Samuli Pahalahti

Kaikki blogit puheenaiheesta Yhdenvertaisuuslaki

Setan pääsihteeri: "Puolimatkan kirjoitukset täyttävät häirinnän määritelmän"

Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo ottaa tänään Facebookissa julkaistussa kirjoituksessaan kantaa Jyväskylän yliopiston professori Puolimatkan kirjoitteluun ja kertoo hämmentyneensä havainnosta, että jälleen kerran kirjoitellaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuudesta ja pedofiliasta samassa virkkeessä.

KD-logiikkaa: "Laadittiinpa tässä laki ja nyt me sanktioidaan sen tukeminen"

Yritysten ja joidenkin viranomaistenkin osallistuminen Helsinki Pride -tapahtumaan on otettu erityisesti Kristillisdemokraattien hampaisiin, mikä on näkynyt kannanottoina ja vimmana boikotoida tapahtuman osallistujina olleita yrityksiä, jolla kehua retostellaan ympäriinsä. Näyttää siltä, että Kristillisdemokraatit ovat ilmaisemansa kapinan huumassa ”unohtaneet” oman aikaisemman poliittisen panoksensa asioissa, jotka koskevat olennaisesti Pride -tapahtumienkin viestiä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta.

Ilkka Kantola ensimmäiseksi kaikkien suomalaisten arkkipiispaksi

Suomi ansaitsee vihdoin kaikkien suomalaisten arkkipiispan, tohtori Ilkka Kantolan.

 

Ei miestä eikä naista niistä piireistä jotka rahalla ja miekalla ostivat 1918 valtakunnan ja kirkon ja hallitsevat niitä rahalla ja ruoskalla. He ovat tehneet kirkosta epädemokraattisesti valtion valtiossa ja kieltäytyneet tutkittamasta uskonnollisissa piireissä olevaa väkivaltaa eli lasten hyväksikäyttöä ja henkistä vääryyttä, lasten ja muiden itsemurhia.

 

Rankaiseeko hirmutekojen kirkko Kai Sadinmaata armotöistä?

Pastori Kai Sadinmaa noudattaa yhdenvertaisuusperiaatetta/lakia lähes ainoana kirkossa. Hänen Ilmestyskirjansa (ilmestyy 13.9.) on parempi uskonpuhdistus kuin oli Lutherin. Kirkko rypee Lutherin edustamassa eriarvoisuudessa, johon tämä kannusti jakamalla luojanluomat vuohiin ja lampaisiin, sikoihin ja ihmisiin. Kaupungissa, jossa Hitler eikun Luther opetti Agricolaa, on yksi kymmenistä Euroopan suosimaa uskonnollisen taiteen aihetta edustava teos. Temppelin seinässä on Judensau eli juutalaissika.

Lainsäädäntömme suosii Jehovan Todistajia – Olemmeko heille velkaa?

Minut on kasvatettu monien muitten suomalaisten tavoin sellaisten arvojen kautta, jossa kaikkia kohdellaan samalla tavalla jokaisessa elämän osa-alueilla. Haluan vaalia miljoonien muitten suomalaisten tavoin oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden arvoja. Olen liian kauan odottanut asioitten muuttuvan, mutta mikään ei yksinkertaisesti muutu. Siksi en voi olla enää hiljaa tästä aiheesta.

Hallitus peruu ehdotuksensa maahanmuuttajien kotoutumistuesta – IL

Iltalehti uutisoi hallituksen peruneen ehdotuksensa koskien maahanmuuttajien kotoutumistukeen.

Hallitus perustelee päätöstä siten, että ehdotus olisi ollut ongelmallinen perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta.

 

Lakiesitys on ollut perustuslakivaliokunnassa käsiteltävänä. Jos laki olisi edennyt, oleskeluluvan Suomessa saaneille työttömille työnhakijoille olisi maksettu työmarkkinatuen sijaan kotoutumistukea.

PÄIVITYS-ERI SÄÄNNÖT TILANTEESTA RIIPPUEN

Tarkoitukseni ei ollut tehdä mitään jatkoa tai päivitystä tekstiin, mutta nyt muutaman päivän sisään on uutisoitu muutamasta tapauksesta, joissa lain noudattamasta ja perinteistä vallan kolmijakoa pidetään niin vahvasti pilkkana, että koin tarpeelliseksi kirjoittaa päivityksen.

Eli alkuperäinen teksti

http://janilindroos.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219752-eri-saannot-tilanteesta-riippuen

Arviointityökalu yhdenvertaisuussuunnitelman tekemisen tueksi

Oikeusministeriö juhlallisesti tiedottaa :


"Vuoden 2015 alusta voimaan tullut yhdenvertaisuuslaki velvoittaa valtion ja kuntien lisäksi koulutuksen järjestäjät ja työnantajat tekemään yhdenvertaisuussuunnitelmat ja edistämään yhdenvertaisuutta. Suunnitelman laatimisvelvollisuus koskee kaikkia vähintään 30 henkilöä työllistäviä työnantajia.

Ilkka Wiio, rasistiksi haukkunut on tuomittu kunnianloukkauksesta

Koska Ilkka Wiion otsikon aihetta käsittelevään kysymyksen sisältävään blogiin ei näköjään voi vastata suoraan, vastaan tässä, että rasistiksi ja fasistiksikin haukkumisesta on kyllä nostettu kunnianloukkaussyytteitä ja myös tuomittu niiden mukaisesti, esim: "Helsingin käräjäoikeus tuomitsi ulkomaalaistaustaisen miehen sakkoihin, kun hän haukkui pysäköinnintarkastajaa rasistiksi ja fasistiksi. Tuomio tuli kunnianloukkauksesta.

Yhdenvertaisuuslaki ja tasa-arvolain uudistaminen

Hallituksen esitykselle  HE 19/2014 on annettu perustuslakivaliokunnan käsittelyssä ehdollisesti puoltava lausunto, mikä tarkoittaa esityksen siirtymistä tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen ja toivon mukaan myös lain voimaan saattamista nykyisen eduskunnan aikana. 

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä