*

Samuli Pahalahti

Suvaitsevaisto on uhka yhteiskunnalle

Viimesunnuntaiseen Suomi ensin -mielenosoitukseen ja sen jälkipyykkiin suhtautuminen on nostanut aika hyvin esille sen, mikä suvaitsevaistossa on pilalla nykypäivänä. Kirjoitin aiemmin aiheesta jo yhden jutun ja olen sen jälkeen lueskellut huomattavan paljon kommentteja sosiaalisesta mediasta asian tiimoilta.

Älyllinen epärehellisyys ja valehtelu

Pahoinpidellyksi itseään väittänyt vastamielenosoittajanainen haki ihan tarkoituksella provokaatiota, ja kun se ei onnistunut, hän keksi tehdä väärän ilmiannon demonisoidakseen mielenosoittajia naistenhakkaajiksi.

Netissä liikkuneiden videoiden perusteella tapauksen pitäisi olla aika selvä. Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että kyseinen nainen oli vastamielenosoittaja, joka ei totellut poliisin kehotusta mennä vastamielenosoittajille varatulle alueelle, vaan sen sijaan marssi mielenosoittajien joukkoon ja alkoi tönimään heitä (hidastetusta videosta tämä näkyy myös selvästi).

Tiedot tapahtuneesta ovat kuitenkin muuttuneet sitä mukaa kun videot ovat levinneet. Ensin vaikutti siltä, että kyseessä oli vain yksi käynti liikkeessä, jonka yhteydessä nainen olisi piesty. Kun video lähti leviämään mikä todisti tämän vääräksi, puhuttiin pahoinpitelyn tapahtuneen ulostullessa. Siitä oli kuitenkin myös video, joka todisti ettei mitään erityisempää tapahtunut. Tosin "pahoinpidellyn" naisen seurassa liikkunut toinen nainen kyllä tunki vihaisesti keskisormea tilanteen kuvaajan kameraan.

Sitten puhuttiin, että pahoinpitely ei olisi tapahtunut tällä kerralla, vaan naiset olisivat vierailleet liikkeessä toiseen kertaan, josta ei ole videoita. Noh, ennen tilaisuuden alkua he tosiaankin kävivät liikkeessä, mutta ei silloinkaan tapahtunut mitään.

Naiset eivät kuitenkaan ole perääntyneet pahoinpitelyväitteistä, vaan Kansan uutisten bloggaajan Pontus Purokurun mukaan kertovat sen tapahtuneen kolmannella kerralla, josta ei ole olemassa minkäänlaisia videoita.

Tässä vaiheessa on kuitenkin aika hankala uskoa tähän väitteeseen. Kertomus on muuttunut niin moneen kertaan, ja julkistetut videot osoittavat ihan selvästi naisten olleen liikkeellä provosointitarkoituksessa. Mikäli uusi hässäkkä olisi oikeasti syntynyt liikkeen ovella, sille olisi varmasti löytynyt monta kuvaajaa ja todistajaa. Nyt sen puolesta puhuvat vain "pahoinpidelty" nainen ja hänen kaverinsa. En ole ainakaan itse onnistunut löytämään somesta mitään videoita tai silminnäkijäkuvauksia kolmannesta vierailusta liikkeessä.

Koko tapaus osoittaa hyvin sen, millaiseen käytökseen suvaitsevaiset ovat valmiita taistelussaan maahanmuuttokriittisyyttä ja kansallismielisyyttä vastaan. Tämä kyseinen nainen siis soitti hätäkeskukseen aivan turhaan, valehteli poliisille tulleensa pahoinpidellyksi ja sen jälkeen vielä valehteli toimittajille, jotka toistivat nämä valheet sellaisenaan julkaisemassaan artikkelissa.

Vielä pahemmaksi Iltalehden käytöksen tekee se, että uutista ei korjattu välittömästi kun tieto tapahtuman oikeasta kulusta levisi. Sen sijaan juttu annettiin olla yön yli netissä ja se painettiin myös paperilehteen. Tämä jos mikä haiskahtaa vahvasti tietoiselta vihanlietsonnalta kansallismielisiä kohtaan. Iltalehden oikaisu tuli vasta seuraavana iltapäivänä, jossa kerrottiin:

"Poliisin mukaan kyseisen kaltaista pahoinpitelyä ei ole tapahtunut, vaan kyse on ollut tönimisestä puolin ja toisin."

Olisi ollut kuitenkin ihan reilua kertoa, että "pahoinpidelty" nainen oli nimenomaan itse aloittanut tönimisen ja tehnyt väärän ilmiannon joukkopahoinpitelystä. Luulisi, että joukkopahoinpitelyväitteen keksiminen toisen ihmisryhmän demonisoimiseksi olisi ollut uutisoimisen arvoinen asia, etenkin kun oma lehti oli julkaissut täysin väärin asiasta kertoneen jutun.

Terveen uteliaisuuden puuttuminen

Ylipäätään koko vasemmistoa ja suvaitsevaistoa tuntuu vaivaavan pahanlaatuinen aversio totuutta kohtaan. He vetoavat milloin mihinkin, jotta heidän ei tarvitsisi altistua oman maailmankuvan vastaiselle informaatiolle. Tästä saatiin pari mainiota esimerkkiä joukkopahoinpitelykohun tiimoilta.

Iltalehden toimittaja Mari Pudas kieltäytyi katsomasta videota tapahtumasta, koska hänelle linkatun version nimessä luki "matunainen".

@HuhtelaJussi @iltalehti_fi Ei aavistustakaan. En tietenkään tuolla lailla nimettyä videota avaa.

@avmkarppi @HuhtelaJussi @iltalehti_fi Ai että mun pitäisi vapaapäivänä katsoa jonkun rasistin video?Tajuat kai miten urpolta tuo kuulostaa?

Myös päivystävä "anarkisti" Suvi Auvinen oli ihan samoilla linjoilla.

Ettekö te saatanan ämpärit tajua, ettei kukaan ei-rasisti katso videota jonka nimi jo kertoo että RASISTIT TÄSSÄ PÄTEE MORJENS?

Luulisi olevan sanomattakin selvää, että tällaisen asenteen yleistyminen johtaa suuriin ongelmiin yhteiskunnassa. Avoin suhtautuminen kaikenlaiseen informaatioon on välttämätön edellytys tieteen tekemiselle. Oikeuslaitoksen toiminta hankaloituu kummasti, jos todisteiden pätevyys arvioidaan niiden esittäjän mielipiteiden ja asenteiden, tai todisteiden esittelyyn käytetyn retoriikan perusteella.

Etenkin yliopistojen tilanne on huolestuttava. Yhdysvalloista levinnyt social justice warrior -meininki on osoittautumassa erittäin vaaralliseksi tieteentekemiselle. Oppilaat ovat alkaneet vaatimaan luentojen putsaamista kaikesta sellaisesta, mikä voi triggeröidä epämiellyttäviä tunteita. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi sukupuolten välisistä eroista ja seksuaalisuudesta ei voi puhua avoimesti tulematta leimatuksi naistenvihaajaksi ja homofoobikoksi. Tämä sama asenne on alkanut leviämään myös muualle yhteiskuntaan turhan nopeasti ja vailla kunnollista vastavoimaa.

Samaan asenteeseen törmää myös vegaanien, vegetaristien ja eläinoikeusaktivistien kanssa jutellessa. He toistavat papukaijamaisesti samaa propagandaa, mutta eivät ikinä viitsi lukea mitään vastapuolen mielipiteitä. Kun heiltä kysyy, mitkä ovat parhaita argumentteja lihansyönnin puolesta ja miten he vastaavat niihin, käy hyvin nopeasti selville, että heillä ei ole mitään tietoa sellaisista. Kuulemma kaikki argumentit ovat ihan älyttömiä, kuten "mä en luovu mun pekonista". Todellisuudessa kuitenkin lihansyönnin puolesta on esitetty ihan vakuuttaviakin argumentteja, mutta tämä porukka joko suoraan kieltäytyy lukemasta "massamurhapropagandaa", tai sitten keksii tekosyitä, joiden varjolla se jätetään tekemättä. Ja sitten jatketaan samaan malliin kuin ennenkin, kuvitellen ettei mitään vasta-argumentteja ole olemassa.

Ei olekaan mikään ihme, että eläinoikeusaktivistit ja social justice warriorit ovat melkolailla samaa porukkaa.

Kaksoisstandardit

Itse olen pitkän linjan vapaan markkinatalouden puolustaja, enkä muista kovin usein nähneeni vasemmistolaisten puolustavan elinkeinovapautta. Itiksen mielenosoituksen jälkipyykeissä he ovat kuitenkin ottaneet sen asiakseen puolustamalla miekkarin sisälle jääneen rahalähetysliikkeen bisnesmahdollisuuksia.

Mutta tässä tapauksessa he puolustivat kyseistä liikettä ainoastaan sen takia, koska liikkeen omistaja on somali. Mikäli jonkun kantasuomalaisen omistama liike joutuu kärsimään vasemmistolaisten mielenosoittamisen takia, siitä ei välitetä ikinä tippaakaan. Päinvastoin, pahimmissa tapauksissa mielenosoittajat ovat jopa särkeneet miekkarimarssin kulkureitille sattuneiden liikehuoneistojen ikkunoita.

Samoin on oltu kovasti huolissaan liikkumisen vapaudesta. Yhtäkkiä kaikki tuntuvat olevan samaa mieltä siitä, että mielenosoitukset eivät saisi estää muiden ihmisten vapaata liikkuvuutta julkisessa tilassa. Tämä siitä huolimatta, että normaalisti vasemmistolaiset eivät välitä mitään jos heidän mielenosoituksensa haittaa muita ihmisiä. Usein se on jopa täysin tarkoituksellista.

Muutaman vuoden takainen kirjoitus Sitoutumattoman vasemmiston sivuilla kertoo tästä hyvin.

"Jos minun pitäisi nimetä vain yksi asia, josta pidän mielenosoituksissa, niin se olisi ehdottomasti pääkatujen tukkiminen. Mikään ei tunnu yhtä hyvältä, kuin pysäyttää yksityisautojen virta Helsingin keskustassa."

"Meitä ei haluttu tänne, mutta me emme olleet lähdössä mihinkään. Vähän ennen Pitkääsiltaa kulkueen kärkeen kurvasi soundiauto. Soundiauto on pakettiauto jonka perässä on aggregaatti ja kohtuuttoman suuret kaiuttimet. Musiikki alkoi blastata korvia särkevällä voimakkuudella Hämeentien toimistotalojen välissä. Se oli muistaakseni nopeamman tempon dubsteppiä. Ihmisten ilmeistä jalkakäytävillä ei pystynyt lukemaan muuta kuin paheksuntaa. Pyöräblokki demon edessä ei vienyt yhtä kaistaa vaan koko kadun. Meitä ei haluttu tänne, mutta meillä ei ollut kiire perille. Ilokseni kuulin myöhemmin mielenosoituksen sekoittaneen keskustan liikenteen tunneiksi sen jälkeenkin."

"Mielenosoittamisessa ei siis asetu katseiden alle ja siten kaupungin anonyymin ihmisvirran ulkopuolelle vain pysähtymällä ja kokoontumalla julkiselle paikalle, vaan myös asettumalla yleistä mielipidettä, valtakäsitystä, asiantilaa, diskurssia, liikennejärjestelyjä tai mitä lie vastaan. Parhaimmillaan osoittaessa mieltä asettuu myös yleistä järjestystä ja yhteiskuntaa vastaan."

"Palautetta siitä, että tekee jotain mitä ei saisi saa koko ajan sivustakatsojilta, samoin kuin tukea vieressä marssivilta tovereilta. Lisäksi on keskellä kulkueen aiheuttamaa melua: huutoja, rumpuja, musiikkia. Mielenosoituksen jälkeen minulla on aina voimaantunut olo."

Tällaisilla tyypeillä ei ole mitään oikeutta valittaa siitä, jos eri mieltä olevien mielenosoitus pitää liikaa ääntä tai estää ohikulkijoiden liikkumista. Jos tällainen käytös sallitaan omille joukoille, se pitää sallia tasa-arvon nimissä myös kaikille muillekin.

Lisäksi täytyy huomioida, että suvaitsevaiset ovat itse valmiita väkivaltaan. Siksi näissä maahanmuuttovastaisissa miekkareissa on ollut paljon poliiseja paikalla. Mikäli vastamielenosoittajat eivät käyttäytyisi niin aggressiivisesti, paikalle riittäisi muutama poliisi katselemaan vierestä eikä mielenosoitusta tarvitsisi eristää ja samalla haitata ohikulkijoiden liikkumista. Esimerkiksi viime vuonna Rajat kiinni! -miekkarissa vastamielenosoittajat joukkopahoinpitelivät heitä kuvanneen miehen ja varastivat hänen kännykkänsä.

Suvakit käyttäytyvät kuin putinistit: syyttävät kansallismielisiä ja maahanmuuttokriittisiä sellaisesta toiminnasta, jossa he itse ansioituvat paljon pahemmin.

Saku Timonen antaa tästä hyvän esimerkin.

"On helppo väitellä, kun keksii vastapuolen mielipiteet ja väitteet itse ja hyökkää sitten niitä vastaan."

Tällaista käytöstä Timonen on kuitenkin itse toteuttanut ties kuinka monta vuotta. Katsotaanpa seuraavaa kappaletta: "Heidän mielestään maahanmuuttajilla ei ole samaa ihmisarvoa kuin muilla ja joka muuta väittää, joutaa tappaa."

Timosen retoriikka on kuin Putinilta lainattua. Syytetään vastapuolta juuri sellaisesta, mitä itsekin tehdään jatkuvasti. Hän ei viitsi selvittää mitä mielenosoittajaporukka oikeasti ja vilpittömästi vaatii, vaan keksii heille omia mielipiteitä. Etenkin sen väittäminen, että mielenosoittajat haluavat eri mieltä olevia tapettavan, on ihan älytöntä. Edelleen ihmettelen miten Image sallii tällaisen vihapuheen rehottaa omalla sivustollaan.

Suvakeilla olisi mahdollisuus myös toisenlaiseen vaikuttamiseen

Maahanmuuttokriittisten ja kansallismielisten joukosta löytyy ihan oikeita kohteitakin kritiikille. Miksi suvaitsevaisto kuitenkin pääosin jättää ne huomiotta ja sortuu sen sijaan käyttämään typeriä, eettisesti kyseenalaisia ja älyllisesti epärehellisiä vaikuttamiskeinoja? Miksi pitää valehdella, kun voisi ihan asiallisestikin kritisoida? Miksi pitää demonisoida, kun voisi vain paljastaa julkisuuteen mitä mieltä pahimmat tapaukset ovat ja antaa heidän nolata itse itsensä?

Sen sijaan, että mielenosoituksia pyritään estämään ja haittaamaan häiritsemällä niitä aggressiivisesti ja väkivaltaisesti, parempi strategia olisi esimerkiksi mennä kaikessa rauhassa kuvaamaan koko setti ja koostamaan video siitä omalla kommentaarilla höystettynä. Jos mielenosoituksessa levitetään rasistisia vihapuheita, ne kannattaa näyttää kaikille, jotta suuri yleisö tietää mistä on todellisuudessa kyse. Jos mielenosoituksessa valehdellaan, kannattaa kumota vale analysoimalla se faktojen kera.

