Samuli Pahalahti

Kaikki blogit puheenaiheesta Keskuspankki

500 euron seteleistä luovutaan - entä sitten?

EKP esittää 500 euron seteleistä luopumista (TE 11.2.2016), ja sinänsä perustelu siitä, että niitä tarvitsevat vain rikolliset, on ihan järkevä. Tai olisi, jos tätä tosiasiaa ei olisi tiedetty jo kymmenen vuotta - eli kysymys kuuluu, että miksi juuri nyt?

Pankkitoiminta kaikille vapaaksi

Nykyisin pankkitoiminta on voimakkaasti säänneltyä, pankin perustaminen on monien kieltojen estämää. Asia on helposti korjattavissa, sallitaan pankin perustaminen kenelle vaan.

Miksi joku ala täytyy olla erikoisen suojattu? Nykyisin siihen on syynsä joista eräs on monopolin haltijoiden pyrkimys estää alalle tulo. Toinen syy on pankkien valtion takaus. Teki pankkiiri mitä vaan, sinä maksat. Jos se myöntää holtittomasti lainoja, valtio maksaa tappiot ja valtio olet sinä, veronmaksaja.

Palveluseteli rinnakkaisvaluuttana

Risti seinään, olen rinnakkaisvaluutan tarpeesta samaa mieltä Väyrysen kanssa.

Uskon, että Suomen merkittävin ongelma on yksityisen kysynnän puute, toiseksi suurin ongelma ovat jäykät työmarkkinat, kolmanneksi ylisuuri julkinen sektori, ja vasta neljäntenä suomalaisyritysten kilpailukyky - vaikka hallituksemme kaavaileman toimet ovat mielestäni oikeansuuntaisia, ne puuttuvat vasta kolmanteen ja neljänteen ongelmaan.

Avoin kirje Huoltovarmuuskeskukselle - maksujärjestelmästä perusinfraa

Kreikan ns. suunnitelma B on kuohuttanut Kreikassa ja Kreikan ulkopuolella. Käytännössä suunnitelma oli ottaa tarvittaessa käyttöön rinnakkainen sähkönsiirtoverkko, jolla turvattaisiin sähköverkon toimintakyky siinä tapauksessa, jos ulkomaille johtavat suurjännitekaapelit vaurioituisivat.

Sotien rahoitus 1700, UK vs Ranska

Luin kansojen varallisuutta, Smith selittää pankkien toimintaa. Silloin kuka vaan saattoi laskea seteleitä, ne vaan piti lunastaa kullalla jos joku tuli kysymään. Elikkä markkinoiden pakottama vähimmäisvaranto järjestelmä. (Sama kuin nykyisin, kullan tilalla on vaan keskuspankkiraha.)

Mielenkiintoisempaa oli sodan rahoitus. Sota Ranskaa vastaan maksoi 90 miljoonaa. Velkaa otettiin 70 milj. loput katettiin veroilla. Ulkomailla käyty sota maksettiin kullalla. Englannissa oli sodan alussa kaikkiaan kultaa 18 milj. arvosta. (s 434, kansojen varallisuus, 2015 painos)

Mikä on Fasismi?

MAAILMANHALLITUKSESTA: Pekka Lahtisen mukaan tätä maailmaa todellisuudessa johtaa pieni määrä ihmisiä, joiden lukumäärä on pienempi kuin 10. Ja koska n. 10:lle henkilölle maailma on liian suuri hallitsevaksi,
sen takia tarvitaan maailman väestön vähentämistä. Väitetään että he ovat kansainvälisiä juutalaisia

PANKKIIREJA JA OHJAAVAT SEKÄ EU:TA ETTÄ USA:TA
Lisätietoa saa mm. Pekka Lahtisen kirjoista

Onko Soinilla enää uskallusta puuttua rahanluonnista johtuvaan kriisiin?

Tulipa mieleeni Markku Uusipaavalniemi. Hän oli ensin Kepun ja myöhemmin Persujen edustaja, joka tuli tunnetuksi, kun kertoi eduskunnan puhujapöntössä, että pankit luovat rahan, mutta velkaa vastaavaa rahaa ei muodosteta missään. Eli pankit vedättävät valtioita, ja ajavat kaikki valtiot velkakierteeseen. Kun valtiot kilpailevat velanmaksusta keskenään, suistetaan säästöpolitiikalla kokonaisia kansakuntia köyhyyteen.

Ylikansallisten pankkien talutusnuorasta kohti uutta ja itsenäistä Suomea

Suomen valtiovelka on 94 miljardia euroa ja siitä 74 miljardin osuus voidaan laskea ajanjaksolla 1985-2014 maasta ulos maksetuiksi koroiksi yksityisille suurille finanssilaitoksille (mm.Goldman Sachs ja Deutche Bank). Suomi on ulosvelkaantunut euron myötä kiihtyvällä tahdilla ja EU sekä euron rakenteina kiihdyttävät velkaantumistamme maasta ulos. Tässä vaiheessa on myös tärkeä huomioida, että 90-luvun laman syyt olivat tarkoituksellista rahapolitiikkaa niin valtiojohtomme kuin pankkien tahoilta; Suomea ja pankkijärjestelmäämme valmisteltiin jo tuolloin omasta markasta ns.

Leikkauslistat silppuriin, auditoidaan Suomen velat!

Miksi Suomen eduskuntapuolueet näpertelevät velkojen ja leikkauslistojensa kanssa? Vaaliteemat tuntuvat käsittävän eduskuntapuolueilla vain sen, mistä leikataan, paljonko leikataan ja paljonko veroja pitää korottaa. Aivan kuin verotaakka ei jo ennestään Suomessa olisi kireä kuin mikä. http://www.veronmaksajat.fi/Documents/Tilastot/VeroasteEU_OECD.pdf

Vaihtoehtoja on!

Islanti kieltämässä yksityisen rahanluonnin

Islanti on aikeissa kieltää yksityisen rahanluonnin estääkseen vastaisuudessa taloutta epävakauttavat Boom and Bust -syklit. Boom and Bust -syklissä talous laajenee yksityisten pankkien holtittoman luotonlaajennuksen takia synnyttäen kuplia, jotka räjähtäessään sotkevat koko talouden ja synnyttävät lamoja.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä