Geenimanipulaatio systeemiteorian näkökulmasta

Kannatin aikoinaan geenimanipulaatiota ruuantuotannon ongelmien ratkaisemiseksi, mutta vuosien varrella olen luopunut tästä näkemyksestä. Mitä enemmän aihepiiriin tutustuu, sitä selvemmäksi käy, että ongelma on ekosysteemiajattelun vähättelyssä. Käytännössä kaikki keskittyvät systeemin yksittäisten osasten parantamiseen, mutta jättävät huomioimatta sen miten eri osat toimivat yhteistyössä keskenään.

Luonto on ekosysteemi. Se koostuu lukemattomista eri osasista, jotka ovat jatkuvassa muutoksessa.

Tuhoava maatalous ja uudistava maatalous

Selvä fakta on, että nykymuotoinen maatalous tuhoaa luontoa. Se on aiheuttanut massiivisia joukkokuolemia – niin kasvien kuin eläinten, pienemmistä ötököistä puhumattakaan – eikä parannusta ole näköpiirissa. Samalla se huuhtoo ravinteita maaperästä vesistöihin. Ravinteiden kulumisen ansiosta se on erittäin riippuvainen keinotekoisesta lannoituksesta.

Siksi nykymuotoista maataloutta voidaan hyvin kutsua tuhoavaksi maataloudeksi.

Mikä on sen vastakohta? Tietenkin uudistava maatalous. Se on sitä, kun ruuantuotanto tapahtuu sopusoinnussa luonnon kiertokulun kanssa, säilyttäen ravinteet maassa ja jopa lisäten niiden määrää. Samalla se lisää sekä biomassan määrää että biodiversiteetin laajuutta, jotka ovat mielestäni erittäin oleellisia mittareita maatalouden ja maankäytön haittoja ja hyötyjä punnittaessa.

Tuhoava maatalous on seurausta teknologisesta kehityksestä, joka on optimoitu antamaan lyhyen tähtäimen voittoja. Se ei kannusta ottamaan huomioon tuotannon kestävyyttä useiden vuosien aikajänteellä, puhumattakaan useista sukupolvista. Tuhoavan maatalouden kehityksen ominaispiirre on se, että fokus on ekosysteemin sijaan yksittäisissä asioissa, kuten tuotantomäärissä pinta-alaa kohden. Negatiiviset sivuvaikutukset jätetään tietenkin laskelmista pois.

Perinteinen kasvinjalostus vastaan geenimanipulaatiojalostus

Perinteisellä jalostuksella tarkoitan sitä, mitä ihmiset ovat tuhansia vuosia tehneet: kerätään siemenet parhaimmista kasveista ja kylvetään ne huonojen kasvien siementen sijaan. Sama mekanismi toimii myös eläimiin, huonoimmat pistetään ensimmäisenä lihoiksi ja parhaimpien annetaan lisääntyä.

Menetelmän etu on siinä, että tällainen jalostus toimii kiinteänä osana elävää ekosysteemiä. Vastakohtana sille, mitä geenimanipulaatio on: yksittäisen kasvin jalostusta erillään ekosysteemistä.

Geeniteknologia näyttää tehokkaammalta vain jos jätetään huomioimatta se, että kasvi täytyy saada kasvamaan oikeassa luonnossa. Pelkästään onnistunut geeninsiirto laboratoriossa ei ole yksinään mitään. Laboratorio on niin steriili ympäristö, että sieltä puuttuu aivan liian monta tekijää, jotka vaikuttavat kasvin todelliseen menestymiseen ja siitä saatavaan hyötyyn.

Kun kasvi jalostetaan suoraan luonnossa, siitä saadaan juuri kyseisen paikan ympäristöön sopiva. Se optimoituu ilmaston ja maaperän suhteen. Kun tätä toistetaan vuodesta toiseen miljoonilla farmeilla ympäri maailmaa, saadaan niin laaja geneettinen diversiteetti, että suosituimpia kasveja on käytännössä mahdotonta tappaa sukupuuttoon. Jostain löytyy aina sellainen versio, joka kestää uhkaavaa pöpöä tai tuholaista.

Geeniteknologian fanitus siis perustuu harhaanjohtavalle käsitykselle siitä, että pieniä yksityiskohtia muokkaamalla korkeateknologian avulla saadaan reilusto parempaa tuottoa. Mutta se ei todellakaan pidä paikkaansa läheskään aina.

Ongelma esiintyy nyky-yhteiskunnissa myös monilla muilla aloilla. Esimerkkinä vaikka nykyinen talojen rakentaminen: yksittäisille ongelmille on keksitty korkeateknologisia ratkaisuja, kiinnittämättä huomiota kokonaisuuteen. Lopputuloksena ihmiset asuvat myrkyllisiä kemikaaleja sisältävissä homeloukuissa. Ihan jäätävää miten heikkoa asumiseen liittyvä teknologinen kehitys on todellisuudessa ollut. Olemme menneet monissa asioissa reilusti taaksepäin siitä mihin 150 vuotta sitten kyettiin.

"Ei nähdä metsää puilta", "helpotetaan oiretta muttei paranneta sairautta", jne.

Maatalousteknologia on samanlaista. Se on muuttanut lähes koko maatalouden tuhoavaksi. Vaikka geeniteknologiaa voitaisiin periaatteessa käyttää uudistavan maatalouden kehittämiseksi, käytännössä parhaimmillaan sen avulla voidaan vain vähentää maatalouden aiheuttamia ympäristötuhoja.

Uudistava maatalous on mahdollista vain jos kehitetään ekosysteemiajattelua eikä keskitytä yksittäisiin komponentteihin. Yksittäisten kasvien yksittäisten ominaisuuksien jalostamisen sijaan täytyy keskittyä jalostamaan yhtäaikaa monia eri kasveja, sieniä ja eläimiä toimivassa ekosysteemissä.

Geenimanipulaation riskit

Mikäli maatalous tulee riippuvaiseksi geenimanipuloiduista kasveista, saatamme joutua pahimmillaan antibioottiresistanssin kaltaiseen tilanteeseen.

Geenimanipulaation kannattajat eivät yleensä ota huomioon evoluutiota. Kun kasvi jalostetaan kestämään tietyntyyppisiä tuholaisia, se kestää vain hetken aikaa. Mikäli ötököille on tarjolla paljon ruokaa, ennemmin tai myöhemmin joku niistä sopeutuu käyttämään sitä hyväkseen. Sitten kasvin geenejä täytyy manipuloida jälleen kestämään tätä uutta ötökkää. Ja kierre jatkuu.

Tämän takia näen geeniteknologian ruuantuotannossa melko pitkälti pseudotieteenä. Sen edustajat eivät kykene ymmärtämään, että jalostetun kasvin täytyy ensisijaisesti pystyä elämään useiden sukupolvien ajan osana toimivaa ekosysteemiä. Ihmiskunnan tekeminen riippuvaiseksi jatkuvasta geenimanipulaatiosta ruuantuotannon turvaamiseksi on erittäin riskialtis toimintatapa.

Paljon fiksumpaa olisi keskittyä jalostamaan kokonaisia ekosysteemejä niin, että ne pystyvät toimimaan tuottavasti minimaalisella panostuksella ihmisten puolelta. Kun homma on saatu pyörimään, ihmisten tehtäväksi jää lähinnä vain korjata sato. Luonto hoitaa kaiken muun.

pahis
Sitoutumaton Uusikaupunki

Taleblaiseen antifragilismiin ja julkisen valinnan teoriaan nojaava voluntaristi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu