edmonton/west-edmonton-mall-wem-water-park-sexual-assault-1.3972344

Uhrit samassa ikähaarukassa mutta tyttöjä, niin nyt puhutaankin seksuaalisesta pahoinpitelystä ihan ronskisti. Ei ole vain vähän taputeltu päältä yhteisymmärryksessä tai jotain yhtä vähättelevää.

Uuuh. Voitteko haistaa tämän miesuhrien vähättelyn ja jopa suoranaisen piilottelun. Minä voin!

Tämä on varoitus koko Suomelle. Jos postmodernismin ideat, että faktat on vain osa pahaa patriarkiaa ja yhteiskunta näkymättömästi ja hajuttomasti syrjii kaikenmoisia vähemmistöjä viedään päätepysäkilleen. Sen viemisen seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Seksuaalirikollisuuden uhrit tulevat saamaan oikeutta jatkossa vain jos syytetyn väri miellyttää tuomaria. Meillä on hyvä länsimainen oikeusjärjestelmä jonka hyviin puoliin kuuluu, että se on oikeudenmukainen niin kuninkaille kuin pääministereille. Kukaan ei ole lain yläpuolella. Pyytäisin, että pidetään asia pitää jatkossakin näin. Mitä tulee sananvapauteen. Mitä tulee seksuaalirikoksiin.

lähteet:

Lähde 1:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002926845.html

Lähde 2:

http://www.turkulainen.fi/artikkeli/460534-suomessa-satoja-sharia-lain-k...

Lähde 3:

tässä on muutosehdotus c-16:

http://www.parl.ca/DocumentViewer/en/42-1/bill/C-16/royal-assent

Tässä Kanadan ihmisoikeusjulistus:

http://laws-lois.justice.gc.ca/PDF/H-6.pdf

Lähde 4:

https://www.lsuc.on.ca/EDI/

Lähde 5:

linkki rikoslain §173 pykälään ’’indecent acts’’

http://laws-lois.justice.gc.ca/eng/acts/C-46/page-39.html#h-59

21.11.2017 Tampere Väinö Hirvelä

0

http://www.turkulainen.fi/artikkeli/460534-suomessa-satoja-sharia-lain-kannattajia-hs-islamilainen-tuomioistuin-ei-sovi

Lähde 3:

tässä on muutosehdotus c-16:

http://www.parl.ca/DocumentViewer/en/42-1/bill/C-16/royal-assent

Tässä Kanadan ihmisoikeusjulistus:

http://laws-lois.justice.gc.ca/PDF/H-6.pdf

Lähde 4:

https://www.lsuc.on.ca/EDI/

Lähde 5:

linkki rikoslain §173 pykälään ’’indecent acts’’

http://laws-lois.justice.gc.ca/eng/acts/C-46/page-39.html#h-59

21.11.2017 Tampere Väinö Hirvelä

6 http://vinhirvel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246415-etnisyyden-tuoma-syytesuoja-positiivisen-syrjinnan-vaikutukset-rikosoikeuteen#comments Etnisyys Rasismi Tasa-arvo Yhdenvertaisuus periaate Tue, 21 Nov 2017 19:02:57 +0000 Väinö Hirvelä http://vinhirvel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246415-etnisyyden-tuoma-syytesuoja-positiivisen-syrjinnan-vaikutukset-rikosoikeuteen
Söikö yhdenvertaisuusvaltuutettu punaisen pillerin? http://vinhirvel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246170-onko-yhdenvertaisuusvaltuutettu-red-pillattu-ao-ja-suomalaiset-tyomarkkinat
Mitä tarkoittaa tulla Red Pillatuksi?

https://en.wikipedia.org/wiki/Red_pill_and_blue_pill

Punainen pilleri on sinisen pillerin vastakohta.

Siinä missä sininen pilleri edustaa valheellisuutta, turvallisuutta ja autuasta tietämättömyyttä niin punainen pilleri edustaa tietämystä, vapautta ja joskus kovin kivuliasta totuutta.

Voidaan puhua myös vaikkapa platonin luolavertauksesta. Missä varsinkin valtamedia maalailee välillä hyvin kummallisia varjoja luolan seinille, on nyt tullut aika astua ulos luolasta.

Jos meidän alkupremissit on väärät on tasa-arvoinen ja reilu yhteiskunta mahdoton saavuttaa. Todellisuus täytyy hyväksyä semmoisena kun se objektiivisesti meille annetaan.

Perussuomalainen Tavio kirjoitti oivan blogin:

http://villetavio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246163-yhdenvertaisuusvaltuut...

Loppukaneetti kuitenkin pisti itsellä silmään.

"Pidän erikoisena myös sitä yhdenvertaisuusvaltuutetun arviota, että maahanmuuttajat olisivat huomattavasti kantaväestöä huonommassa työmarkkina-asemassa varasto- ja hyllytystöissä."

Kysyisinkin Taviolta pitääkö hän mahdollisena, että yhdenvertaisuusvaltuutettu on perustunut näkemyksensä alan kirjallisuuteen vaikkapa Bell Curve: https://www.adlibris.com/fi/kirja/the-bell-curve-9780684824291?gclid=Cj0...

Jos kirja ei ole tuttu mutta kiinnostaa siinä esitetyt argumentit vähän helpommin sulatettavassa muodossa tässä erinomainen podcasti aiheesta:
https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/Y1lEPQYQk8s?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/Y1lEPQYQk8s?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

Mielestäni tieteen kannalta kirjassa esitetyt väitteet ovat aika kiistanalattomia ja moneen kertaan eri tutkimuksissa todettuja. Tämän tyyppinen tilastoanalyysiin perustuva tutkimus on äärimmäisen vaikea kumota uskottavasti enpä sillä, että olisin kuullut kenenkään edes tosissaan yrittävän.

Vasemmalla puolelta maailmaa katsovaa varmaan on jo valmiina rasisti kortin kanssa mutta ennen sitä muistutetaan vielä nopeasti mieliimme miten merkittävä vaikutus ÄOlla on työssä menestymiseen. Esimerkiksi Yhdysvaltojen armeija ei ota alle 83 ÄO:n väkeä, koska niistä on enemmän haittaa kun hyötyä. Armeijassa sentään kaikki työtehtävät ja strategiat on pureskeltu mahdollisimman yksinkertaisiksi. Toisin kuin modernissa Suomalaisessa yhteiskunnassa missä työtehtävä voi vaatia vaikka uuden kielen opiskelua tai muuta haastavaa.

Jordan Peterson IQ vaikutus työpaikoissa. https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/0ZUk9f2Ag_w?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/0ZUk9f2Ag_w?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

Nähdäkseni multikulttuuriselle yhteiskunnalle tässä ja tasa-arvolle tämä esittämäni ongelma on ihan todellinen uhka. Miten se voitaisiin kaikkia osapuolia tyydyttävästi ratkaista niin, että yhteiskunnan reiluus ja tasa-arvoisuus kaikkia kohtaan säilyy? Olisiko jo aika nostaa kissa pöydälle ja puhua tästä asiasta ihan aidosti ja unohtaen leimakirveet? Jos, et pidä siitä mitä kirjoitin turha ampua viestintuojaa sinun ongelmasi on tieteellisiä tutkimuksia kohtaan ja siinä tapauksessa eikun debunkkaamaan!

0

Mitä tarkoittaa tulla Red Pillatuksi?

https://en.wikipedia.org/wiki/Red_pill_and_blue_pill

Punainen pilleri on sinisen pillerin vastakohta.

Siinä missä sininen pilleri edustaa valheellisuutta, turvallisuutta ja autuasta tietämättömyyttä niin punainen pilleri edustaa tietämystä, vapautta ja joskus kovin kivuliasta totuutta.

Voidaan puhua myös vaikkapa platonin luolavertauksesta. Missä varsinkin valtamedia maalailee välillä hyvin kummallisia varjoja luolan seinille, on nyt tullut aika astua ulos luolasta.

Jos meidän alkupremissit on väärät on tasa-arvoinen ja reilu yhteiskunta mahdoton saavuttaa. Todellisuus täytyy hyväksyä semmoisena kun se objektiivisesti meille annetaan.

Perussuomalainen Tavio kirjoitti oivan blogin:

http://villetavio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246163-yhdenvertaisuusvaltuutettu-hyvaksyy-kantavaeston-syrjinnan-ei-noudata-lakia

Loppukaneetti kuitenkin pisti itsellä silmään.

"Pidän erikoisena myös sitä yhdenvertaisuusvaltuutetun arviota, että maahanmuuttajat olisivat huomattavasti kantaväestöä huonommassa työmarkkina-asemassa varasto- ja hyllytystöissä."

Kysyisinkin Taviolta pitääkö hän mahdollisena, että yhdenvertaisuusvaltuutettu on perustunut näkemyksensä alan kirjallisuuteen vaikkapa Bell Curve: https://www.adlibris.com/fi/kirja/the-bell-curve-9780684824291?gclid=Cj0KCQiAi7XQBRDnARIsANeLIesW_NyIqcplpz-mYsiCCpzQkvZivkBEpxAX6YJqUAa_JAxXHqYBQrEaAgWkEALw_wcB

Jos kirja ei ole tuttu mutta kiinnostaa siinä esitetyt argumentit vähän helpommin sulatettavassa muodossa tässä erinomainen podcasti aiheesta:
https://www.youtube.com/watch?v=Y1lEPQYQk8s

Mielestäni tieteen kannalta kirjassa esitetyt väitteet ovat aika kiistanalattomia ja moneen kertaan eri tutkimuksissa todettuja. Tämän tyyppinen tilastoanalyysiin perustuva tutkimus on äärimmäisen vaikea kumota uskottavasti enpä sillä, että olisin kuullut kenenkään edes tosissaan yrittävän.

Vasemmalla puolelta maailmaa katsovaa varmaan on jo valmiina rasisti kortin kanssa mutta ennen sitä muistutetaan vielä nopeasti mieliimme miten merkittävä vaikutus ÄOlla on työssä menestymiseen. Esimerkiksi Yhdysvaltojen armeija ei ota alle 83 ÄO:n väkeä, koska niistä on enemmän haittaa kun hyötyä. Armeijassa sentään kaikki työtehtävät ja strategiat on pureskeltu mahdollisimman yksinkertaisiksi. Toisin kuin modernissa Suomalaisessa yhteiskunnassa missä työtehtävä voi vaatia vaikka uuden kielen opiskelua tai muuta haastavaa.

Jordan Peterson IQ vaikutus työpaikoissa. https://www.youtube.com/watch?v=0ZUk9f2Ag_w

Nähdäkseni multikulttuuriselle yhteiskunnalle tässä ja tasa-arvolle tämä esittämäni ongelma on ihan todellinen uhka. Miten se voitaisiin kaikkia osapuolia tyydyttävästi ratkaista niin, että yhteiskunnan reiluus ja tasa-arvoisuus kaikkia kohtaan säilyy? Olisiko jo aika nostaa kissa pöydälle ja puhua tästä asiasta ihan aidosti ja unohtaen leimakirveet? Jos, et pidä siitä mitä kirjoitin turha ampua viestintuojaa sinun ongelmasi on tieteellisiä tutkimuksia kohtaan ja siinä tapauksessa eikun debunkkaamaan!

0 http://vinhirvel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246170-onko-yhdenvertaisuusvaltuutettu-red-pillattu-ao-ja-suomalaiset-tyomarkkinat#comments Biologia matematiikka Multikulturismi Rasismi Syrjintä Thu, 16 Nov 2017 10:30:14 +0000 Väinö Hirvelä http://vinhirvel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246170-onko-yhdenvertaisuusvaltuutettu-red-pillattu-ao-ja-suomalaiset-tyomarkkinat
Vastakkainasettelu http://amirzuhairi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245785-vastakkainasettelu
Olen ollut kirjoittamatta blogia todella pitkään aikaan, mutta eilen illalla juolahti ajatus mieleen. Tämä ajatus ei ole mikään uusi tai tajunnanräjäyttävä, mutta mielestäni rakentava ja kertomisen arvoinen. Olen jonkun verran kerennyt pohtimaan muun muassa eriarvoistumista, rasismia, natsismia, ennakkoluuloja ja syrjäytymistä. Kyse on "me vastaan he"-vastakkainasettelusta.

Otetaan esimerkiksi maahanmuuttajataustainen musliminuori, jolla on kantaväestöön verrattuna suurempi riski syrjäytyä yhteiskunnasta, johon hän on kumminkin syntynyt. Tai jos kyse on lapsesta, jolla on vaara syrjäytyä. Kun syntyy me vastaan he vastakkainasettelu, kylvetään jo syrjäytymisen siemen. Syrjäytyminen ja ulkopuoliseksi tunteminen on monen ongelman osa- tai juurisyy. Äkkiseltään keksin jo muutaman ongelman: terrorismin, kiusaamisen ja masennuksen.

Voin puhua omista kokemuksista, sillä itse olen monikulttuurisuuden "tuote". Olen syntynyt Suomessa maahanmuuttajaperheeseen. Olen kasvanut kahden kielen ja kulttuurin parissa ja se on jo lähtökohtaisesti rikastuttanut minua ja avartanut maailmankuvaani. Minua on haukuttu *itun terroristiksi yläasteella. Jos minulla ei olisi ollut muita kantasuomalaisia kavereita, erittäin todennäköisesti olisin kantanut raskaasti huutelua mukanani ja alkaisin yleistämään kaikkia muita suomalaisia samanlaisiksi kuin nuo haukkujat. Silloin minulle olisi syntynyt vastakkainasetteluajatus takaraivoon jo esi-teininä, minun maailma olisi supistunut hurjasti. Olisin luonnollisesti yrittänyt hakeutua ryhmään, jossa olisin pelkkä yläastelainen Amir enkä *itun terroristi. Onneksi niin ei käynyt, vaan ymmärsin, että kyseessä oli pieni joukko huutelijoita ja suurempaan joukkoon mahtui muun muassa mahtavat opettajat, avustajat ja kaverit. Tässä avainasemassa oli se, että jo varhain olin yksi muiden joukossa, koulussa varsinkin.

Saman tyyppisen kapean näkökulman omaa rasisti, jolla ei ole ollut ystäviä muista maista tai kulttuureista, ja törmää negatiiviseen kokemukseen tai jopa pelkkään uutiseen, jota on helppo lähteä yleistämään kaikkiin muihin. Minullekin on uskallettu sanoa suoraan kohtaamisen jälkeen, että minulla oli ennakkoluuloja ja nyt vähemmän. Muutos lähtee meistä itsestämme, joten on tärkeätä yrittää kohdata ihmiset ihmisinä. Tarkoitan tätä aidosti, sillä se on ollut minun kokemuksieni perusteella ratkaisevaa. Vuosi sitten junassa viereen istahti hieman juopunut mies, joka kysyi monta kertaa minulta mistä minä olen kotoisin, vaikka vastasin olevani Tampereelta päin joka kerta. Viimeisellä kerralla kysyi, mistä minä oikeasti olen. Vastasin, että kuules, on vuosi 2016, meitä suomalaisia on jo monen näköisiä. Mies hiljeni. Eräs kanssamatkustaja kuuli keskustelun ja hymyili ja tarjosi "fist bumpit". Tämä epämiellyttävä kokemus kääntyi yllättäen positiiviseksi, kun näin yksinkertaisella tavalla hän osoitti olevansa minun puolella.

Haluaisin kiteyttää blogikirjoituksen ehdotuksiin sen sijaan, että olen pelkästään nostanut kissan pöydälle. Minun ajatuksena on, että ainoastaan olisi "me"-ajatus "me ja he"-ajatuksen sijaan. Silloin ei luonnollisesti kukaan haluaisi tehdä harmia itselleen ja muille, silloin kun tuntee kuuluvan osaksi porukkaa, yhteisöä tai yhteiskuntaa. Tämä ajatus olisi mielestäni tehokkain ase esimerkiksi terrorismia vastaan.

1. Henkilökohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että koulussa opettaja näytti meille erittäin silmiä avaavan videon kiusaamistilanteesta kiusaajan ja kiusatun näkökulmasta. Koko luokka hiljeni. Minä ainakin viimeistään silloin tajusin asian vakavuuden. Opettajille koppi tästä, ala-asteopettajille erityisesti. Arabian kielessä on sanonta vapaasti käännettynä ”Se minkä varhain opettaa, on kuin kiveen kaivertaa”. Mitä aikaisemmin oppii kiusaamisen vakavuuden, sen parempi.

2. Miten voi puuttua kiusaamistilanteeseen, kun meillä suomalaisilla on kynnys puuttua jopa epäkohtaan tai kiusaamistilanteeseen? Tuo minun kanssamatkustajan tapa osoittaa mieltään oli mielestäni nerokas, sillä hänen ei edes tarvinnut sanoa mitään ääneen. ’Yläfemmat’ tai riittää jopa, että ei seiso kiusaajan vieressä.

3. Kaverit ovat usein monelle tärkeä tuki, jonka avulla selvitään monesta ongelmasta. Sanomattakin selvää on, että helpointa ja luontevinta lapsena on hankkia ystäviä koulusta ja harrastuksista. Urheiluseurat voi tehdä yhteistyötä koulun kanssa, esimerkiksi paikallisen ala-asteen kanssa paikalliset urheiluseurat voisivat värvätä nuoria erilaisten messujen kautta urheiluseuroihin.

4. Myönnän itsekin syyllistyneeni ennakkoluuloihin. Itse en jostakin syystä ole pitänyt Saksasta ja olen pitänyt saksan kieltä erittäin ruman kuuloisena. Ylitin itseni ja aloitin saksan kielen opiskelut yliopistossa alkeista. Ensimmäisellä tunnilla käytiin läpi asioita, mistä Saksa on tunnettu. Mieleen tuli Mercedes, Merkel ja Bundesliiga, kaikki kivoja. Pointti on se, että täytyy työntää itsensä mukavuusalueen ulkopuolelle silloin tällöin ja saattaa oppia uutta.

Sanotaan, että lasten suusta se totuus tulee. Törmäsin Twitterissä yhteen twiittiin, joka jäi mieleen. Se meni suurin piirtein näin: "Äiti, mutta kun natsin ajatuksessa on virhe, kun kaikki ihmiset on erilaisia.". Me kaikki voidaan olla me erilaisuuksistamme huolimatta. Tarvitaan vain halua, kohtaamisia ja ymmärrystä.

31 http://amirzuhairi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245785-vastakkainasettelu#comments Kiusaaminen Rasismi Syrjäytyminen Wed, 08 Nov 2017 20:10:46 +0000 Amir Zuhairi http://amirzuhairi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245785-vastakkainasettelu
Tapaus Fatim Diarra ja ruskean ihmisen velvollisuus olla hiljaa http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245663-tapaus-fatim-diarra-ja-ruskena-ihmisen-velvollisuus-olla-hiljaa
Me kaikki olemme tehneet virhearviointeja ja tulemme niitä tekemään jatkossakin. Se on yksi niistä asioista, jotka tekevät meistä ihmisiä. Myös meistä vähän julkisemmistakin toimijoista.

Viimeisimpänä tämän sai kokea Vihreiden lappilaissyntyinen Fatim Diarra. Hän teki virhearvioinnin kommentoidessaan oman sivunsa Facebook-päivityksen kommenttia tavalla, joka oli tarkoitetusta huumoristaan huolimatta valitettavan raju ja loukkaava. Myöhemmin hän pahoitteli niin kommenttiaan kuin sitä, että se oli tulkittavissa maaseudun mollaamiseksi, josta ei hänen mukaansa missään nimessä ollut kyse.

Koko asia ei olisi varmaan edes noussut valtakunnallisen median huomioon, ellei ”Lapin puolustajana” esiintyvä Keskustan Mikko Kärnä olisi ottanut tätä sydämen asiakseen. Ei tosin yllättäen: olihan hänen edellisestä somekohustaan kulunut jo yli viikko.

Kärnä oli heti valmis osoittamaan syyttävällä sormella koko puoluetta, vaikka hänen jos kenen pitäisi tietää, etteivät yksittäisen henkilön yksittäiset kommentit välttämättä millään lailla edusta hänen puolueensa kantaa. Tai edes sen hallituksen, jossa puolue istuu.

Kärnä itse kommentoi maailmanmenoa Twitterissä väliin suorastaan Donald Trumpmaisella aktiivisuudella (ja harkintakyvyllä). Tuoreimpana hän otti puolustettavakseen Lapin lisäksi myös Katalonian itsenäisyysliikkeen asian. Tätä Twitter-kommentointia täytyi julkisuudessa selitellä niin ulkoministerin kuin Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajankin, joka on joutunut keskustelemaan asianomaisen kanssa some-etiketistä henkilökohtaisessa puhuttelussakin.

Kohun levitessä sai Diarra myös kokea, millaista on joutua somemyrskyn silmään yhtään normista poikkeavana. Yleisölle ei riittänyt kritiikin kohdistaminen hänen huonosti muotoiltuun kommenttiinsa, vaan sen kohteeksi joutui niin hänen ihonvärinsä kuin ulkonäkönsäkin. On kertakaikkiaan törkeää, että itse virheen sormella osoittelun lisäksi häntä nyt nimitellään ja uhkaillaan henkilönä. Eikä mennyt kauaa ennenkuin keskusteluun heitettiín tuo ikuinen klassikko: käsky palata sinne, mistä on tullutkin. No Pellostahan hän.

Olen itsekin ollut hänen paikallaan ja tiedän, millaista on joutua täysin suhteettomat mittasuhteet saavan ryöpytyksen kohteeksi. Joitain vuosia sitten erään internetin feikkiprofiilin suojista rääkyvän trollin äärimmilleen provosoimana vastasin siihen tunnekuohussa kirjoitetulla kommentilla, jota samantien kaduin. Mutta ei, tietyn kansanryhmän toimesta se nostetaan yhä esiin joka ikisessä mahdollisessa käänteessä.

Olen saanut myös henkilökohtaisesti kokea sen, miten rajallista se sanan-ja mielipiteenvapaus meidän värisillemme ihmisille on. Silloin roolisi on olla niin hajuton, mauton, äänetön ja näkymätön kuin vain mahdollista. Jos nöyristelevän myötäilyn sijaan kehtaat kritisoida tässä maassa mitään, saat vastaasi vihaisen mylvinnän siitä, kuinka sinun tulisi häipyä maasta kokonaan. Tasavertaisena ihmisenä meitä ei vielä vuosikymmentenkään jälkeen kohdella.

Tällaisina hetkinä minua hävettää Suomen ja suomalaisten puolesta – niin monet ovat aina valmiita heittämään sen ensimmäisen kiven.

Kenellä meistä on edellytyksiä vaatia toisilta virheettömyyttä? Eikö meillä todellakaan ole parempaa tekemistä kuin ilkkua näille mokan tehneille niin kauan, että sormella osoittelulle ja lällättelylle löytyy joku uusi kohde? Mikä ihme siinä on, että positiivista asioista on niin vaikea antaa kannustavaa palautetta, mutta negatiivisia asioita pidetään elossa vaikka väkisin?

Minä esimerkiksi voin vaikka tuomita terrorismia, kritisoida maahanmuuttajien omien kuplien haitallisuutta ja kampanjoida naisten ympärileikkausta vastaan varmaan sinne maailman loppuun saakka, mutta nämä tietyt tyypit haluavat sinnikkäästi maailman muistavan minusta vain nuo neljä sanaa.

Voimia sinulle Fatim. Pidä pää kylmänä ja sydän lämpimänä- et todellakaan ole tässä yksin.

188 http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245663-tapaus-fatim-diarra-ja-ruskena-ihmisen-velvollisuus-olla-hiljaa#comments Fatim Diarra Inhimillisyys Rasismi Vihapuheet Vihreät Mon, 06 Nov 2017 19:12:18 +0000 Abdirahim HUSU Hussein . http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245663-tapaus-fatim-diarra-ja-ruskena-ihmisen-velvollisuus-olla-hiljaa
Pellossa syntynyttä ei stadilaisten vitsit naurata http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245587-pellossa-syntynytta-ei-stadilaisten-vitsit-naurata
Vihreä helsinkiläispoliitikko heitti vitsin.

Pellossa syntynyttä ei naurattanut yhtään.

Myönnän toki ettei minulla muutenkaan oikein tahdo riittää ymmärrystä lappilaisvitseille, koska liian usein ne vaikuttavat olevan enemmänkin rasististen stereotypioiden lietsomista kuin hauskaa läpändeerusta. Eihän siitä muutenkaan nyt niin kauan ole, kun minunkin sukulaisteni kallojen kokoja mittailtiin Lapissa.

Ruotsalaiset taisivat tehdä taannoin aiheesta elokuvankin.

Haluan tehdä sen nyt suoraan selväksi, että se ei ole aivan yksi kerta, kun olen kuullut etelässä heitettävän hullunhauskoja vitsejä meistä "lappilaisista poronnussijoista". Eivätkä lestadiolaisuus ja serkkujen naiminenkaan muuten ole oikeasti niin hauskoja aiheita kuin voisi helposti kuvitella.

En tietenkään loukkaannu joka kerta.

Jos loukkaantuisin jokaisesta heitosta, niin saisin olla kaiken aikaa nyrkit pystyssä. Lapin väeltä odotetaan yleensä vähän kovempaa nahkaa ja melko usein meillä sellainen onkin.

Tällä kertaa en kuitenkaan voinut ohittaa puheita väkinäisellä ja kiusaantuneella hymyllä, sillä kommentti tuli sellaisen puolueen edustajalta jolta minä sitä kaikista vähiten odottaisin.

Helsingissä syntyneen vitsailijan omat lappilaisjuuret eivät muuta asiaa tai tilannetta miksikään. Edes sillä ei ole loppujen lopuksi yhtään mitään merkitystä, missä yhteydessä tai tilanteessa tämä kommentti on heitetty. Poliitikot liikkuvat aina yksityisen ja julkisen rajamaastossa.

Pahinta mielestäni on ollut huomata, miten vihreiden joukosta näyttäisi löytyvän yllättävän paljon ymmärrystä tällaiselle huumorille, jossa pilkataan ensin maalaisia ja sen jälkeen äärimmäisen harvinaisesta taudista kärsiviä ihmisiä, joilla ei ole ollut pienintäkään tekemistä taudin synnyn kanssa.

Vihreiden omassa Facebook-ryhmässä keskustelu on kääntynyt täysin vinksalleen, kun loukatuista onkin yhtäkkiä tullut syyllisiä, koska he eivät tosikkoina ymmärtäneet kaiken olevan vitsiä. Rasistista sellaista.

Luulisi heidänkin ymmärtävän, että on yksi asia sanoa maaseudun olevan kamala paikka, jossa on mahdotonta viihtyä, ja toinen puhua yleistävästi insesmistä ja perheväkivallasta pienen Lapissa sijaitsevan kunnan ominaispiirteenä.

Tällaisiin puheisiin voi törmätä netin rasistisisissa viharyhmissä, mutta yleisesti ottaen sitä odottaa vihreiden kunnallispoliitikoilta vähän enemmän.

Toivoin puolueen johdon reagoivan asiaan jollain tavoin, mutta nuhteiden sijaan puheenjohtaja Touko Aalto kertoi ymmärtäneensä kommentin olleen mustaa huumoria. Kuraverisenä saamelaisena minä väkisinkin mietin, että tällaista huumoriako siellä vihreiden poliitikkojen kesken heitetään?

Ei muuten naurata tippaakaan.

64 http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245587-pellossa-syntynytta-ei-stadilaisten-vitsit-naurata#comments Fatim Diarra Maaseutu Rasismi Touko Aalto Vihreät Sun, 05 Nov 2017 15:55:26 +0000 Martti Asikainen http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245587-pellossa-syntynytta-ei-stadilaisten-vitsit-naurata
Onkohan moni pettynyt maahanmuuttaja miettynyt, että... http://artoollikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244719-onkohan-moni-pettynyt-maahanmuuttaja-miettynyt-etta
...olisi parempi olla siellä omassa synnyinmaassa kuin täällä Suomessa..?

Tämä tuli mieleen yhtenä asiana kun luin "Husun" äskettäistä #metoo-blogikirjoitusta.

0 http://artoollikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244719-onkohan-moni-pettynyt-maahanmuuttaja-miettynyt-etta#comments Maahanmuuttaja Rasismi Thu, 19 Oct 2017 18:26:25 +0000 Arto Ollikainen http://artoollikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244719-onkohan-moni-pettynyt-maahanmuuttaja-miettynyt-etta
#Metoo #Notyoutoo? http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244661-metoo-notyoutoo
Koko kuluneen viikon naisten (ja joidenkin miesten) somefeedit ovat täyttyneet #metoo-päivityksistä. Kyseessä on maailmanlaajuinen, järkyttävän suosion saanut kampanja, jolla haastetaan tekemään seksuaalisesta häirinnästä, ahdistelusta ja väkivallasta näkyvää. Tavoitteena on kaikessa yksinkertaisuudessaan osoittaa ongelman laajuus ja pyrkiä tälla lailla vaientamaan ilmiön laajuuden ja vakavuuden kieltävien tahojen vähättely.

Ja nimenomaan järkyttävää kampanjan saama suosio onkin. Eräskin tuttava kertoi, että oli törmännyt noihin sanoihin käytännössä joka ikisen naispuolisen Facebook-kaverinsa kohdalla. Joka ikisen.

Moni oli myös tarkentanut päivityksiään omakohtaisin kokemuksin. Yksi toistuva teema oli se, että kirjoittaja oli alkanut miettimään että ”no eihän tämä nyt mitään ole...” ja että ”eihän tämä mitenkään epänormaalia ole?”. Eräskin sivuutti osakseen jatkuvasti saamansa kohtelun odotettavissa olevana normihuoritteluna. Juuri tämä kertoo siitä, kuinka vääristyneeksi maailman on jo annettu kehittyä. Kyllä, se on nimenomaan väärin! Ja epänormaalia!

Ilmiö on minulle tuttu rasismin näkyvimmästä ilmenemismuodosta: ihonväriin perustuvasta häirinnästä. Ihan niinkuin se on varmasti ihan joka ikiselle tässä maassa kasvavalle ja valtaväestön värityksestä poikkeavalle yksilölle. Monilla siitä, liki päivittäisestä ahdistelusta, on tullut niin arkipäivää, että sille on tullut jo käytännössä sokeaksi ja kuuroksi. Siihenkin turtuu niin, että siitä tulee jo ”normaalia”. Ja taas päädytään saman kysymyksen äärelle: eihän tämän näin pitäisi mennä?

Ja kun yrität puhua aiheesta (oli kyseessä kumpi tahansa häirintä) saat osaksesi joko silmien pyörittelyä tai kommentteja siitä, kuinka ”haluat vain uhriutua.” Mitähän hemmettiä kukaan sillä voittaisi? On vaikea keksiä absurdimpaa argumenttia kuin se, kun valkoinen selittää vakavissaan, että koska hän ei ole kokenut Suomessa rasismia, ei sitä ole (voinut kokea kukaan muukaan)”

Minulla on sitäpaitsi fiilis siitä, että niin näiden molempien ilmiöiden takana kuin niitä vaientamassa ja väheksymässä on ihan sama ihmisryhmä. Kuinka monta kertaa olemmekaan saaneet kuulla, ”ettei Suomessa ole mitään seksuaalista häirintää ja ahdistelua ollut ennenkuin ne maahanmuuttajat alkoivat saapua tänne?” Kyllä sitä on. Vilkaiskaa vaikka omien naispuolisten tuttavienne Facebook-tilejä. Samaa karua tarinaa kertoivat myös parin vuoden takaisen #lääppijä-kampanjan kymmenet tuhannet viestit. Sitä on ollut aina. Se ei vain sinua kiinnostanut.

Asialla ovat olleet niin ventovieraat kuin tuttavat, työnantajat ja kollegat, aikuiset ja nuoret, selvinpäin olevat ja känniääliöt. Ihan tavalliset miehet. Ehkä jopa sinä itse? Ehkä jopa sitä tajuamatta? Ahdistelijoita on nimittäin vähintäänkin yhtä paljon kuin ahdistelun uhreja. Eli ihan älyttömästi.

Varhaisimmat kokemukset noiden naisten Facebook-päivityksissä ovat peräisin jo lapsuudesta ja varhaisnuoruudesta ja seuraavat mukana näköjään koko loppuiän. Ja taas valitettavan moni kertoo tottuneensa niihin niin, että ”ei niitä enää edes tule ajatelleeksi. ”

Joitain vuosia sitten julkaistu Väestöliiton selvitys kertoi jopa joka neljännen kasiluokkalaisen kokeneen jonkinasteista seksuaaliseksi laskettavaa häirintää. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ahdistelua kokevat pojat ja miehet, joiden kohdalla asiaan littyy vielä ihan erityinen stigmansa ja häpeänsä. Ihan turhaan tosin tässäkin. Asiaa ympäröivällä hiljaisuudella ylläpidetään vain väärintekijöiden rauhaa jatkaa puuhiaan.

Ongelma on siis todellinen ja hälyttävä. Miksi tietyillä tahoilla on sitten niin suuri tarve yrittää lakaista asiaa maton alle? ”Kännissä ja läpällä?” ”Pojat on poikia?” ”Mitäs sitten pukeuduit noin ellet halunnut sitä huomiota?” Lukekaapa huviksenne asiasta omilla kasvoilla puhuneen muusikko Paula Vesalan asiasta osakseen saamat kommentit. ”Sitä saat mitä tilaat.”

Ei, pojista ei kasva tuollaisia miehiä, ellei heidän anneta kasvaa sellaisiksi. Ei, ongelma ei ainakaan katoa, jos sitä esiintuovia yritetään hyssytellä hiljaiseksi. Ei, kenellekään ei tehdä palvelusta sillä, että vääryyttä kokeneita itseään syyllistetään ja tekijöiden annetaan vain jatkaa hommiaan.

Haluammeko me todella elää maailmassa, jossa tällaiset asiat ovat normaaleja? Jossa äitimme, sisaremme, tyttäremme ja ystävämme saavat jo varhaisvuosistaan tottua siihen, että heidän vartalonsa on kaikkien muiden omaisuutta; joka ikisen vapaasti kommentoitavissa ja kähmittävissä? Vastaus ei voi olla se, että uhreja vaaditaan ”kasvattamaan paksumpi nahka” ja ”olemaan loukkaantumatta niin helposti”. Vastauksen on oltava se, että näille typeryksille tehdään selväksi että näin ei toimi kuin täysi ääliö. Eikä se maailma siitä itsestään mihinkään muutu. Meidän itsemme on oltava se muutos.

Onnistunut vuorovaikutus vaatii tilanteessa kuin tilanteessa toisten ihmisten sosiaalista lukutaitoa. Ei mitä tahansa voi möläyttää missä tahansa. Eivät kaikki teot ole sallittuja ja ymmärrettäviä. Ja kyllä, kyllä se vähän opettelua vaatii. Valitettavan usea Elämäm koululainen vain tuntuu jääneen tässä luokalle.

Joskus lähestymisyritykset eivät tuota toivottua tulosta. Joskus sitä saa pakit. Niin käy meille kaikille. Ei se silti anna oikeutta huuteluun, huoritteluun tai haukkumiseeen. Eikä se, että koet toisen ihmisen puoleensavetävänä anna sinulle oikeutta koskea häneen ilman hänen lupaansa ja selkeästi ilmaistua toivomusta siitä. Se, että sinulla on tarpeita, ei tarkoita sitä, että sinulla on oikeus odottaa kenen tahansa tyydyttävän ne vain koska sinä sitä haluat. Ei selvinpäin eikä kännissä.

Jos et osaa käyttäytyä aikuisen ihmisen lailla, pysy poissa ihmisten ilmoilta. Jos et osaa kantaa vastuuta teoistasi alkoholin vaikutuksen alaisena, pysy erossa viinasta. Kyseessä on opittu ongelma, josta voi oppia poiskin, kuten tämän blogin kirjoittaja tietää.

Oli kyseessä sitten rasistinen tai seksuaalinen häirintä, on ratkaisu yksinkertaisuudessaan niin helppo, että on ihan älytöntä, etteivät ihmiset siihen muka kykene. Asetu toisen ihmisen asemaan. Mieti, haluaisitko itse osaksesi kohtelua, jota koet oikeudeksesi oksentaa muiden niskaan?

Teillä kaikilla on ihan varmasti naispuolisia läheisiä, ehkä jopa tyttäriä? Onko tämä sellaista, mitä sinä toivoisit heidän joutuvan kokemaan läpi koko elämänsä? Miltä sinusta tuntuisi heidän kertoessaan kokemuksistaan? Käskisitkö sinä häntä silloin ryhdistäytymään vai haluaisitko opettaa niille idiooteille käyttäytymistapoja ihan omin käsin?

Olen itse poika, veli, aviomies ja isä. Minä tiedän, mikä minun vastaukseni tuohon on.

Jos et osaa käyttäytyä aikuisen ihmisen lailla, pysy poissa ihmisten ilmoilta. Jos et osaa kantaa vastuuta teoistasi alkoholin vaikutuksen alaisena, pysy erossa viinasta. Kyseessä on opittu ongelma, josta voi oppia poiskin, kuten tämän blogin kirjoittaja tietää

Oli kyseessä sitten rasistinen tai seksuaalinen häirintä, on ratkaisu yksinkertaisuudessaan niin helppo, että on ihan älytöntä, etteivät ihmiset siihen muka kykene. Asetu toisen ihmisen asemaan. Mieti, haluaisitko itse osaksesi kohtelua, jota koet oikeudeksesi oksentaa muiden niskaan?

Teillä kaikilla on ihan varmasti naispuolisia läheisiä, ehkä jopa tyttäriä? Onko tämä sellaista, mitä sinä toivoisit heidän joutuvan kokemaan läpi koko elämänsä? Miltä sinusta tuntuisi heidän kertoessaan kokemuksistaan? Käskisitkö sinä häntä silloin ryhdistäytymään vai haluaisitko opettaa niille idiooteille käyttäytymistapoja ihan omin käsin?

Olen itse poika, veli, aviomies ja isä. Minä tiedän, mikä minun vastaukseni tuohon on.

25 http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244661-metoo-notyoutoo#comments Ahdistelu metoo Rasismi Seksuaalinen häirintä Some Wed, 18 Oct 2017 16:00:55 +0000 Abdirahim HUSU Hussein . http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244661-metoo-notyoutoo
Vihapuhe vastaan vihapuhe! http://janispetrus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244603-vihapuhe-vastaan-vihapuhe
Laki määrittelee vihapuheen seuraavasti:

Rikoslaki, 11 luku 10 §

”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Työttömyys ei pikaisesti tulkittuna rinnastu ”ryhmään”, jota vastaan voisi vihapuhua. Työttömyys ei ole henkilökohtainen piirre vaan enemmänkin tilapäinen elämäntilanne, kuitenkin on työttömät tunnustettava heterogeeniseksi ryhmäksi.

Viime päivien uutisointi valtamediassa on todistanut, että työttömistä tehdään homogeenistä ryhmää, joka joutuu kantamaan kollektiivisella moraalillaan yksittäisten ihmisten teoista tai tässä tapauksessa tekemättä jättämisistä.

Useilla julkisuuteen tuoduilla esimerkeillä on asetettu kansan yhtenäisyyden ja solidaarisuuden rajat koetukselle. On älyllisesti helppoa usko, että työttömät ovat työttömiä laiskuuttaan tai omaa saamattomuuttaan, kun tätä sanomaa julistetaan usein esimerkein työttömän itsensä suulla.

Lukijat ohjataan näillä julkilausumilla päättelemään, että jos on olemassa ihmisiä, jotka puhuvat julkisesti työhaluttomuudestaan, on olemassa harmaa massa, joka ei puhu asiasta julkisesti. Tällä taikatempulla ohjataan ajatukset pois itse yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka muuttuu lukijan silmien edessä lihaksi ja luuksi, sekä henkilökohtaiseksi asenteeksi.

Tässä on käytössä pitkälti sama asenne, kuin rasismissa, ulkomaalaisvihassa tai turvapaikanhakijoita vastustavassa uutisoinnissa. Turvattomuuden tunteen perimmäinen syy hautautuu helposti, kun aletaan puhumaan elintasopakolaisista, raiskaustilastoista, sekä ankkurilapsista ja perheenyhdistämisistä, jos jihadisti on malliesimerkki muslimeille.

Turvapaikattomuus ja työttömyys ovat periaatteessa molemmat heterogeenisiä ja vain tilapäinen elämäntilanne. Tätä pykälää on viimeksi muutettu hallituksen esitys (HE 317/2010), josta on laintulkinnan epäselvyyksissä haettava ratkaisuja. Asetus mainitsee maahanmuuttajuuden eräänä rinnastettavana perusteena ja viittaa siihen, että tällainen ryhmä, joka ei ole etnisesti yhteneväinen, on yleensä suojan tarpeessa tai sosiaalisesti heikommassa asemassa.

Poliittinen tavoite molemmilla vihapuhekampanjoilla on yhteneväinen ja jakaa samaa ideologiaa, jossa ”he tai jopa ne” elävät tai suorastaan loisivat ”meidän” verorahoillamme ja saavat ”ylisuuria” tukia ja ”käyttävät hyväksi” järjestelmää.

Itse asiassa tämä vertaus näyttää selvästi miten poliittinen kiihottamisretoriikka toimii ja voidaan tulkita, että työttömien jahti täyttää samat tunnusmerkit, kuin maahanmuuttajien pilkkaaminen, jota samat pilkkakirvestä heiluttavat tahot kutsuvat vihapuheeksi ja jopa rankaisevat ihmisiä siitä.

Perusoikeudet on asetettu kyseenalaiseksi niin valtionjohdon, kuin median toimesta ja maan yhtenäisyyteen on luotu taas uusi railo. Railo joka jakaa Suomen kansan yhä useampaan osaan, jotka kivittävät toisiaan välittämättä yhdenvertaisuuslaeista, solidaarisuudesta tai kansallisesta yhtenäisyydestä.

Railon luonut media kävelee nauraen pankkiin ja poliitikot myymään Suomi-neidon lanteiden aarteita kavereilleen!

Työttömien jälkeen riviin asettuu vammaiset, eläkeläiset ja yksinhuoltajat……

Tervetuloa joukkoon harmaaseen kaikille riittää tilaa!

Kiitos

Hämis

Ps. Kaikki työttömät eivät ole kieltäytyjiä, mutta kaikki työttömät ovat työttömiä!

7 http://janispetrus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244603-vihapuhe-vastaan-vihapuhe#comments Rasismi Työttömyys Työttömyystuki Valtamedia Vihanlietsonta Tue, 17 Oct 2017 15:12:02 +0000 Juha Hämäläinen http://janispetrus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244603-vihapuhe-vastaan-vihapuhe
Vihapuhehullutus 2017 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244442-vihapuhehullutus-2017
Viherkokoomuslaiset ministerit rykäisivät vihapuheen vastaisen kampanjan pystyyn. Vihapuhe on siellä ja täällä vallanpitäjien huulilla. Jopa vakavasta ongelmasta puhutaan. Uusi valtakunnansyyttäjä on huolestunut lisääntyneestä rasistisesta vihapuheesta.

Tavallisen kansalaisen kannattaa aina pysähtyä, jos "eliitti" puhuu itsestäänselvyytenä asiasta jota kansalainen itse ei näe. Tällöin voi olla kyse asiasta, jossa vallanpitäjillä on julkisuuden paine olla samaa mieltä "oikeamielisten" kanssa tietämättä oikeasti mitä puhuu. Siten johtajiemme suissa virtaavat samat sisäsiittoiset mielipiteet ja vievät äärimmillään maamme sanoista tekoihin - ja kriisiin.

Onko rasistinen vihapuhe lisääntynyt? Tuoreita tilastoja aiheesta ei ole ainakaan julkisuudessa. Jos ei myöskään piilossa, täytyy valtakunnansyyttäjien ja poliitikoiden perustaa kantansa mielipiteisiin ja äärimmillään vain veikkauksiin. Entäs faktat?

Arvotutkijan mukaan arvot ovat sitkeitä ja hyvin muuttumattomia, niinpä niiden muutos ei voi olla minkään takana.

Parasta aineistoa tarjoaa Poliisiammattikorkeakoulun vuosittainen raportti. Sen mukaan 2015 epäillyt rasistiset viharikokset lisääntyivät 2009 vuoden tasolle. Syynä oli turvapaikkakriisi. Sitä ennen epäilyjen ja rikosilmoitusten trendi oli alas, mikä on tärkeä huomio. Nimittäin näinä kaikkina vuosina netissä puhuttiin paljon maahanmuutosta kriittisesti. Silti ylilyönnit vähenivät hiljalleen. Toinen tärkeä huomio osoittaa vihapuhekohkaajien tekopyhyyden. Eniten rasistisia viharikoksia tehtailtiin pahoinpidellen. Kun kaikki laiton vihapuhe (kunnianloukkaus, uhkaus, kiihottaminen kansanryhmää vastaan) lasketaan yhteen, niitä on saman verran pahoinpitelyjen kanssa. Silti vihapuhe on joillekuille se ongelma mistä puhutaan, eikä ehkä elinikäisiä vammoja aiheuttava pahoinpitely.

Miksi näin?

Siksi että oma napa ja sivistymättömyys. Vertaa säikkyä lintuparvea vihapuhetta säikkyviin poliitikoihin ja toimittajiin. He näkevät vihaista puhetta netissä, joten se on heille todellista. Turvonnut poski ja musta silmä eivät näy poliitikon edessä, joten niitä ei ole. Yleisesti ottaen, jos poliitikko ei perehdy johonkin asiaan, hän reagoi aavistaen. Kokemus opettaa seuraamaan parvea. Nyt ajan henki on torjua vihapuhetta ja pitää sitä suurena ongelmana. Jos ulkomailta käy luultavasti vihervasemmiston preppaamia lähetystöjä saarnaamassa samaa, alkaa jo tuntua, että vihapuhe on varmasti lisääntynyt huolestuttavasti.

Missä se voi lisääntyä? [Pääasiassa vihervasemmistolaisten toimittajien ylläpitämät] mediasivustot moderoivat keskustelujaan ihan omien varmuuden vuoksi tiukkojen sääntöjensä mukaan, joten ei ainakaan siellä. Yksittäisiä suosittuja foorumeja ja sivustoja löytyy, joissa kunnianloukkauksia jaellaan. Vihapuhe-termin ongelma on sama kuin usein maahanmuuttokeskustelussa. Sotketaan saman sanan alle monta ilmiötä. Siinä missä maahanmuuttajia on monenlaisia, niin vihapuhettakin on laitonta ja näköjään laillistakin, joidenkin mielestä. Tavallaan vihapuheen vastustajat laimentavat vihapuhetermiä antaen ymmärtää, että osa siitä on lain mukaan sallittua. Poliittisesti vastakkaista mieltä maahanmuutosta oleva ei tietenkään kumartele vihervasemmistolaisen uhkailulle siitä, että loukkaava mutta laillinen vihapuhe on väärin.

Eräs kulminaatio saatettaneen nähdä Sebastian Tynkkysen kohdalla. Vähemmistövaltuutettu on tehnyt vaalien aikaisista kirjoituksista ilmiannon, mutta ilmeisesti kykenemättä yksilöimään syytä. Jos tapaus on suutari, se on hyvin poikkeuksellinen ja kyseenalainen uhkaus maahanmuuttokriittisille poliitikoille sekä suoraan totalitarististen maiden tapojen mukainen. Jos joudut edes keskustelemaan laillisista sanomisistasi, se johtaa osaltaan aina vain enemmän siihen, että asioista vaietaan (kuten jo nyt moni kertoo). Se myös osoittaa vähemmistövaltuutetun arviointikyvyn heikkouden ja sivistymättömyyden vapaan yhteiskunnan arvoista. Ketään, etenkään kansanvaltaa edustavia ehdokkaita, ei pistetä huvin ja poliittisen agendan takia poliisitutkintaan. Jos mitään relevanttia syytettävää ei löydy, on syytä pysähtyä miettimään, mikä oli vähemmistövaltuutetun pinnanalainen motiivi. Jos vastaus olisi poliittinen agenda, se olisi törkeä loukkaus kansanvaltaa vastaan.

Ajan henki on siis vihapuheen vastaisuus. Mistä se tulee? Se on vastareaktio maassa maan tavalla -henkeen vuodelta 2011. Yksi henkinen etappi oli, kun vihervasemmisto totesi muutama vuosi sitten, että rasistia pitää kutsua rasistiksi. Koska iskulause ohittaa kokonaan analyysin siitä, onko joku rasisti vai ei, se olettaa jonkun rasistiksi, jos jostakusta subjektiivisesti siltä tuntuu. Samalla todetaan, että tunne täytyy ilmaista ääneen ja niin vanha natsikortti/rasistikortti sai virallisen tunnustuksen vihervasemmistolta. "Hävisin väittelyn" kortista tehtiin siis hyve.

Vihervasemmisto ei koskaan ollut niin halukas väittelemään maahanmuutosta kuin maahanmuutosta keskustelemisesta. Syy on yksinkertainen, keinoja ja motiiveja oli vähän. Kriittisillä oli todistustaakka osoittaa maahanmuuton ongelmia, joten he luonnostaan olivat aloitteellisia tuomaan tietoa keskusteluun. Vihervasemmisto keskittyi ottamaan "iskuja vastaan" ja haukkumaan tyyliä vääräksi, kun tietoja oli vaikea kyseenalaistaa. Vuosi vuodelta kaikki on mennyt heidän kannaltaan vain askel askeleelta yhä enemmän päin helvettiä. Tiedot ulkomailta kertovat nogo-alueista, terrori-iskuista ja monesta muusta. Poliittisella ja mediavihervasemmistolla ei ollut muuta keinoa tyylin kritisoinnin lisäksi kuin ylenkatsoa tosiasioita. Pala kerrallaan sekin on jo vienyt ja vie edelleen jääräpäisimpien vihervasemmistolaisten näkemyksiä naurettavuuksiin. Ei auta, että samanmielisiä maahanmuuttokriittisten kanssa ovat monet maahanmuuttajat itse. Koska dissaamisen tie alkaa olla kuljettu...

... onhan vihapuhe. En uskonut näkeväni Suomesta uutisia, joita viime aikoina olen nähnyt. Poliittisessa eliitissä tuntuu järki hävinneen päästä ja tunteikas paranoidinen kohkaaminen ottaneen vallan. Olisiko niin, että Perussuomalaisten läsnäolo hallituksessa piti viileää rationaalisuutta mukana, mutta poistuminen päästi pullonhengen irti. En tiedä. Laiton vihapuhe ei ole ollut, ei ole, eikä tule olemaan Suomen suurimpia ongelmia vaan marginaalissa. Kansakunnan psyyken ja kulttuurin palaset pitävät todellisen rasismin marginaalissa.

Poliittisen päätöksenteon pohjana pitäisi olla tosiasioita. Se on todettu Suomessa VTV:oa myöten usein puutteelliseksi, eikä tuore (irrationaaliseen päätöksentekoon erikoistunut) talouden nobelistikaan liene väärä profeetta poliittikkojamme neuvomaan. Vihapuheen määrästä ja haitallisesta vaikuttavuudesta tulisi saada tosiasioita, ennen mitään muuta.

Vihapuheen tuomitsemisen taustalla lienee diplomaattipiireistäkin tuttu taipumus etäännyttää itseä todellisista ikävistä asioista puhumalla niistä laimein ilmaisuin, uuskielen keinoin. Niinpä sodat ovat konflikteja, yhteenottoja ym. eivätkä sotia. Tunteita ei haluta kokea.

On huolestuttavaa, etteivät päättäjämme saati toimittajamme kykene kiihkottomasti, syvällisesti ja monipuolisesti arvioimaan vihaista puhetta ilmiönä. Hyväntahtoiset hölmöt luulevat tietävänsä. He uskovat hyvän tarkoituksen luovan pyhittävän auran tekojensa ylle.

Tuoreeltaan arvostettu tutkija Markku Jokisipilä toi esiin huolensa kritisoidessaan intoa tuomita vihapuhe: "Tällä hetkellä olen hyvin ihmeissäni ja huolissani siitä, mihin yhteiskuntamme näyttää tässä asiassa olevan menossa."

Kuten jo vastareaktioon viittasin, niin Newtonin lain kuin yleisemminkin syyn ja seurauksen lain mukaan reaktiota seuraa vastareaktio. Vihapuheen torjuntaa siis seuraa vihaisten vastareaktio. Kansaa ei voi voittaa. Jos on kansaa (tai sen osaa) vastaan, joutuu pelkäämään. Se vaatii valvontaa, valheita ja kuria. Siitä on diktatuurit tehty. Vapaan yhteiskunnan haaste on olla vastavoima sille kaikelle. Sananvapaus muiden vapauksien ohella luo kitkaa ihmisten arkeen heidän astuessa toistensa varpaille, mutta se pakottaa jalostumaan. Keskustelu ei jalostu, jos se loppuu.

82 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244442-vihapuhehullutus-2017#comments Mediakritiikki Rasismi Vihapuhe Vihervasemmisto Sat, 14 Oct 2017 18:21:23 +0000 Mikko Kangasoja http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244442-vihapuhehullutus-2017
Trump on bitch - sanoo Eminem http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244392-trum-on-bitch-sanoo-eminem
Eminem jota pidin äärimmäisen älykkäänä ihmisenä, räppäsi freestylellä trumpia vastaan  ja kehui samalla obamaa. Huhhuijakkaa mitä älykkyyden tuhlausta. Sanojensa tehostuskeksi Eminem sanoi jos olette trumpin puolella niin piirrän tähän viivan. Joko olette vastaan taikka puolellani. Teille jotka olette vastaan sanon FUCK YOU!

Tämä jos mikä on vihapuhetta ja kansanTYHMIÄ vastaan yllyttämistä. Mutta eipäs olekkaan koska räppäri on valkoihoinen heteromies joka puhuu rasismista ja on kova julkkis.. Hänelle annetaan vapaus haukkua ihmisiä ja olla vihainen. Twitteriin ilmestyi hyvin nopeasti eminemin räppiä kannustavia twiittejä eri julkisuuden henkilöiltä.

Nämä henkilöt oli elen degeneressiä lukuunottamatta mustia. Juuri tälaiset ulostulot ja kannustusjoukot luovat sitä eriarvoisuutta.

Suomessa monet politikot ja julkkikset ovat avoimesti rasismia vastaan ja kaikki on rasismia jos olet et ole samaa mieltä. Sinut tullaan potkimaan kaveripiiristä ulos koska et jaa kansainvälistymistä ja et ymmärrä muiden ahdinkoa. Nämä samat ihmiset eivät ymmärrä rahan arvoa tai mistä se raha otetaan. Vaaditaan lisää ja mahdottomia ja opetetaan maahan tulleillekkin mistä rahaa saa helpoiten tekemättä mitään.

Minusta on älyllisesti epärehellistä ja jopa loukkaavaa kasvattaa lapsia tähän nykyiseen kaikesta loukkaantujien kulttuuriin. Ei anna kovin hyvää kuvaa tai lähtökohtia lapsille kouluttautua ammattiin kun tietää että suurin osa verorahoista meneekin sitten muualle kun mihin niiden tarkoitus olisi mennä. Eipä tarvi ihmetellä miksi suomalaiset eivät synnytä kun koneet koska on muita asioita huolehdittavana.

Meinaspa unohtua.. Tässä se eminemin vapaalla tyylillä vedetty räppi

https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/LunHybOKIjU?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/LunHybOKIjU?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

0

Eminem jota pidin äärimmäisen älykkäänä ihmisenä, räppäsi freestylellä trumpia vastaan  ja kehui samalla obamaa. Huhhuijakkaa mitä älykkyyden tuhlausta. Sanojensa tehostuskeksi Eminem sanoi jos olette trumpin puolella niin piirrän tähän viivan. Joko olette vastaan taikka puolellani. Teille jotka olette vastaan sanon FUCK YOU!

Tämä jos mikä on vihapuhetta ja kansanTYHMIÄ vastaan yllyttämistä. Mutta eipäs olekkaan koska räppäri on valkoihoinen heteromies joka puhuu rasismista ja on kova julkkis.. Hänelle annetaan vapaus haukkua ihmisiä ja olla vihainen. Twitteriin ilmestyi hyvin nopeasti eminemin räppiä kannustavia twiittejä eri julkisuuden henkilöiltä.

Nämä henkilöt oli elen degeneressiä lukuunottamatta mustia. Juuri tälaiset ulostulot ja kannustusjoukot luovat sitä eriarvoisuutta.

Suomessa monet politikot ja julkkikset ovat avoimesti rasismia vastaan ja kaikki on rasismia jos olet et ole samaa mieltä. Sinut tullaan potkimaan kaveripiiristä ulos koska et jaa kansainvälistymistä ja et ymmärrä muiden ahdinkoa. Nämä samat ihmiset eivät ymmärrä rahan arvoa tai mistä se raha otetaan. Vaaditaan lisää ja mahdottomia ja opetetaan maahan tulleillekkin mistä rahaa saa helpoiten tekemättä mitään.

Minusta on älyllisesti epärehellistä ja jopa loukkaavaa kasvattaa lapsia tähän nykyiseen kaikesta loukkaantujien kulttuuriin. Ei anna kovin hyvää kuvaa tai lähtökohtia lapsille kouluttautua ammattiin kun tietää että suurin osa verorahoista meneekin sitten muualle kun mihin niiden tarkoitus olisi mennä. Eipä tarvi ihmetellä miksi suomalaiset eivät synnytä kun koneet koska on muita asioita huolehdittavana.

Meinaspa unohtua.. Tässä se eminemin vapaalla tyylillä vedetty räppi

https://www.youtube.com/watch?v=LunHybOKIjU

13 http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244392-trum-on-bitch-sanoo-eminem#comments Eminem Rasismi Trump Turha ulostulo Fri, 13 Oct 2017 15:13:42 +0000 Juhani Piri http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244392-trum-on-bitch-sanoo-eminem
Kukapa rasistiksi tunnustautuisi http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244232-kukapa-rasistiksi-tunnustautuisi
"Hitler tappoi lukijat, Stalin kirjailijat, kuului isäni kiteytys jiddisin kielen katoamisesta." (Katja Petrovskaja: Ehkä Esther, 2015)

Suomessa oli toisen maailmansodan aikana sikäli erikoinen tilanne, että juutalaiset taistelivat suomalaisten ja saksalaisten rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Ei juutalaisia ollut kuin pari tuhatta, ja mahdollisesti saksalaiset ajattelivat, että ne voi hoidella pois sitten kun Neuvostoliitto on kukistettu. Ei Suomessa paljon natsejakaan ollut, eikä sodan jälkeen kukaan enää ollut natsi. Suomi kävi erillissotaa. On siitä muitakin todisteita kuin tämä juutalaiskysymys, mutta se on painavimpia.

Rotuerottelun biologinen pohja on ajat sitten pudonnut, joten nykypäivän rasismi on näennäisesti hienostuneempaa. Nykyään rasistit puhuvat kulttuureista kuin ne olisivat muuttumattomia ja toisiinsa sulautumattomia blokkeja. Euroopassa juutalaiset ovat jo vuosia tunteneet olevansa äärioikeiston, vasemmiston ja muslimien aggressiopiirin keskellä. Ranskan presidentinvaalien aikaan netin salaliittoteoreetikot esittivät villejä väitteitä Emmanuel Macronin yhteydestä juutalaisten rahavaltaan. Suomessa pohjat veti tuttuun tapaansa Magneettimedia, joka julkaisi huhtikuussa pöyristyttävän sepustuksen, jonka mukaan juutalaiset ja äärivasemmisto taistelevat Rotschild-pankkiirin puolesta.

Puheet juutalaisesta salaliitosta ovat hölynpölyä, mutta juutalaisten panos etenkin amerikkalaisessa kulttuurissa on kyllä huikea. Paljon ei Yhdysvaltain musiikista, elokuvasta ja kirjallisuudesta jäisi jäljelle, jos juutalaiset ja mustat sieltä poistettaisiin. Kahdesta viimeisimmästä amerikkalaisesta kirjallisuuden nobelististakin toinen on juutalaistaustainen (Bob Dylan) ja toinen afrikkalaistaustainen (Toni Morrison).

"Suomalaisessa rasismissa on se hyvä puoli, että se on harvoja vilpittömästi aitoja, tosia ja pysyviä asioita tässä elämänmuodossa." (Paavo Haavikko: Traktaatit, 1998)

Kukaan ei tietenkään halua tunnustautua rasistiksi, joten rasistit mielellään käyttävät itsestään eufemismia "maahanmuuttokriitikot". En tiedä miten se on mennyt jopa valtamediassa läpi ilman lainausmerkkejä. Oivallinen esimerkki orwellilaisesta uuskielestä on tämä termi. "Maahanmuuttokriittiset" harrastavat solvaamista. Heillä on myös hassu tapa kuvitella että heihin kohdistuva aiheellinen kritiikki on sekin solvaamista ja vihapuhetta. Juuri siksi heidän kanssaan on vaikea keskustella asiallisesti mistään, varsinkaan maahanmuutosta.

Vihapuheesta ilmestyy muuten piakkoin kiinnostava kirja, Johanna Vehkoon ja Emmi Niemisen Vihan ja inhon internet, joka pyrkii selvittämään vihapuhetta ilmiönä sekä avaamaan sen syitä ja seurauksia. Kirjan mukaan vihaajat voi jakaa karkeasti kahteen ryhmään: toiset ovat nettitrollaajia, joille vihapuhe on hauskanpitoa. Toiset ovat vanhempia henkilöitä, yleensä miehiä, jotka ovat usein rasisteja tai naisvihaajia.

"Vihapuhe vaikuttaa keskustelun raaistumiseen ja heikentää julkista keskustelua. Sen normalisointi johtaa siihen, että hirveän monet ihmiset, erityisesti naiset ja vähemmistöihin kuuluvat, eivät kohta enää uskalla sanoa mielipidettään. Me törmäsimme tätä kirjaa tehdessämme ihmisiin, jotka jo nyt ajattelevat niin, etteivät uskalla sanoa mielipiteitään ääneen netissä, koska siitä tulisi niin rumia viestejä", Vehkoo sanoi Turun Sanomien haastattelussa 7.10.2017. Netti saa tietysti ihmisistä pahimmat puolet esiin, varsinkin ne sivustot joilla voi anonyymisti suoltaa mitä kuonaa tahansa. Ongelmallista on se, että huono käytös tuntuu leviävän netin ulkopuolellekin.

168 http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244232-kukapa-rasistiksi-tunnustautuisi#comments Adolf Hitler Josif Stalin Juutalaiset Rasismi Vihapuhe Tue, 10 Oct 2017 12:18:03 +0000 Mika Lamminpää http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244232-kukapa-rasistiksi-tunnustautuisi
Onko rasismi rikos? http://juylitalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244199-onko-rasismi-rikos
Jos joku henkilö todetaan rasistiksi, niin onko hän rikollinen? Voidaanko henkilö todeta rasistiksi, jos hän ei itse tunnusta olevansa sellainen?

Rasistinen mielipide ei vielä ole rikos jos sen pitää visusti omana tietonaan. Se on tietysti moraalisesti väärin ja huono asenne, mutta se ei ole rikos. Tosin jos sen mielipiteen ilmaisee niin se voi olla rikos nykyisen lain mukaan.

Mutta mitä on rasismi?

Käsittääkseni arkijärjellä rasismin voi määritellä asenteeksi, jossa ajatellaan, että rotu määrittelisi ihmisen alempiarvoiseksi kuin jonkun toisen rodun edustajan. Rasismia voinee olla aika monella painoasteella. Yhdessä ääripäässä voimme nähdä etnisten kansanmurhien historian. Toisessa ääripäässä ehkä alitajuinen osaksi tiedostamaton epäluulo tai varovaisuus eri värisen ihonvärin omaavaa henkilöä tai muuten vaan etnisesti eri näköistä kohtaan. Missä vaiheessa tiedostamaton stereotypinen epäluulo muuttuu selkeästi rasismiksi? Saunapuheissa, joissa joku tuhahtaa, että "niitä mutakuonoja on nykyään joka paikassa"? Mutta onko tässäkään kyse välttämättä rasismista? Jos kyse on henkilöpsykologisesta tottumustilasta, joka suhtautuu samalla ärsyyntyneisyyden asteella vaikkapa poliitikkoja tai "turhia" julkkiksia kohtaan. Jos kyse on vain siitä, että riippumatta etnisestä taustasta aika monet ihmiset ottavat tuota saunassa avautuvaa henkilöä päähän, niin onko silloin kyse ensisijaisesti rasismista? Rasismin tunnusmerkit on esimerkissä havaittavissa mutta onko perimmäinen motiivi asenteeseen itse asiassa kyvyttömyyttä hillitä omaa ärtyneisyyttä riippumatta siitä minkä värinen henkilö sitä provosoi.

Ja sitten on oma lukunsa se klassinen erottelu, jossa kysymys kuuluu onko jokin asenne vaikkapa etnisesti erityyppistä ulkomailta saapunutta henkilöä kohtaan ensisijaisesti rasistisesti motivoitunut vai maahanmuuttopoliittisesti motivoitunut? Tämä erottelu voidaan teoriassa ja esseistiikassa tehdä mutta julkisessa keskustelussa sitä ei tietenkään voida tehdä. Nimittäin voi olla jopa niinkin että henkilö, joka haluaisi pienempää voluumiä pakolaisvirrassa omaan kotimaahansa, itsekin pitää itseään rasistina vaikka todellinen perimmäinen tai syvempi syy olisikin jonkinlainen kansallisvaltio-aatteeseen perustuva isänmaallisuuden tunne, jossa omaa reviiriä ja etuja halutaan puolustaa ihonväriin katsomatta. Ehkä kyse on vain pohjimmiltaan itsekkyydestä. Mikä ei tietenkään sekään ole ylevä asenne ellei kyse ole nykyään muodissa olevasta "terveestä itsekkyydestä". Mutta tällaisia erotteluita ei voida ehkä tehdä. Ne ovat joko turhia, hypoteettisiä tai sitten ne olisivat olennaisia mutta niitä ei kuitenkaan voi tehdä.

Ja tämä on yksi ongelma.

Ja sitten joku voi ajatella, että tietyn rodun edustajat ovat vaikkapa älykkyysosamäärältään alemmalla tasolla tilastollisella tulostaululla, jonka perusteella he ovat alempiarvoisia ihmisiä. Mutta tämä ei oikeastaan ole tarkkaan ottaen rasimia vaan "intellektuellismia" (jos sallitaan hieman erilainen sävy tälle käsitteelle). Sillä älykkyysosamäärällä ei välttämättä ole mitään tekemistä rodun kanssa. Itse en usko, että sillä on mitään tekemistä rodun kanssa vaan että sillä on enemmänkin tekemistä kulttuurin kanssa. Ja toisekseen älykkyysosamäärällä ei ole mitään tekemistä ihmisarvon kanssa jos ajattelemme, että ihmisellä on itseisarvo riippumatta hänen älykkyydestään, mitataan sitä sitten millä tahansa kömpelöllä mittarilla.

Mutta onko kansallisvaltio-ideologiaan pohjautuva kansallisen edun ajaminen rasismia? Jos ajattelemme kuten vaikkapa eräs länsimainen presidentti, että valtion ensisijainen vastuu on pitää huolta omista kansalaisistaan, niin onko se rasismia? Jotkut näyttävät olevan sitä mieltä, että näin voisi sanoa. Sillähän ei tietenkään ole rodun kanssa yleensä mitään yksi yhteen yhteyttä. Mutta rasismi ei olekaan enää välttämättä sidottu rotuun. Sanan määritelmää voidaan venyttää. Kaikki syrjivät asenteet ovat rasistisia. Onko lukko kotiovessa rasistinen? Sehän selvästi syrjii niitä joilla ei ole avainta siihen lukkoon.

Jotain rajoja käsitteiden määrittelyyn täytyy siis kuitenkin kai yrittää sommitella. Kannatan sopivan tarkkarajaisesti määriteltyjä käsitteitä. Kannatan tätä määritelmää mikä ensimmäiseksi tuli mieleeni (kuinka ollakaan): rasismin on asenne, jossa ajatellaan, että rotu määrittelisi ihmisen alempiarvoiseksi kuin jonkun toisen rodun edustajan. Mutta ehkä tämä on liian laimea määritelmä? Ja toisaalta siitä voidaan tehdä se ajatuslinkki, että kaikki eriarvoistava asenne ihmisiä kohtaan on samankaltaista syrjintää kuin rasismi. Mutta mehän suhtaudumme päivittäin ihmisiin eriarvoisesti jo pelkästään siksi, että toiset ihmiset me tunnemme ja toisia emme. Monet ihmiset kuolevat väkivaltaisesti joka hetki ympäri maapalloa mutta me emme edes tiedä siitä koska uutiset eivät kerro kaikkia mahdollisia maailman tragedioita. Ja meille se käy ihan ok. Emme me vaadi tasa-arvoista uutisointia kaikille maailman tragedioille. Jokainen voi helposti keksiä kymmeniä esimerkkejä siitä miten me suhtaudumme eriarvoisesti eri ihmisiin. Toki ajattelemme, että jokaisella ihmisellä - tai ainakin aika monia ajattelee, että jokaisella ihmisellä on yhtäläinen ihmisarvo. Mutta se on abstraktio. Se ei kuitenkaan velvoita meitä suhtautumaan jokaista ihmistä kohtaan samalla huomaavaisuudella ja ystävällisyydellä kuin mitä lähimpiä rakkaitamme kohtaan ehkä ainakin toisinaan yritämme suhtautua. Vaikka ehkä jotkut "fanaatikot" ovat sitä mieltä, että sen pitäisi, mutta käytännössä emme niin tee emmekä tunne siitä jatkuvasti suuremoisen huonoa omaatuntoa.

Tämän kirjoituksen päämäärä on täten saavutettu. Rasismi on määritelty ja todettu, että se ei välttämättä ole rikos ja että me olemme kaikki rasisteja jos oikein silmiin katsotaan ja käsitteet sopivasti määritellään. Ehkä tämä oivallus voisi antaa meille yhteen kuuluvuuden tunnetta.

2 http://juylitalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244199-onko-rasismi-rikos#comments Rasismi Mon, 09 Oct 2017 20:54:11 +0000 Jukka Ylitalo http://juylitalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244199-onko-rasismi-rikos
Mielensäpahoittajien ja uhriutujien planeetta. RASISTI http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244167-mielensapahoittajien-ja-uhriutujien-planeetta-rasisti
Niinhän siinä sitten taas kävi. "Rasistinen" mainos dovelta, ja mailman uhriutujat ja mielensäpahoittajat pyörtyy kauhusta. Facebookin ja mailman lehdistsön on saanut sekaisin doven mainoskampania, missä ensin ruskean paidan riisuu tummaihoinen nainen jonka alta paljastuu valkoihoinen nainen valkoisessa paidassa.

Tätä nyt kauhistellaan kuinka se antaa kuvan että tumma nainen on likainen ja mainos on rasistinen. Kaikenmailman mielensäpahoittajat ja uhriutujat huutaa kuorossa RASISTI, RASISTI RASISTIIII!!! Dove poisti mainoksen ja pahoitteli rasitista mainostaan.

Mutta hetkinen kyseisessä GIF kuvassa oli myös kolmas henkilö, nimittäin kun valkoinen nainen riisuu paitansa, niin alta paljastuu aasialainen nainen. Ylistääkö doce siis aasialaista ylivaltaa vai jäikö tässä minulta jokin pointti nyt huomaamatta?

Ei minulta jäänyt pointteja huomaamatta, mutta monelta rasismista sekaisin olevalta kylläkin. Eiköhän mainoksen tarkoituksena ollut se, että ko tuote käy kaikille ihotyypeille.

Taas yksi hyvä esimerkki kun ihmiset ovat sekaisin rasismista ja uhriutuvat, niin kaikkien pitää kävellä munankuorilla varoen ettei vaan ketään loukattaisi, vaikka ei edes loukkaamiseksi jotain tarkoittaisikaan.

Kuinka vaarallista on antaa valtaa tällaiselle uhriutuvalle ja syyttelevälle käytökselle. Erittäin vaarallista ja typerää.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201710092200447389_ul.shtml

https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/qcAzycWGcIA?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/qcAzycWGcIA?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

https://www.youtube.com/watch?v=qcAzycWGcIA

0 http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244167-mielensapahoittajien-ja-uhriutujien-planeetta-rasisti#comments Mielensäpahoittajat Rasismi Uhriutuminen Mon, 09 Oct 2017 10:59:48 +0000 Juhani Piri http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244167-mielensapahoittajien-ja-uhriutujien-planeetta-rasisti
Mielensäpahoittajien ja uhriutujien planeetta. RASISTI http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244168-mielensapahoittajien-ja-uhriutujien-planeetta-rasisti
Niinhän siinä sitten taas kävi. "Rasistinen" mainos dovelta, ja mailman uhriutujat ja mielensäpahoittajat pyörtyy kauhusta. Facebookin ja mailman lehdistsön on saanut sekaisin doven mainoskampania, missä ensin ruskean paidan riisuu tummaihoinen nainen jonka alta paljastuu valkoihoinen nainen valkoisessa paidassa.

Tätä nyt kauhistellaan kuinka se antaa kuvan että tumma nainen on likainen ja mainos on rasistinen. Kaikenmailman mielensäpahoittajat ja uhriutujat huutaa kuorossa RASISTI, RASISTI RASISTIIII!!! Dove poisti mainoksen ja pahoitteli rasitista mainostaan.

Mutta hetkinen kyseisessä GIF kuvassa oli myös kolmas henkilö, nimittäin kun valkoinen nainen riisuu paitansa, niin alta paljastuu aasialainen nainen. Ylistääkö dove siis aasialaista ylivaltaa vai jäikö tässä minulta jokin pointti nyt huomaamatta?

Ei minulta jäänyt pointteja huomaamatta, mutta monelta rasismista sekaisin olevalta kylläkin. Eiköhän mainoksen tarkoituksena ollut se, että ko tuote käy kaikille ihotyypeille.

Taas yksi hyvä esimerkki kun ihmiset ovat sekaisin rasismista ja uhriutuvat, niin kaikkien pitää kävellä munankuorilla varoen ettei vaan ketään loukattaisi, vaikka ei edes loukkaamiseksi jotain tarkoittaisikaan.

Kuinka vaarallista on antaa valtaa tällaiselle uhriutuvalle ja syyttelevälle käytökselle. Erittäin vaarallista ja typerää.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201710092200447389_ul.shtml

https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/qcAzycWGcIA?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/qcAzycWGcIA?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

0

Niinhän siinä sitten taas kävi. "Rasistinen" mainos dovelta, ja mailman uhriutujat ja mielensäpahoittajat pyörtyy kauhusta. Facebookin ja mailman lehdistsön on saanut sekaisin doven mainoskampania, missä ensin ruskean paidan riisuu tummaihoinen nainen jonka alta paljastuu valkoihoinen nainen valkoisessa paidassa.

Tätä nyt kauhistellaan kuinka se antaa kuvan että tumma nainen on likainen ja mainos on rasistinen. Kaikenmailman mielensäpahoittajat ja uhriutujat huutaa kuorossa RASISTI, RASISTI RASISTIIII!!! Dove poisti mainoksen ja pahoitteli rasitista mainostaan.

Mutta hetkinen kyseisessä GIF kuvassa oli myös kolmas henkilö, nimittäin kun valkoinen nainen riisuu paitansa, niin alta paljastuu aasialainen nainen. Ylistääkö dove siis aasialaista ylivaltaa vai jäikö tässä minulta jokin pointti nyt huomaamatta?

Ei minulta jäänyt pointteja huomaamatta, mutta monelta rasismista sekaisin olevalta kylläkin. Eiköhän mainoksen tarkoituksena ollut se, että ko tuote käy kaikille ihotyypeille.

Taas yksi hyvä esimerkki kun ihmiset ovat sekaisin rasismista ja uhriutuvat, niin kaikkien pitää kävellä munankuorilla varoen ettei vaan ketään loukattaisi, vaikka ei edes loukkaamiseksi jotain tarkoittaisikaan.

Kuinka vaarallista on antaa valtaa tällaiselle uhriutuvalle ja syyttelevälle käytökselle. Erittäin vaarallista ja typerää.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201710092200447389_ul.shtml

https://www.youtube.com/watch?v=qcAzycWGcIA

1 http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244168-mielensapahoittajien-ja-uhriutujien-planeetta-rasisti#comments Mielensäpahoittajat Rasismi Uhriutuminen Mon, 09 Oct 2017 10:59:48 +0000 Juhani Piri http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244168-mielensapahoittajien-ja-uhriutujien-planeetta-rasisti
Mielensäpahoittajien ja uhriutujien planeetta. RASISTI http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244166-mielensapahoittajien-ja-uhriutujien-planeetta-rasisti
Niinhän siinä sitten taas kävi. "Rasistinen" mainos dovelta, ja mailman uhriutujat ja mielensäpahoittajat pyörtyy kauhusta. Facebookin ja mailman lehdistsön on saanut sekaisin doven mainoskampania, missä ensin ruskean paidan riisuu tummaihoinen nainen jonka alta paljastuu valkoihoinen nainen valkoisessa paidassa.

Tätä nyt kauhistellaan kuinka se antaa kuvan että tumma nainen on likainen ja mainos on rasistinen. Kaikenmailman mielensäpahoittajat ja uhriutujat huutaa kuorossa RASISTI, RASISTI RASISTIIII!!! Dove poisti mainoksen ja pahoitteli rasitista mainostaan.

Mutta hetkinen kyseisessä GIF kuvassa oli myös kolmas henkilö, nimittäin kun valkoinen nainen riisuu paitansa, niin alta paljastuu aasialainen nainen. Ylistääkö doce siis aasialaista ylivaltaa vai jäikö tässä minulta jokin pointti nyt huomaamatta?

Ei minulta jäänyt pointteja huomaamatta, mutta monelta rasismista sekaisin olevalta kylläkin. Eiköhän mainoksen tarkoituksena ollut se, että ko tuote käy kaikille ihotyypeille.

Taas yksi hyvä esimerkki kun ihmiset ovat sekaisin rasismista ja uhriutuvat, niin kaikkien pitää kävellä munankuorilla varoen ettei vaan ketään loukattaisi, vaikka ei edes loukkaamiseksi jotain tarkoittaisikaan.

Kuinka vaarallista on antaa valtaa tällaiselle uhriutuvalle ja syyttelevälle käytökselle. Erittäin vaarallista ja typerää.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201710092200447389_ul.shtml

https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/qcAzycWGcIA?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/qcAzycWGcIA?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

0

Niinhän siinä sitten taas kävi. "Rasistinen" mainos dovelta, ja mailman uhriutujat ja mielensäpahoittajat pyörtyy kauhusta. Facebookin ja mailman lehdistsön on saanut sekaisin doven mainoskampania, missä ensin ruskean paidan riisuu tummaihoinen nainen jonka alta paljastuu valkoihoinen nainen valkoisessa paidassa.

Tätä nyt kauhistellaan kuinka se antaa kuvan että tumma nainen on likainen ja mainos on rasistinen. Kaikenmailman mielensäpahoittajat ja uhriutujat huutaa kuorossa RASISTI, RASISTI RASISTIIII!!! Dove poisti mainoksen ja pahoitteli rasitista mainostaan.

Mutta hetkinen kyseisessä GIF kuvassa oli myös kolmas henkilö, nimittäin kun valkoinen nainen riisuu paitansa, niin alta paljastuu aasialainen nainen. Ylistääkö doce siis aasialaista ylivaltaa vai jäikö tässä minulta jokin pointti nyt huomaamatta?

Ei minulta jäänyt pointteja huomaamatta, mutta monelta rasismista sekaisin olevalta kylläkin. Eiköhän mainoksen tarkoituksena ollut se, että ko tuote käy kaikille ihotyypeille.

Taas yksi hyvä esimerkki kun ihmiset ovat sekaisin rasismista ja uhriutuvat, niin kaikkien pitää kävellä munankuorilla varoen ettei vaan ketään loukattaisi, vaikka ei edes loukkaamiseksi jotain tarkoittaisikaan.

Kuinka vaarallista on antaa valtaa tällaiselle uhriutuvalle ja syyttelevälle käytökselle. Erittäin vaarallista ja typerää.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201710092200447389_ul.shtml

https://www.youtube.com/watch?v=qcAzycWGcIA

0 http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244166-mielensapahoittajien-ja-uhriutujien-planeetta-rasisti#comments Mielensäpahoittajat Rasismi Uhriutuminen Mon, 09 Oct 2017 10:59:45 +0000 Juhani Piri http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244166-mielensapahoittajien-ja-uhriutujien-planeetta-rasisti