*

Samuli Pahalahti

Kaikki blogit puheenaiheesta Valitsijamiehet

Valitsijamiehet sinetöivät Trumpin vaalivoiton.

Eilen oli Yhdysvaltain politiikassa vilkas päivä. Ympäri maata 538 valitsijamiestä kokoontuivat antamaan äänensä kansakunnan 58. presidentinvaaleissa. Osavaltioiden mukaisesti jaetut valitsijamiesryhmät kunnioittavat osavaltioidensa asukkaiden tahtoa eivätkä koko kansakunnan antamaa valtuutusta marraskuun 8. päivän vaaleissa. Aamuyöstä Suomen aikaan päättyneet tilaisuudet eivät juuri muuttaneet valitsijamiesten jakaumaa vaalipäivästä.  

Yhdysvaltain jännitysnäytelmän aikataulu - Mikä osavaltio ja mihin aikaan

Allekirjoittaneelle on tullut paljon kyselyitä milloin osavaltiot alkavat julkaista tuloksia ja koska Yhdysvaltain uusi presidentti on selvillä. Tässä kootusti kellonaika ja osavaltio, jolloin vaalihuoneistot sulkeutuvat ja tuloksia alkaa tulla. Ajat ovat Suomen aikaa keskiviikko yönä ja aamulla. Lisäksi arvioni osavaltioiden jakautumisesta Clintonin ja Trumpin kesken.  

02:00

Georgia, Indiana, Kentycky,  Etelä-Carolina, Virginia, Vermont: Valitsijamiehiä 60

Valitsijamieskollegion yllätys

Toisin kuin Suomessa, Yhdysvalloissa presidenttiä ei valita henkilökohtaisen äänimäärän perusteella vaan osavaltioittain jaetuilla valitsijamiehillä. Huolimatta siitä ettei presidentinvaali ole Yhdysvalloissa suora kansanvaali, on presidentti kuitenkin ainoa henkilö liittovaltion tasolla, jonka valitsemiseen osallistuvat kaikki amerikkalaiset. Valitsijamieskollegio juontaa juurensa Yhdysvaltain perustuslain ratifioimiseen 1700-luvun lopulla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä