*

Samuli Pahalahti

Kaikki blogit puheenaiheesta Miehet

HÄIRIINTYNYT YHTEISKUNTA

HÄIRIINTYNYT KIUSATTU YHTEISKUNTA ! Olen elänyt tässä yhteiskunnassa yli seitsemänkymmentä vuotta, käynyt täällä kouluni toiminut elämän eri aloilla yrittäjänäkin ja en kouluaikoina/koulutuksissa yleensä koskaan kuullut edes puhuttavan mistään tai kenenkään kiusaamisesta enkä tuntenut yhtään kiusatuksi tullutta oppilasta koko kouluyhteisöissä eikä sellaisesta edes puhuttu mitään, varmaan jos sellaista pienimmässäkään määrin esiintyi niin se hoidettiin oppilaiden keskinäisissä välien selvittelyissä eikä siihen tarvinnut opettajien saatikka minkään sortin Median puuttua !

Naisiin kohdistuva väkivalta

Turun yliopiston emeritusprofessori Kevät Nousiainen on sitä mieltä, että Suomessa ei pystytä suojelemaan naisia väkivallalta tai sen uhalta riittävän hyvin. Nousiaisen mukaan viranomaiset voisivat hakea lähestymiskieltoa sitä tarvitsevalle mutta he eivät yleensä niin tee. Lähestymiskiellon hakeminen jää siis uhrin itsensä harteille. Selvää on, että uhri ei aina uskalla hakea lähestymiskieltoa.

Poikiakin pitää suojella

 

syntyminen on sinänsä jo syrjäytymisriski Suomessa. Olen todella iloinen, että oma puolueeni on vihdoin tarttunut tähän aiheeseen todella väkevästi. Tällä viikolla ulos tuotiin Vihreiden paketti poikien syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Paletti löytyy täältä: https://www.vihreat.fi/artikkeli/2017/03/pelastetaan-pojat-vihreiden-toimenpidepaketti-tahtaa-poikien-syrjaytymisen-ehkaisyyn

 

 

Miehen vuosi on 340 päivää. Mies elää vain 93,34 % siitä mitä nainen

Miehen vuosi on 340 päivää.  Mies elää vain 93,34 % siitä mitä nainen

Työelämässä alvariinsa muistutetaan, että ”naisen euro” on 83 senttiä.  Mutta missä tasa-arvo elämän edessä?

*

Aamun lehti kertoi, että Pohjanmaalla muutama vuosi sitten syntyneiden tyttöjen elinaikaodote on 84.8 vuotta. 

Sen sijaan Kainuussa muutama vuosi sitten syntyneiden miesten elinaikaodote on 75.3 vuotta.

Miehiset muutokset

Maailmassa tapahtuu nyt mullistuksia. Niin Turkin Recep Tayyip Erdoganin tukevien mielenosoituksien osallistujissa kuin Yhdysvaltojen Donald Trumpin kampanjan yleisössä näkee aika paljon miehiä.

Hyvää miestenpäivää!

Tänään (19.11.) vietetään kansainvälistä miestenpäivää. Hyvää miesten päivää siis kaikki miehet! Päivää on vietetty vuodesta 1999 asti, ja se onneksi säilynyt myös näihin päiviin, sillä miesten tasa-arvossa ja oikeuksissa on tekemistä. Miesten ongelmista puhutaan valitettavan vähän julkisessa keskustelussa, ja haluan tällä kirjoituksella tuoda muutamia ongelmia esiin.

Poikien ja miesten asialla - Vihreät ja PS yhdessä!

Huomenna 18.11. luodaan pienimuotoista suomalaista poliittista historiaa. Kaksi miesjärjestöä poliittisen kartan äärilaidoilta (toisiinsa nähden) yhdistää voimansa suuren valtakunnallisen ongelman esilletuomiseksi.

Raskausaika miehen näkökulmasta

 

Naisten kokemuksista on ympäri nettiä kuin myös satoja kirjoja kyseisestä aiheesta. Jos kiinnostaa tai tulee oikea aika tieto on käden ulottuvilla. Raskaana olevilta kavereilta ja tuttavilta voi myös kysyä. Senpä takia en aio kirjoittaa naisen näkökulmasta vaan eritoten miesten. Haluan tietää miten miehet kokevat kumppaniensa raskausajan? 

Avioliiton lujuustestaus!

Voit miehenä helposti testata miettimällä avioliittosi lujuuden! Kuvittele mieleesi seuraava tilanne:

Ovikelloa soitetaan kun olet yksin kotona. Oven takana on avoimesti ja seksikkäästi pukeutunut ulkoisesti täydellinen ihannenaisesi. Nainen kysyy sinulta: "Voitko alkaa olla mun kaa, kun olen ihan törkeen ihastunut sinuun!"

Omistettu etenkin nuorille naisille

Nyt tulee karu totuus! Ota luja asento jakkaralla ja lue hitaasti ja ymmärrettävästi alla oleva kirjoitukseni, etenkin jos olet elämäsi rakkautta etsivä nuori nainen.
 

Miehet haluavat rakastella
 

Miehet hakevat yökerhoista lähes poikkeuksetta rakastelu seuraa - ei rakkaustarinaa. Joskus voi käydä niin, että mies voi rakastua rakastelu seuralaiseen, mutta harvemmin käy niin. Naisilla on tässä usein kai vääristynyttäkin kuvaa ainakin selvinpäin, että rakastavainen mies löytyy yön pikkutunneilla.
 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä