*

Samuli Pahalahti

Kaikki blogit puheenaiheesta Tapanilan raiskaus

Case Tapanila: "Fokus hukassa ja hukka metässä"

Tapanilan raiskaustapaus on aiheestakin herättänyt paljon porua suomalaisesta oikeusjärjestelmästä ja sen käytännöistä. Kyseessä oli toki kaikin puolin tuomittava teko, mutta silti olen viime aikoina turtunut ennemminkin sosiaalisessa mediassa käytyyn yksipuoliseen keskusteluun aiheesta. Raiskaukset aiheuttavat usein varsin hallitsemattomia reaktioita, jotka helposti purkautuvat some-kommenteissa. Näin on valitettavasti taas käynyt tämänkin tapauksen syyllisistä keskusteltaessa.

Millä katkaisisi kierteen?

 

Sosiaalinen media velloo taas vaihteeksi kuumana. Netin umpirasistiset piirit ovat saaneet vettä myllyyn Tapanilan raiskauskäräjien tuomiosta. Puhutaan yleisestä oikeustajusta ja sen rikkomisesta tuomioiden suhteen.

Aivan avoimesti myös väitetään, että tuli alennusta etnisen taustan vuoksi. Ei sanallakaan muisteltu takavuosien tapauksia, jossa Itä-Suomen hovioikeutta kummasteltiin oikeustajun vastaisista päätöksistä. Ja siellä oli ihan kaikkia tuppuraisia, möttösiä ja virtasiakin tuomiolla.

Narsistinen vihreä kukkahattu

Margaret Thatcher oli oikeastaan kaikkien kukkahattutätien prototyyppi. Kukkahatut uskovat thatcherilaisittain, että "yhteiskuntaa ei ole olemassakaan". On vain yksilöitä. Yhteiskunta muodostuu yksilöistä, eikä siinä ole mitään ylisummatiivista. Sellainenhan olisi individualistisen järjen mukaan järjetöntä.

Ja kuten oma yhteiskuntamme muodostuu yksilöistä, kukkahattujen mielestä myös vieraat "kulttuurit" muodostuvat yksilöistä. Kun kulttuurit kohtaavat, se on sitä että yksilöt kohtaavat yksilöitä, ja sepä vasta yksilön kannalta onkin "rikastuttavaa".

Norsunluutornista päivää

Tapanilan raiskaustuomion jälkimainingeissa kansan syvät rivit ovat esittäneet mielipiteensä siitä, että häkki olisi voinut heilahtaa enemmänkin, ja Lindström reagoi tähän näin:

Käräjäoikeuden toiminnasta Tapanilan raiskausjutussa

Prof. emer. Jukka Kemppinen moittii tuoreessa blogikirjoituksessaan kovin sanoin oikeusministeri Jari Lindströmiä, jonka päätöksestä ”ministeriön työryhmä alkaa selvittää, ovatko rikoksista annettavat rangaistukset oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen”.[1] Lindströmin toiminnan kritiikin suhteen Kemppinen on ehdottoman oikeassa. Jos oikeusministeri lähtee teettämään yhden tuomion perusteella (tai jopa yhteen tuomioon kohdistuvan) erillisselvityksen, kyseessä on räikeä ja vastenmielinen loukkaus vallan kolmijako-oppia kohtaan.

 

Laillistettu prostituutio ja Tapanilan sällit.

Voisiko prostituution laillistaminen estää Tapanilan raiskauksen kaltaiset rikokset?

Lähtökohtana on käsitys, että kyseinen rikos oli ennen kaikkea seksuaaliperäinen, ja muutahan ei voi ajatella, koska käräjäoikeus ei perusteluissaan mitenkään ottanut huomioon mahdollisuutta että rikos olisi ollut rasismiin perustuva. Sehän olisi ollut tuomiota raskauttava tekijä.

Tämän takia Suomessa saa raiskata

Tapanilan raiskauksesta annettu tuomio on herättänyt ihmetystä, paheksuntaa, vihaakin. Sosiaalisessa mediassa raiskaustuomiota peilattiin edellisen vuoden nuuskatuomioon, jossa laitonta nuuskabisnestä pyörittänyt mies sai yli kahden vuoden vankeusrangaistuksen ja lähes miljoonan euron korvaukset maksettavakseen. Tapanilan raiskaajat joutuvat korvaamaan uhrille yhteisvastuullisesti vain 5000 euroa, eivätkä joudu viettämään päivääkään vankilassa.

Kuinka tämä on mahdollista?

Kolmen vuoden välein ensikertalainen

Pari päivää sitten julkisuuteen nousseet Helsingin kärjäoikeuden langettamat tuomiot Tapanilan joukkoraiskauksesta ovat saaneet ihmiset raivon valtaan. Moni katsoo, että tekijöitä ei rangaistu lainkaan.

Naisen oikeus koskemattomuuteen

Olen seurannut hämmentyneenä keskustelua Tapanilan joukkoraiskauksesta. Olin tippua penkiltä, kun luin MTV3:sen pitkäaikaisen rikostoimittajan Jarkko Sipilän kirjoituksen aiheesta.

Kansalaisten oikeustaju ja rangaistukset usein ristiriidassa

Hallitusohjelman tavoitteena on, että Suomessa oikeusturva toteutuu tehokkaasti ja rangaistukset vastaavat yleistä oikeustajua.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) on päättänyt käynnistää oikeusministeriössä asiaa koskevan selvityksen, kertoo ministeriö tiedotteessaan.

Hallitusohjelman mukaisesti tarkoitus on varmistaa, että rikoksista annettavat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä