Niklas Herlin kyselee tuoreessa blogikirjoituksessaan, miksi saamme niin huonoja johtajia päättämään asioistamme. Vertauksena hän käyttää sitä, että verenhukkaan kuolemassa olevaa potilasta yritettäisiin parantaa kuppauksella.
Vihreät nuoret haluaisivat kehittää EU:sta liittovaltion. Sehän ei tietenkään kaltaiseni vallan keskittämiseen epäilevästi suhtautuvan tyypin korvaan kuulosta erityisen fiksulta. Perusteluna vastavalitut ViNOn puheenjohtajat käyttävät sitä, että vahva liittovaltio pystyisi ratkaisemaan globaaleja ongelmia, kuten talouskriisin ja ilmastonmuutoksen.
Jotta yhteiskuntajärjestelmä voisi tuottaa hyviä tuloksia, on erittäin tärkeää, että hallinto- ja päätöksentekojärjestelmä toimii vastuullisesti suhteessa siihen valtaan, joka sen jokaisella eri osalla on.
Politiikassa on normaalia, ettei kukaan kanna juuri ikinä vastuuta mistään. Mutta jos nyt oletamme - ihan vain ajatusleikkinä - että poliitikot haluaisivat osoittaa vastuuta Guggenheim-museosta, niin miten se käytännössä tapahtuisi?
Olen usein yrittänyt kertoa siitä, miten väärin muodostetut kannustimet tuottavat paljon negatiivisia ilmiöitä yhteiskuntaan. Ne saavat ihmiset käyttäytymään tavoilla, joka tuhoaa hyvinvointia tai estää sen luomista. Tämä koskee niin tavallisia kansalaisia kuin poliitikoitakin. Kuten mikä tahansa poliittinen näkemys, tämäkin luonnollisesti saa vastustusta aikaan. Mutta mikä teoria selittäisi paremmin yhteiskunnalliset epäkohdat?
Unkarilainen Andor Jakab keräsi kotimaassaan kesällä huomiota kirjoittaessaan blogiinsa siitä, miten paljon negatiivisia kannustimia valtio tuottaa ihmisten palkkaamisen estämiseksi. Kirjoitus herätti paljon huomiota, keräten puoli miljoonaa sivulatausta ja lähes satatuhatta FB-tykkäystä parissa päivässä, ja se sai laajaa mediahuomiota aina televisiota myöten.
Kuvitellaanpa seuraavanlainen tilanne: sinulla on pöydällä iso kulho, jossa on tasainen pohja ja korkeat, kaarevat reunat. Tiputat marmorikuulan kulhoon. Mihin kohtaan se asettuu? Jonnekin tasaiselle pohjalle tietenkin. Täsmällistä paikkaa on hankala ennustaa, mutta pohjalla se pysyy. Voit tökätä kuulalle vähän vauhtia, jolloin se nousee vähän reunaa pitkin ylös, mutta tulee sieltä kuitenkin aina painovoiman vaikutuksen ansiosta takaisin pohjalle.