*

Samuli Pahalahti

Kaikki blogit puheenaiheesta Tappo

Turun puukotus ei ehkä olekaan terroristinen teko

Turussa jokin aika sitten tapahtunutta kahden ihmisen kuolemaan ja kahdeksan ihmisen haavoittumiseen johtanutta puukotusta on tutkittu terroristisena tekona. Poliisi on ottanut asiaa tutkiessa kiinni useita henkilöitä jotka ovat olleet pidätettyinä eripituisia aikoja. Viimeinenkin on nyt jo vapautettu eikä heistä ketään epäillä osallisuudesta Turun puukotustapaukseen.

Kunniamurhat Suomessa sallitaan toistaiseksi

Suomessa tehdään muutama ns. kunniamurha joka vuosi. Asiasta on kirjoittanut ainakin Olli Porra blogissaan jota blogia minä olen liiankin ahkerasti kommentoinut. Vähän vastaavaa asiaa sivusin hiljattain kun kirjoitin väkivaltaisen käyttäytymisen sallittavuudesta.

KANSAN OIKEUSTAJU?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä