Samuli Pahalahti

Kaikki blogit puheenaiheesta IS

GENERATION ALLAH - Allahin sukupolvi

Suomesta on virallisen tiedon mukaan lähtenyt n. 60 jihadistia taistelemaan Syyriaan Islamlaisen Valtion (IS) puolesta. Taistelijoiden määrä suhteutettuna Suomessa asuvaan muslimiväestöön on merkittävä.

Jamestown Foundation kuvaa 2015 Syyskuun julkaisussaan Suomesta lähteneiden taistelijoiden osuutta yhdeksi länsimaiden suurimmista suhteessa maassa asuvaan muslimiväestöön: ”Finland has been one of the most significant Western contributors of war volunteers (and likely jihadist foreign fighters) relative to the size of its small Muslim population.” [1]

"Islamilaisen Valtion" tilanne ja tulevaisuus

Noin 8 miljoonan ihmisen ja Ison-Britannian kokoista aluetta lähi-idässä hallitsevan Islamilaisen Valtion (IS) leviäminen on pysähtynyt. Länsimaiden tekemät ilmaiskut ovat pakottaneet sen toimintoja maan alle ja häirinneet sen taloudellisena tukena ollutta öljyntuotantoa. Lisäksi Britannian erikoisjoukot ovat tehneet tehokkaita iskuja IS:n taistelujoukkoja vastaan.

 

Passit pois aatesotureilta

Syyriassa ja Irakissa taisteleva IS-järjestö jatkaa etenemistään. On arvioitu, että järjestöllä on useiden miljardien omaisuus. Juuri tämä raha tekee tästä järjestöstä niin vaarallisen. He ovat saaneet houkuteltua länsimaista taistelijoita omiin riveihinsä lupaamalla tästä suuren rahallisen palkkion. Moni tarttuu tähän tarjoukseen, koska kotouttaminen ei omassa maassa ole onnistunut.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä