*

Samuli Pahalahti

Kaikki blogit puheenaiheesta AfD

AfD, Gauland ja kansallismielisyys

Saksan liittopäivävaalit pidetään runsaan viikon päästä. Toinen AfD:n kärkiehdokkaista Alexander Gauland on vaalitaistelun tiimellyksessä pitänyt pari viikkoa sitten puheen puolueen kannattajille Thüringenissä. Hänen mukaansa mikään kansa ei saksalaisten lisäksi ole siivonnut väärää historiaansa niin tehokkaasti kuin saksalaiset. Gauland lisäsi, ettei natsiaika 1933-1945 enää koske saksalaisten identiteettiä.  "Siksi myös meillä on oikeus hakea maamme lisäksi myös historiamme takaisin". Gauland vaatii myös saksalaisten sotilaiden tekojen uudelleenarviointia.

Saksa: Vaalitaistelua kiivaimmillaan

Saksassa järjestetään seuraavat liittopäivävaalit vajaan kuukauden kuluttua. Vaalitaistelu on ollut käynnissä jo muutamia kuukausia. Eri puolueilla on erilaiset kampanjat täydessä vauhdissa.

Rheinland-Pfalzissa AfD:n nuorisojärjestö on ottanut käyttöönsä uusia keinoja. Se on jakanut pääsääntöisesti naisille 150 pippurisumutetta. Järjestö painottaa, että ne ovat tarkoitettu puolustautumiseen eläimiä vastaan. Mutta niitä voi käyttää myös ihmisiä vastaan, mutta "ainoastaan absoluuttisessa hätätilanteessa".

Saksan AfD-politiikotkin osaavat

Saarbrückenin syyttäjänvirasto tutkii saarlantilaisen AfD-politiikon somekirjoittelua. Häntä epäillään kansan kiihottamisesta ihmisryhmää vastaan. Syynä tähän on Jeanette Ihmen facebook-päivitys. Sen mukaan olisi "paras upottaa kaikki ihmissalakuljettajien veneet sisältöineen". Ihme vahvisti, että hän tarkoitti tätä todella. Hän ei halua auttaa näitä salakuljettajia, eikä heidän "kädellisiä" asiakkaitakaan.

http://www.bild.de/politik/inland/alternative-fuer-deutschland/afd-polit...

AfD-johto avoimessa riidassa kaksi kuukautta ennen liittopäivävaaleja

Saksaan muutamia vuosia sitten perustettu alunperin eurovastainen professorienkin puolueeksi nimitetty AfD on tunnettu jatkuvista sisäisistä riidoistaan. Vuoden 2015 Essenin puoluekokouksessa puolue hajosi ja professorit jättivät puolueen. Puolueen linja muuttui oikeistopopulistiseksi ja muukalais- ja islamvastaiseksi.

AfD-edustaja: Ryöstelijät pitää ampua

Hampurin väkivaltaisten mellakoiden jälkimainingeissa Mecklenburg-Vorpommernin osavaltioparlamentin ikäpresidentti Christel Weissig (AfD) kirjoitti facebook-sivuilleen, että ryöstelijät ammutaan heti. " Miksi tämä ei toteudu meillä?" Hän vaati varsin avoimesti avoimesti ampumiskäskyä.

Muut puolueet ovat reagoineet Weissigin kirjoitukseen järkyttyneinä. Mecklenlenburg- Vorpommernin sisäministeri Lorenz Gaffier (CDU) totesi, että AfD haluaa ottaa käyttöön "Sharia-metodit" meillä. Onneksi elämme kuitenkin oikeusvaltiossa.

Turbulenssia Saksan poliittisessa kentässä

Viime vuotisen  Brexit-äänestyksen ja Trumpin valinnan myötä Saksan poliittinen kenttä on asemoimassa itseään uudelleen.

SPD valitsi syksyn vaaleihin itselleen tammikuussa Saksan päivänpolitiikassa ryvettymättömän pitkän europarlamentaarikon uran tehneen Martin Schulzin. Sen jälkeen puolueen kannatus on kasvanut noin kolmasosalla. SPD kulkee nyt kohti syyskuun liittopäivävaaleja kohti lähes tasapäin unionipuolueiden CDU/CSU kanssa.

Süddeutsche Zeitung: Saarlandin maapäivävaalit

Süddeutsche Zeitung analysoi tänään useissa artikkelissaan Saarlandin maapäivävaalien tulosta ajatellen syyskuun liittopäivävaaleja. Heti alkuun lehti muistuttaa, että Saarland on pieni, noin miljoonan äänioikeutetun osavaltio. Tästä huolimatta SZ etsi vaaleista opetuksia syksyn valtakunnallisia vaaleja ajatellen.

Schulz: AfD ei ole vaihtoehto vaan häpeä Saksalle

Tammikuussa Saksan SPD:n puheenjohtaja Sigmar Gabriel yllättäen ilmoitti, että hän väistyy puolueen puheenjohtajuudesta ja liittokansleriehdokkuudesta europarlamentaariikko Martin Sculzin hyväksi. Tästä alkoi SPD uskomattoman nopea kannatuksen kasvu. SPD:n kannatus on sen jälkeen kasvanut noin 10 %-yksikköä ja on nyt runsaat 30%.

http://www.wahlrecht.de/umfragen/

AfD taas hajoamassa?

Saksassa järlestetää liittopäivävaalit syyskuussa. Puolue on näin pikkuhiljaa kiihtyvän vaalitaitelun keskellä joutunut taas hajoamisuhan alle.

Thüringenin AfD:n osavaltiojohtaja hajottaa puoiuetta tammikuussa pitämällään puheella, jossa hän väheksyi holokaustia ja piti juutalaisten muistomerkkiä, joka on "istutettu maan sydämeen Berliiniin", häpeän muistomerkkinä.

Sittemmin AfD on aloittanut Höcken erottamisprosessin puolueesta puoluehallituksen äänestyksessä kahden kolmasosan enemmistöllä. Höcke itse pitää tätä potentiaalisena syynä puolueen hajoamiselle.

Vapaa tiedonvälitys ja ääripuolueet, AfD ja ENF

Viime europarlamenttivaalien syntyi parlamenttiin uusi äärioikeistolaisten ja ääripopulististen puolueiden ryhmä ENF (kansojen ja vapauksien Eurooppa). Tähän ryhmään kuuluvat mm. Marine le Penin johtaman Front Nationalen, Hollannin Geert Wildersin johtaman Vapauspuolueen, Itävallan FPÖ:n , Italian Lega Nordin ja belgialaisen Vlaams Belangin euroedustajat.

https://www.euractiv.de/section/eu-innenpolitik/news/neue-rechtsextreme-...

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä