Opetusministerimme on kyvytön hoitamaan tehtäväänsä
Yleisesti ottaen pidän aika epäkohteliaana kiinnittää huomiota tai jopa väheksyä ihmisten henkilökohtaisia vajavaisuuksia, olivat ne sitten fyysisiä tai psyykkisiä. Poliitikkojen kohdalla voin kuitenkin tehdä poikkeuksen - etenkin kun kyseessä on opetusministeri. En tiedä, oletteko huomanneet, mutta nykyinen opetusministerimme on oikeasti järkyttävän surkea kirjoittamaan.
Tässä muutamia FB-statuspäivityksiä Jukka Gustafssonilta (hänellä on sekä oma fanisivu että profiili, suurin osa otettu fanisivulta, koska sieltä saa näkyville helposti ainoastaan Jukan postaukset, profiiliseinällä sen sijaan näkyy tauhkaa kaikilta muiltakin):
4.1.2011:
Terveisia Hua Hinista. Ollaan viikko lammittelemassa.Ei mitaan ihmeohjelmaa,perinteista aurinkoo,uintia, juoksulenkkeja, kuntosalissa erityishuomio vatsalihaksiin!!,niin syomista,seuraan ihmisia ja lukemista.Luin jo Koneen ruhtinas,Pekka Herlinin ekl'mankerran.Arvostelumenestys.Suosittelen.Su lahto Suomen pakkaseen. Voikaa hyvin. jukka
21.1.2011:
Kirjoitin ed. kerran heti TV ohjellmasta kun Paperin Pj Ahonen möhli pahasti.
Nyt raastoi kun Pressiklbissa TV 2 Ruben Stiller oli kutsunut Ben Zyssen vieraaksi.Rubeni tiesi tietty että Ben puhuu äärimmäisen itsekkäästi,vaikka kuinka pitkään toisen päälle. Ja vie ohjelmasta ajasta puolet!.Toim. kysyi kok. leikkauslistoista.Ben puhui vallan muusta. ja toimittaja pyörittää peukaloitaan.Oliko tääkin sovittu juttu?
12.2.2011:
Nokian pääjoht.Elopilla on iso omistus Mikrosoftissa. Onko kysymys "Sammon ryöstöstä" Meiltä?.Valtion tulee nyt panostaa siihen että n. 7000 suom.huippuosaajien työ jatkuu uuisissa FIN yrityksissä.-Toineni asia. -USA:n osavaltioissa ollaan luopumassa kaunokirj. opetuksesta."Tikku kirj.riittää".Ei muuten riitä. Lupaan pitää huolren siitä, että Suomessa
säilyy kouluissa kaunokirj.opetus. IT-maailmasta riippumatta.
13.2.2011:
Tämä sivuni on tarkoitettu tärkeille,yleville,eettisille asioille. Olen tietoisesti välttänyt "arjen politikointia". Kirjoitustila ei ole minulle ilmoitustaulu. Teen nyt poikkeuksen.Huomenna maanantaina on vaalikampanjani avaustil.Työv. Museo Werstaalla.os.Väinö Linnan aukio.Klo 18.30.Puhetta,evästystä,musiikkia-.KYLMÄÄ ULKONA. Pitkät kalsarit jalkaan,turkki päälle tai pomppa.Saa levittää tietoo.Avec.SISÄLLÄ LÄMPÖÖ.
19.2.2011:
La-ilta.Pohdin saunassa-anteeks.Urpilaisen talous- ja verolinjaus tänään jää historiaan.Vastuullinen ja oikeudenmukainen,rohkeakin,koska myös säästöjä pitää
tehdä. Nyt alkaa vaalikamppailu. Voi kumpa mahdollisimman moni voisi lukea Jutan puheen. Ei jätä ketään kylmäksi. Työ ja oikeudenmukaisuus uuteen arvoonsa.
Kaikki tulot samalla viivalle.Tuloeroja pienentämään.Työtä nuorille.Vaihtoehto kylmyydelle.
22.2.2011: 10.3.2011: 31.3.2011:
Hirveesti ohjelmaa. Mutta hyvä mieli. Saksassa, Hampurissa demarit ottivat yksinkert. enemmistön 2 milj. kaupungissa. Tää liike on edelleen vaihtoehto.Kylmät markkinavoimat vastaan sosialidemokratia.-Lupaan.En kirj.vähään aikaan politiikasta.
En oo koskaan odottanu näin paljon kevättä. Tää kylmyys on tappavaa. Eilensoin ajatuksen isillmme Talvivisodassa.On se ollu kovaa. Eli ei meillä mitään hätää.Patterit lämpiää.
Pääministeri Kiviniemi syytti opposiota eilen epäisanmaallisuudesta.Se on loukkaavin mahd. syytös.Demareilla on oikeus,jopa velvollisuus kritisoida euroopan oikeiston pyrkimyksiä"kilpailukykysopimuksen" nimissä
heikentää eläkkeitä,palkkoja,tuoda tasavero EU maihin. Pohjoismaat ovat euroopan kilp.kykyisimpiä maita korkeasta verotuksesta huolimatta.Kiviniemen on kertakaikkiaan peruttava halpamaisen syytöksensä.
Piirijärjestöltä(kaikkihan tietää mikä se on.?) tuli ohje ettei esitteita toivota jaettavan, jos postiluukussa lukee "Ei mainoksia".- Olen eri mieltä. Vaaliesite on YHTEISKUNNALLISTA TIEDOTTAMISTA KERRAN NELJÄSSÄ VUODESSA. Sillä ei ole mitään tekemistä kaupallisen mainonnan kanssa. Ymmärrän et se torjutaan.Se että jotkut"ääri-ihmiset" ei hyväksy politikkaa,ei pidä johtaa siihen että monien tiedon jano estetään.
14.1.2012:
Nyt ei poikkeuksellisesti kannata tulla Tampereelle. Olin kaksi tuntia tekemässä vaalityötä viiden(5) AAA luokituksen hyväksi.Karmee tuuli,kylmyys.Kesken rumban kävin ostamassa uudet talvikengät(60 E)..Kansan kenkästä muuten.-Luonani kävi kymmenkunta Singaborelaista nuorta.Esittelin kohteliaasti heille mitä eri aatesuuntia pres.ehdokkaat edustavat.Nuorille jäi ehkä hyvä fiilinki,kun palasivat hetken päästä ja pyysyvät saada ottaa yhteisen valokuvan.- Sanoin tottakai ja kerroin vasta sitten et olen Suomessa opetusministeri.Ihmettelivät ääneen että täällä vaan ihmisten seassa,nokka punasena ilman turvamiehiä.Ylpeänä totesin et me ollaankin Suomessa!!
En tietenkään itse kirjoita mitään virheetöntä kieltä, en osaa kaikkia kielioppisääntöjä, en huomaa typoja - se on ihan normaalia käytöstä kaikille muille paitsi äidinkielenopettajille. Mutta nuo opetusministerin tekstit ylittävät virhemäärältään ymmärrykseni. Kyse ei ole edes jostain lukihäiriöstä, jonka takia tietynlaiset virheet toistuisivat usein. Kyse on yksinkertaisesti siitä, ettei hänen kirjoitustaitonsa riitä selkeän ja fiksun tekstin tuottamiseen sosiaaliseen mediaan.
Gustafssonin virheet ovat aika tyypillisiä vähän vanhemmille ihmisille (ainakin itse olen saanut tällaisen kuvan). Normaalisti olisinkin ohittanut sen kummemmin miettimättä vastaavat jutut, koska vanhukset nyt vaan ovat oppineet luku- ja kirjoitustaitonsa niin kauan aikaa sitten, etteivät enää välttämättä osaa oppia nykyaikaista kieltä. Ihan täysin anteeksiannettavaa. Kyseessä ei ole kuitenkaan kuka tahansa tyyppi, vaan opetusministeri. Se on vaan niin väärin minunkaltaiseni libertaarin näkökulmasta: ihan kuin ei riittäisi, että valtio on monopolisoinut lasten koulutuksen, mutta koulutusta johtamaan pitää laittaa joku vanhus, joka ei osaa edes itse kirjoittaa!
Olen aika usein kritisoinut koulujärjestelmäämme siitä, ettei se opeta lapsille sellaisia taitoja, joita he oikeasti tulevat tarvitsemaan elämässään. Kun Gustafssonin juttuja on lueskellut, en yhtään ihmettele, miksei koulujärjestelmämme myöskään kehity yhtään minnekään. Niiden sisältökään ei anna mitään viitettä siitä, että hän olisi ajan hermolla. Tulee mieleen lähinnä joku 70-luvulle jumahtanut demari, joka ei tajua enää mitään siitä, mihin maailma on menossa. Joo, pidetään kiinni siitä, että kaikki oppivat kaunokirjoituksen! Sehän se onkin yksi oleellisimmista jutuista, mitä peruskoulu voi nykypäivänä tarjota.
Miten ihmeessä opetusministeriksi on nostettu tällainen henkilö? Ja miksi ihmeessä kukaan ei valita asiasta? Vaikka Suomessa onkin hyvin vähän oikeita koulutuksen asiantuntijoita, niin kyllä nyt Gustafssonin kyvyt ylittävä pitäisi löytyä aika helposti.
Vaikka pyrin olemaan ahdistumatta mahdollisimman vähän politiikasta (siksi en seuraa enää kovin aktiivisesti päivänpolitiikkaa), niin silti hirvittää aina kun tajuaa tällaisia asioita. Kyse ei ole ainoastaan minusta itsestäni, vaan kaikkien suomalaisten lasten tulevaisuudesta. Poliittinen järjestelmämme on taas osoittanut, että se antaa mieluummin jollekin veteraanipoliitikolle suojatyöpaikan kuin pyrkii etsimään oikeasti pätevän tyypin tehtävään.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Nähdäkseni nämä viheet eivät ole mitään "vanhojen ihmistem" virheitä, vaan hän yrittää olla jonkin sortin sosiaalismediainen. Typerää sinänsä.
Sen sijaan nuorten kirjoituksen ruttotauti, yhdys sana virheet, sentään loistivat poissaolollaan.
Voi helv ... Kysynpähän teiltä viisastelevilta kommentoijilta oletteko kirjoitelleet FB:iin tai erilaisiin keskustelufoorumeihin iPhonella, iPadilla tai pienellä läppärillä. Itse olen ja virheet korreloivat suoraan pelivälineiden kokoon. (Ja esimerkiksi Turun Sanomien mobiilikäytön suhteen surkea keskustelufoorumi saa miettimään lehtitalon IT-porukan tasoa. Kosketusnäyttöä ei ole osattu huomioida.) Mitä pienempi laite sitä enemmän virheitä ja varsinkin kahden ensinmainitun iLaitteen kosketusnäyttö aiheuttaa tahattomia kummajaisia - etenkin viestien vahinkolähettämistä täysin luonnosvaiheessa. Nyt kirjoittelen tätä normaalilla näppiksellä mutta hiukan vinossa asennossa - ja saan korjailla nytkin silloin tällöin. Noilla pikkuvälineillä virheisiin alkaa asennoitua turtuneesti: So What? Ymmärretyksi tulee kuitenkin!
Tähdennän mielipiteeni ei ole poliittinen. Kerran 70 luvulla äänestin demaria - ja tuskin teen sitä koskaan enään
Ok Hyväksyn selityksesi ja ymmärrän nyt aloituksesi paremmin.
Piti vain tarkistaa ettei asiassa käy niin kuin SETI:lle (huom ei SetA:lle) tiettävästi kävi kerran alkuvaiheen innossa. Luultiin saadun maapallon ulkopuolinen poikkeava ja älylliseen lähettäjään viittava radiosignaali. Kunnes tarkistuksissa todettiin että pelivälineeseen eli antenniin pääsi puluja. Eli aina pitää tarkistaa aiheuttaako jonkun poikkeaman jokin muu asia kuin se mitä perusoletus on. No vähän urbaanijuttujen puolelle meni, mutta havaintosi kielenkäytön jatkuvasta ja toistuvasta huonoudesta toi väitteillesi enemmän ns todistusvoimaa.
"Tulee mieleen lähinnä joku 70-luvulle jumahtanut demari, joka ei tajua enää mitään siitä, mihin maailma on menossa."
Sattuvasti sanottu :)
Eikös Gustafsson joskus huutanut naama punaisena eduskunnan kyselytunnilla?...
Myötähäpeä tämän sattumaministerin kohdalla melkein estää minua esittämästä teoriaa yrityksestä kerätä puolueelle säälipisteitä.
Toisaalta kyse on American dream-ilmiöön verrattavissa olevasta ilmentymästä eli Finnish dream - anyone can become a cabinet member.
ei ole väilä msisä jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat, ainoa täkreä aisa on, että esnimmäinen ja viimienen kijrain ovat oikelila piakiolla. Loput voivat olla missä jäjretsyskessä tahasna ja imhinen voi sitli lukea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eiävt lue jokaitsa kijraitna eriskeen, vain sanan kokoniasuuetna.
Mutta olishan se suotavaa että ministeri osaisi kirjoittaa...mutta ei kai se haittaa kun hän ei ole persu.
Periaatteessa olet tuossa esimerkissäsi oikeassa. Ymmärryksen suhteen.
Kävin viime viikolla mielenkiintoisen keskustelun ihmisen kielitaidosta. Keskustelukumppanini otti esille erään unkarilaisen opettajan/tutkijan/kielineron väitteen että ihmisellä on syntyessään kahdensadan kielen kielitaito, mutta koulu pudottaa niistä pois 199. No enhän tuota pitänyt muuna kuin jonain monikulttuurisuuden höpölöpönä. Mutta kuuntelin kuitekin kun keskustelija otti esille omat lapsenlapsensa. Keskustelijan oma äidinkieli on suomi. Hänen vaimonsa - ja sitä kautta lastensa äidinkieli on ruotsi. Keskustelijan miniän äidinkieli on mandariinikiina. Keskustelijan poika puhuu vaimonsa kanssa englanniksi. Puheena olevat tarhaikäiset lapset käyvät - isoisänsä ehdottamana - suomenkielistä lastentarhaa.
No mennäänpäs niihin lapselapsiin. He kommunikoivat äitinsä kanssa kiinaksi, samoin puhelimitse kiinalaisen isoäitinsä kanssa. Isänsä ja usein lapsenvahtina toimivan isänäitinsä kanssa he kommunikoivat ruotsiksi. Perheen vanhemmat puhuvat keskenään englantia, jonka näin ollen on katsottava olevan perheen yhteinen kieli. Lastentarhassa ja isoisänsä kanssa he kommunikoivat suomeksi. Kysymys kuuluu. Onko näiden lasten kielitaito heikko sitten kun he alkavat kirjoitella Facebookiin ymmärrettävällä, mutta oletettavasti virheitä sisältävällä kielellä, - viidellä eri kielellä!
Ministerien - ja muidekin virkamiesten kielen ykkösasian pitää ehdottomasti yli muiden olla ymmärrettävyys. Mutta tietysti opetuministeritasolla pitäisi jo osata käyttää vähintään tekstinkäsittelyn automaattista oikolukua. Ja sen yhteydessä suorittaa viimeistelyajattelu.
Aivan samoin kuin liikenneministeri ei toimi autokoulun opettajana ja siksi ei tarvitse ajokorttia, ei opetusministeri toimi opettajana eikä hanen tärkeimpiin ominaisuuksiinsa kuulu virheetön kirjoittaminen.
Siihen mikä on relevanttia, eli kuinka Kyllönen tai Gustasson ovat pystyneet hallitusohjelman ministeriössään toteuttamaan en kuitenkaan ota kantaa.
Käsittääkseni ko. ministeri oli jo hetkisen suomassa opiskelijoille valinnan mahdollisuuden kieliopinnoissa. Mutta ilmeisesti tuli ohjeistetuksi ylempää, ja lopetti sitten oman ajattelunsa pakkoruotsin suhteen alistuen suuremman voiman edessä.
Mobiilikirjoittelu ei minultakaan onnistu hyvin, siksi kirjoitusvirheet.
Henkilökohtaisesti luulen - en siis tiedä - että kyseessä on Demarien "normaali" paikkakierto. Toisin sanoen Gustavsson on ollut tarpeeksi kauan kansanedustajana, että hänelle oli löydyttävä ministerin paikka, lähinnä eläkkeen vuoksi. Puolue pitää huolen omistaan.
Kun tämä nelivuotiskausi on käyty, en ihmettelisi jos JG "jättäytyisi pois eduskuntatyöstä perhesyihin vedoten" tai johonkin muuhun tekosyyhyn.
Sopivin voittaa joskus, jos on "ylennys" vuorossa ennen pätevintä.. joita demareilla kyllä olisi ollut tuohonkin postiin. Vaikka Jutta Urpilainen, opettajana olisi ollut aika hyvä valinta. Oletettavasti ainakin. Ja samoin VVM:n postiin olis varmaankin löytynyt ihan oikeastikin rahasta ja kansantalouksista jotain ymmärtävä. Mutta kun ei ollu aika.
Mielestäni hallituksen riveihin pitäisi laittaa uudenlainen käytäntö, että puolueet voisivat nimittää sellaisia henkilöitä, joilla on pätevyyttä ja osaamista niissä aiheista. Esimerkiksi miten tämä Jutta Urpilainen on valtionvarainministeri http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_valtiovarainmi..., talousosaamista ei ole kuin ainoastaan luokanopettajana? http://fi.wikipedia.org/wiki/Jutta_Urpilainen
Gustafssonin tilalle olisi Jutta sopinut paremmin.
Näin uudenlaisella käytännöllä puolueet voisivat laittaa ehdokkaita johtamaan valtion taloutta osaamisensa kriteeriksi. Vain näin voidaan välttää tilanteita, ettei joku kynsin ja hampain hamua jotakin salkkua, mihin ei osaamisensa riitä. Estää myös saamasta jotain suojatyöpaikkaa.
Työryhmiä, kyllä minä sen ymmärrän. Mutta hyvä kysymys on se, että jos ministeri huomaa valtion asettaman työryhmän tekevän jotain asiaa aivan poskelleen. Pitäisi ministerin kyetä jyrähtämään työryhmälle omaa sanaansa.
Miten sitten työryhmää voitaisiin muulloin vaikuttaa? Kysynpä vaan.
Kunnallisvaalit ja eduskuntavaalit ovat minulle merkittäviä asioita, presidenttivaalit ovat minulle merkityksetön juttu enkä aio antaa lainkaan äänestystäni, kun presidentti ei pysty vaikuttamaan eduskuntaan millään tavalla.
Olen täsmälleen samaa mieltä kirjoittajan kanssa Gustafssonin täysin kelvottomasta äidinkielen tasosta, joka etenkin opetusministerin pestiä hoitavalle on täysin anteeksiantamaton.
On turha puolustella tuota sekasotkua millään some- tai kiiretekosyillä, sillä tällaista jälkeä ei saa edes vahingossa aikaan henkilö, joka osaa kirjoittaa suomea.
Sen sijaan olen varsin ällistynyt kirjoittajan ylimielisestä kommentista, joka koskee "vanhempia ihmisiä". Ensinnäkin Gustafsson ei ole erityisen vanha, puhumattakaan, että hän olisi vanhus.
Toiseksi itse jo 70-luvulla ylioppilaaksi kirjoittaneenä väitän, että siihen aikaan äidinkielen tunnilla opittiin taatusti nykyaikaa paremmin niin kielioppisäännöt kuin muukin oikeinkirjoitus. Poikkeuksia on aina, mutta esimerkiksi nykyään yleiset yhdyssanavirheet ovat ikäluokkani ihmisten kirjoituksissa varsin harvinaisia.
Nuorilla ihmisillä on usein paremmat tietotekniikkataidot ja muut kyvyt, jotka liittyvät laitteisiin, joita ennen vanhaan ei ollut olemassakaan, mutta kieliopin ja oikeinkirjoituksen hallitsemista tämä ei todellakaan koske. On luonnollisesti verrattava suurin piirtein saman koulutustason ihmisiä toisiinsa eri ikäluokissa.
Sitä en tosin mitenkään ymmärrä, että Jukka Gustafsson on YTM. Tai sitten hänen gradunsa on oikolukenut joku suomea osaava henkilö.
Opetusministerille toivottavia ominaisuuksia olisivat juuri hyvä kirjoitustaito ja laaja-alainen kiinnostus sivistykseen ja kulttuuriin.

Kommentoi 21 kommenttia