Joten tässäpä ihan vilpitön kysymys suvaitsevaistolle ja muille vasemmistolaisille:

Oletteko te oikeasti niin tyhmiä, ettette kykene asialliseen keskusteluun ja kritiikkiin, vaan ainoa mahdollinen toimintamalli on valehtelu ja vastapuolen perusteeton demonisointi?

Se on kuitenkin melkoisen huono tapa nykyaikana, kun tiedonvälitys on niin helppoa ja nopeaa. Jos valehtelee, siitä voi jäädä helposti kiinni ja tieto leviää nopeasti kaikkien saataville. Oma uskottavuus menee ja vaikutusmahdollisuudet pienentyvät. Kukaan ei enää usko. Kun seuraava oikeasti rasistinen pahoinpitely ilmenee, ihmiset epäilevät, että "mahtoikohan taas joku valehteleva mamu keksiä sen omasta päästään". Sitäkö te oikeasti haluatte?

Vai onko tarkoituksenanne ihan tietoisesti radikalisoida kaikki maahanmuuttokriitikot ja kansallismieliset? Onko käynnissä joku projekti, jonka tarkoituksena on lavastaa kömpelösti maahanmuuttokriitikoita ja kansallismielisiä ihmishirviöiksi, jonka ansiosta heitä alkaa vituttamaan niin paljon tämä meininki, että he radikalisoituvat kunnolla ja alkavat käyttäytymään ihan oikeasti väkivaltaisesti?

Niin kauan kuin käytös ei parane, pidän teitä aitona uhkana yhteiskuntarauhalle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

27Suosittele

27 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (99 kommenttia)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/344191-re... Minun mielestäni tässä on jotain outoa. Viimevuotinen juttu paljastaa osittain. Nähtävästi kyseinen nainen on ainakin viime vuonna ollut hyvää pataa kansallismielisten kanssa. Viimeaikaiset keskinäiset ristiriidat noissa porukoissa voivat ollakkin sytyke ja koko asialla ei ole mitään tekemistä ns. suvaitsevaisten kanssa.

Käyttäjän pahis kuva
Samuli Pahalahti

Mutta miksi suvaitsevaisto käyttää niin paljon älyllisesti epärehellisiä ja eettisesti arveluttavia vaikuttamiskeinoja?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Tuota noin, jos minua tarkoitit niin mä en suvaitse ketään. Joten en voi tietää mitään myöskään ns. suvaitsevaiston ajatusmaailmasta.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Olisiko sittenkin niin, että me suvakit kyllä seuraamme katseella ja kerromme vinkkimme kun näemme mielestämme epäasiallista käytöstä. Eikä sitä henkistä oksennusta erikseen tarvitse lähteä jostain MV-lehdestä etsimään. Sitä kirjoitellaan ihan oikeisiinkin medioihin. Tuskin yhteiskuntarauha nyt yhden naisen oletetusta provokaatiosta vielä romahtaa. Nämä empatiasi kohteena olevat "maahanmuuttokriittiset" ja ""kansallismieliset" ovat huomattavasti suurempi uhka yhteiskuntarauhalle ja ihmisten turvallisuudelle. Tai ainakin turvallisuudentunteelle. Eivät ihmiset pakolaisia ihmeemmin pelkää, mutta näitä mustiin pukeutuneita Odinin sotureita kylläkin. Tyhmyydellä on taipumus tiivistyä joukossa ja tuossa porukassa on tyhmyyttä kertynyt yli kriittisen pisteen.

Käyttäjän AriKananen kuva
Ari Kananen

Eivät pelkää?
Turvasumutteiden myynti on räjähtänyt ja poliisi kehottaa ihmisiä hankkimaan sellaisen.
Onko ihmiset ruvenneet maustamaan ruokaansa ja poliisista tiedotteista tullut mitä tänään syötäisiin kanava.
Vai olisiko kenties pelkoa ja huolta tullut lisää?

Käyttäjän pahis kuva
Samuli Pahalahti

"Nämä empatiasi kohteena olevat "maahanmuuttokriittiset" ja ""kansallismieliset" ovat huomattavasti suurempi uhka yhteiskuntarauhalle ja ihmisten turvallisuudelle. Tai ainakin turvallisuudentunteelle."

Tällaista narratiivia on tosiaankin koitettu väkisin ylläpitää, mutta toistaiseksi todisteita ei ole esitetty tai ilmaantunut kovinkaan paljon. Kuten noista miekkareistakin on nähty, suvakit ovat käytännössä aina olleet se aggressiivisempi ja väkivaltaisempi osapuoli.

Ja se, mistä maahanmuuttokriittiset ovat jo vuosia varoitelleet, muuttuu koko ajan todellisemmaksi. Kajaanissa tapettu mies oli suoraa seurausta huonosti hoidetusta maahanmuuttopolitiikasta. Mutta vieläkään maahanmuuttokriittisiä ei näköjään oteta vakavasti. Kuinka monta ihmistä tarvitsee tappaa, ryöstää tai raiskata ennen kuin suvakit alkavat myöntämään, että nyt on mokattu?

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

No en nyt kauheasti ole nähnyt mitään "kansallismielisten" väkivaltaisia mielenosoituksia, mutta kauheasti niitä "suvakkien" väkivaltaisia (vasta)mielenosoituksia.

Mites Börje, onko ruskeat paidat, saappaat ja sateenkaari hihanauhat tilauksessa että voitte muodostaa "liikuntaryhmän" ja käytte pieksemässä muutaman "kansallismielisen" rotan?

Sillä se oikeastaan koko tilanteesta puuttuu. Te jo valmiiksi mölisette ja häiriköitte muuten rauhallisissa tilaisuuksissa, niin saman tien voisitte pukeutua asiallisesti kun teette sitä.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Itse olen miettinyt samaa. Ja otetaan kuviteltu esimerkki vaikka tuosta mielenosoituksesta.. Sielä on kaikenmaailman puheita laidasta laitaa.. on järkeviä ja on sitten vähän turhempia jotka voivat olla jo lähellä sitä kuuluisaa vihapuhetta.. Mutta nyt se pointti jota olen hakemassa.. Niin niistä puheista. ^Sielä on 3 Järkevää puhetta ja 1 paskapuhe.. Ja suvaitsevaiset ottavat vain tämän paskapuheen asiakseen ja jättää huomioimatta ne 3 järkevää puhetta, ja syyllistää sitten ne 3 järkevääkin puhetta paska puheeksi sen yhden avulla..

Käyttäjän OlliNurmi kuva
Olli Nurmi

Fasismin luikertelu politiikkaan, avoimen rasistisen maahanmuuttovastaisuuden ja väkivaltaisuuden lisääntyinen ja hiljainen hyväksyminen ovat uhka yhteiskunnalle.

Käyttäjän pahis kuva
Samuli Pahalahti

Totalitarismi luikertelee suvaitsevaiston mukana. Se käyttäytyy jo aktiivisesti kielipoliisina ja pyrkii määräilemään mitä saa sanoa ja mitä ei. Vähitellen yhä isompi määrä mielipiteitä muuttuu vihapuheeksi, joiden sanomisesta poliisi tulee pamputtamaan naamaan. Suvaitsevaisto on hyvin avoimesti sitä mieltä, että eri mieltä olevien sananvapautta sekä toisinaan myös muita oikeuksia tulisi rajoittaa merkittävästi.

Valtion väkivaltamonopolin ulkopuolella suvaitsevaisto on myös tähän asti ollut se väkivaltaisempi osapuoli eikä muutosta ole ihan heti näkyvissä, ellei joku kansallismielinen henkilö tai ryhmä kilahda kunnolla.

Tämä "fasismin luikertelu" näyttää siis olevan ihan sitä samaa kamaa mitä vasemmisto on jo vuosikymmeniä suoltanut. Sen ansiosta on tapettu kymmeniä miljoonia ihmisiä luokkapetturuuden ja ties minkä takia. Sille olisi jo vähitellen aika pistää stoppi.

Käyttäjän OlliNurmi kuva
Olli Nurmi

Niin siellä vaan ne vaimonsa ja tyttöystävänsä hakannet natsit organisoi katupartioita :E Tämän lisäksi persut ovat kunnostautuneet tässä fasismin kanssa kosiskelussa oikein kunnolla. Olli Immonen kirjoittelee nettiin vähän mitä sattuu valkoisesta unelmasta tuhannen kaasuissa ja Laura Huhtasaari kiertää maata puhumassa rasistimielenosoitukssissa. Mutta ei kyllä ne vassarianarkistit on pahoja!

Muistaakseni viimeksi ne vassarit olivat suomessa vankileireillä. Että siinä sitä luokkapetturuutta sinulle.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi Vastaus kommenttiin #23

"Olli Immonen kirjoittelee nettiin vähän mitä sattuu valkoisesta unelmasta tuhannen kaasuissa ja Laura Huhtasaari kiertää maata puhumassa rasistimielenosoitukssissa. Mutta ei kyllä ne vassarianarkistit on pahoja!"

Hui kauhea! Kriittinen ero näillä sinun "fasisteilla" ja "vassarianarkisteilla" on se, että ne sinun vassarianarkistit ovat se osapuoli joka on turvautunut väkivaltaan ja häiriköintiin.

Käyttäjän OlliNurmi kuva
Olli Nurmi Vastaus kommenttiin #31

Ero on siinä, että natsit hakkaa ihmisiä ja anrkistit autoja/ikkunoita :)

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama Vastaus kommenttiin #74

Ja missäköhän näin on käynyt? Laitapa linkkiä. Ai niin mut et pysty...! :) Sen sijaan teidän vasurien sikailuista kyllä löytyy faktaa vaikka kuinka...

Käyttäjän OulaLintula kuva
Oula Lintula

En ole tietoinen mistään avoimesta rasismista. Suomi Ensin on ihan suoraan kiistänyt (Panu Huuhtasen sanoin) olevansa rasistinen liike.

Rasismi ja maahanmuuttovastaisuus ovat tästäkin huolimatta ihan legitiimejä poliittisia mielipiteitä. Väkivaltaisuus ei ole. Sitä väkivaltaisuutta esiintyi Kajaanissa ihan jokunen päivä sitten. Pitäisikö sille tehdä jotain?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kukaan ei ole "tunkeutunut" tähän maahan yli 70 vuoteen, joten vain täydellinen ääliö tai rikoksensuosija avaa videon, jonka otsikossa tuntematon ihminen leimataan maahantunkeutujaksi.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Olet siis niitä, jotka eivät suostuneet katsomaan galileon kaukoputkeen. Oma "totuus" on tärkein. Kun mitään muuta ei ole. Tosin en halua verrata näitä rajat kiinni tyyppejä galileoon. Tapauskin on vain muistista.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Itse videoon mitään kantaa ottamatta, ihmisluonteen tietäen, voisin lyödä aika paljon vetoa, että kaikki nuo toimittajat ovat tuon videon katsoneet jälkeenpäin.

Minäkään en ole koskaan ajanut ylinopeutta tai kävellyt punaisia päin. Mitään en myönnä. :D

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Vain täydellinen ääliö tai rikoksensuosija jättää avaamatta videon, joka liityy mahdollisen rikoksen tutkintaan ja siitä uutisointiin.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

On siellä mahdollisuus että on liian herkkä katsomaan asioita suoraan tai monta muuta tekijää taustalla, mutta lähtökohtaisesti olet oikeassa (vähän v-mäisellä tavalla asian kerrot.. itseäni ei haittaa pask""kaan mutta... ihmisiä on niin moneksi että turha luokitella boxeihin noin tarkkaan...).

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

J-P Vuorela teki tuon liian helpoksi. Paremminkin olisi voinut kommentoida.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #26

Hohhoijaa. Toki kaikki järkevät ihmiset ovat jälkeenpäin katsoneet asiaa jollakin tavalla valaisseet videot. Ei niissä ole enää ollut otsikkona "matunainen". Toistan: vain totaaliset idiootit availevat noin otsikoituja juttuja, ainakin omalla koneellaan.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen Vastaus kommenttiin #48

Meillä taitaa olla aivan erilainen käsitys lähdetyöskentelystä. Jos jossain on tapahtunut jotain, ja siitä on olemassa ristiriitaisia kertomuksia ja videokuvaa, minä ainakin menen katsomaan sen videon, vaikka siinä lukisi Jari-Pekka Vuorela.

Toistan - vain totaaliset idiootit eivät availe asiaan kuuluvia videoita.

EDIT: Hohhoijaa unohtui. Ymmärrän toki, että otsikko on vastenmielinen, mutta siinä tilanteessa, kun asiaa kommentoiva poliisi ja täyspäiset keskustelijat sanovat, että se on relevantti, eikä avata, kyse ei ole akselista "idiootti vai ei", vaan ilkeydestä. Ilkeydestä tosiasioita kohtaan.

Anarkisti-Suvi, Iltalehden Mari Pudas ja moni, moni muu ovat ilkeitä ihmisiä.

Niko Sillanpää Vastaus kommenttiin #67

#67: "Ymmärrän toki, että otsikko on vastenmielinen, mutta siinä tilanteessa, kun asiaa kommentoiva poliisi ja täyspäiset keskustelijat sanovat, että se on relevantti, eikä avata, kyse ei ole akselista "idiootti vai ei", vaan ilkeydestä. Ilkeydestä tosiasioita kohtaan."

Ilmiö on olennaisesti sama kuin jos jonkin yli puoli vuosisataa vanhan elokuvan nimessä lukee "neekeri"; Tämä invalidoi kaiken jälkeen tulevan koska, noh, se nyt vaan on niin invalidoivaa riippumatta siitä, mitä triggeröitymisen jälkeen seuraa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #69

Ilmiö ei ole yhtään sama. Itse käyn jatkuvasti kansainvälistä keskustelua niiden kanssa, jotka haluaisivat jopa muuttaa Martin Luther Kingin ja James Baldwinin vanhoista teksteistä sanan "Negro" muotoon "black". Kirjoitettu mikä kirjoitettu, sen ajan tavan mukaan.

"Matuista" ja "maahantunkeutujista" puhuminen ei ole ajan tapa, se kuuluu vain yhteen pikkurikolliseen osakulttuuriin, johon on suhtauduttava varovasti.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #67

Ei sellaista tilannetta ole ollut. Relevanssin selvittyä ja viruksettomuuden varmistuttua kaikki ovat katsoneet videot.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #70

Älä selittele idioottimaista lausuntoasi. Youtubesta katsellaan valtavasti videoita. Ei kukaan niiden viruksia tutki. Mun ohjelmani ilmoittaa ainakin suoraan heti, jos sellaisia olisi tulossa. Katson paljon youtubea. En ole saanut ainotakaan virusta sieltä.

Kysymys on juuri tuosta asenteesta. Oma "totuus" ja muuta ei kaivata. Samoin kuva rajatkiinni porukoiden väkivaltaisuudesta on liioiteltu nähtävästi. Vaikka voisi muuta odottaa. Samalla sun kaltaiset pitävät vastamielenosoittajia hyvinä sankareina, sivistyneinä, suvaitsevina, hyvinä ihmisinä. Tämäkin havainto on väärä. Vaikka mielestäsi se on se oikea "totuus". Et itsekään sovi noihin lasuumiisi hyveisiin. Jos joku sotii tätä ajatusta vastaan sitä vedetään turpaan.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #71

No johan kiehuu:

"Samalla sun kaltaiset pitävät vastamielenosoittajia hyvinä sankareina, sivistyneinä, suvaitsevina, hyvinä ihmisinä."

Minä en ole eläessäni sanonut "vastamielenosoittajista", mitä lienevätkään, sanaakaan. "Sinun kaltaisistasi" en tiedä, kuten et sinäkään minun kaltaisistasi, mutta sinä, Jp Lehto, yksilönä, olet harvinaisen tyhmä, tietämätön ja sivistymätön yleistäjä.

Ilmeisesti siis jotkut ihmiset olettavat, että tuntemattoman ihmisen kutsuminen "matunaiseksi" on jotenkin epärikollista ja ihan tavanomaista informaatiota, johon pitäisi tutustua. Ei ole.

En tiedä, mistä tuo fiksaatiosi turpaan vetämisestä tulee. Tapahtuuko sitä teillä päin paljonkin?

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #79

Kiitos kiitos, Kylläpä ottaa koville. Mitä tyhmyyteen tulee näillä mennään. Eipä sielläkään kovin hyvältä näytä.

Olethan sinä itsestäsi käyttänyt aiemmissa keskuteluissa ilmaisuja, suvaitsevainen, intellektuelli, hyvä ihminen jne.... Mutta mitä niistä olet?

Muuten, etkö koskaan itse yleistä? Olen ollut huomaavinani, että teet myös niin.

No jaa en ole koskaan vetänyt turpaan ketään. Mutta kyllä kai sitä tarpeeksi ärsytettynä voi jotain tapahtua.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #79

Eiköhän tämä voisi riittää puolin ja toisin? Aloittajasta en tiedä, mutta historiaahan on?

Käyttäjän Olli-PekkaLindgren1 kuva
Olli-Pekka Lindgren Vastaus kommenttiin #71

Tee lähimmäisellesi niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän.
Onko sinusta tämä hyvä kriteeri hyvälle ihmiselle, vai onko
sinulla ehdottaa jotain parempaa tilalle?

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen Vastaus kommenttiin #70

Hohhoijaa :)

Juuri kuvailin yllä tilanteen, minkä myös Pahalahti tekstissä mainitsi: poliisi kysyy, liittyykö tämä video tilanteeseen, ja IL-Pudas ja anarko-Suvi sössöttävät että en avaan nimen takia. Eli sellainen tilanne ON ollut, siitä riippumatta, että nyt väität, että ei ollut.

aivan selvä. Tulisin nyt edes vähän vastaan, vai periaatteestako sinä nyt kinaat.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #90

Rautalangasta: 1. Iltalehti oli hölmö julkaistessaan yhden osapuolen väitteen ilman lähdekritiikkiä. 2. Videot on katsottu sen jälkeen, kun ne on todettu vaarattomiksi. Oli täysin järkevää olla testaamatta asiaa omalla tai työnantajan koneella. 3. Videoista käy ilmi, että torillinen mammanpoikia lähes kuolee kauhusta ja heittäytyy väkivaltaiseksi, kun kaksi naista kävelee ohi. 4. Mitään raskaana olevan joukkopahoinpitelyä ei ole ilmennyt.

Hallitus on julkaissut budjettiesityksen, EU-johtajat kokoontuvat Bratislavaan, Gerasimov uhkailee Bosporin salmen sulkemisella, USA:n presidentinvaalit lähestyvät ja Tampere Jazz Happeningin ohjelma on julkaistu; mutta mitä nyt kukin pitää tärkeänä.

Huvittaisipa nähdä, missä olen kutsunut itseäni "hyväksi ihmiseksi".

Jukka Mäkinen Vastaus kommenttiin #48

"Toistan: vain totaaliset idiootit availevat noin otsikoituja juttuja, ainakin omalla koneellaan."

Niin, Vuorela tässä epäsuorasti ilmoittaa, että hen kavereineen vahtivat kaikkia jotka kyseisellä tavalla otsikoituja juttuja avaavat. Pääset suoraan rasmuksen mustalle listalle. Isoveli valvoo sinua.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #92

Ei tuon Vuorelan juttuja kannata vakavasti ottaa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #92

Vuorela ilmoittaa, suoraan, että "maahantunkeutujista" puhuvat vain rikollisryhmät. Osalla on takanaan virusosaamista ja venäläistä rahaa.

Jukka Mäkinen Vastaus kommenttiin #94

Tätähän tässä on koko ajan odotettu. Totalitaristit, Vuorela etunenässä tuomitsevat väärinajattelijat rikollisiksi. Siitä sitten seuraa automaattisesti rangaistus. Ensin varmaan selviää sakoilla, mutta toistuvasta väärinajattelusta jo tuomitaankin sitten vankeuteen tai työleirille. Rankasti työtä tehdesssä kun vapautuu väärinajattelun synnistä.
Työ vapauttaa. Kuulostaako tutulta?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Alexander Stubb asettuu tuoreella Financial Timesin kirjoituksellaan eurooppalaisen suvaitsevaiston terävimpään kärkeen:

https://www.ft.com/content/9e6b1338-7a98-11e6-ae24...

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Poliisi harkitsee Suomi Ensin-liikkeen mielenosoitusten siirtämistä pois Tallinnanaukiolta.

https://svenska.yle.fi/artikel/2016/09/13/polisen-...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Ns. suvakit näyttävät suvaitsevan kaikkea ja kaikkia, paitsi itsensä kanssa eri mieltä olevia.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

Ja ainakin katuaktivismi on paljon suurempaa kuin "fasisteilla", jos katsoo kuinka melkein jokaiseen "fasistien" järjestämään mielenosoitukseen tai tilaisuuteen rantautuu lauma suvakkien mustakaapuja häiriköimään ja käyttäytymään uhkaavasti.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Olenko ainut joka vihaa koko suvakit vs rajakit vastakkainasettelua ...... Kai tämä on ihmisille joku uusi harrastus. Harrastuksen kehittymistä olen about 10 vuotta seurannut ja pahemmaksi koko ajan menee.

Käyttäjän pahis kuva
Samuli Pahalahti

Tämähän ei ole varsinaisesti mikään harvinainen kehitys, tuntuu että vähän kaikissa länsimaissa mennään samaa menoa. Kulttuurisota kytee ja rintamalinjoja vedetään. Yhdysvaltojen presidentinvaalit osuvat sekä ehdokkaidensa että ajankohtansa takia "hyvään" saumaan. Ne saattavat sytyttää vähän isompiakin levottomuuksia, riippumatta siitä kumpi voittaa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Ihanaa kehitystä" ... tämä valaa uskoa tulevaisuuteen... eh, NOT, mutta "kivaa" tavallaan seurata ihmisten hulluutta.

Ikävää tietenkin että iskee päin omaa näköä jossain vaiheessa... jos ei suoraan itseen (mikä olisi ok vielä, mitäpä minusta), niin perheeseen tai läheisiin joista yleensä eniten useimmat välittävät. En oikein haluaisi paskaa muillekaan, mutta kohtapuoliin voi olla että shit hits the fan tapahtuu suuressa mittakaavassa ja onnellinen se joka ei joudu ilmiön kohdalle.

Käyttäjän pahis kuva
Samuli Pahalahti

Facebookissa linkitettiin sopivasti videoon, jossa nuori nainen pyytää nuorta miestä ottamaan MAGA-lippiksensä pois päästä, koska se on "vihapuhetta" ja yliopiston pitää olla "safe space".

Tällaiset ihmiset ovat juuri niitä, joita suvaitsevaisto kasvattaa. He eivät kykene elämään demokraattisessa maailmassa, koska ovat liian heikkoja siihen psyykkisesti. "Make America Great Again" on presidenttiehdokkaan vaali-slogan, ja jos sitä ei siedä nähdä julkisesti, ei kannata hengailla julkisissa tiloissa vaalien alla. Jos demokratiassa haluaa ihan välttämättä elää, niin se tarkoittaa myös sitä, että kaikilla ehdokkailla ja heidän kannattajillaan tulee olla täysi sananvapaus kertoa minkä puolesta ja mitä vastaan he kampanjoivat.

Tässä näkyy mainiosti suvaitsevaiston totalitaristisuus. Sama juttuhan on käynyt kaikissa sosialistisissa "kansandemokratioissa", joissa demokratia on rajattu vain sellaisiin mielipiteisiin ja kansalaisiin, jotka ovat puolue-eliitin hyväksymiä. Historiaa toistaa itseään.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Enemmän tuossa videossa vihainen nainen harjoitti sananvapauttaan, kuin se lippalakkipäinen mies. En minä nähnyt siinä mitään tuomittavaa, joskin hän oli todella ärsyttävä ja soisin hänen oppivan tulkitsemaan asioita loogisesti. Oletan ettei pointtisi ollut lippalakkivaras, joten jätän hänen toimintansa kommentoimatta. Mielenkiintoinen käänne tuossa varkauden myötä tapahtui, nainen siirtyi ripittämään vuorostaan varsta...

Jukka Mäkinen

Surullisinta on että tyttö ilmeisesti luulee ihan oikeasti olevansa hyvällä asialla, eikä totalitaristisen propagandan sokaisemana pysty näkemaään muita näkökulmia asiaan.

Näitä nuoria sokeita oikeassaolijoita on aina riittänyt totaltariaan pyrkivissä liikkeissä, Suomen stallarit, Kosomolilaiset, Hitler Jugend, Maon pientä punaista kirjaa heilttavat opiskelijat. He kaikki uskoivat olevansa oikealla asialla kun rääkkäsivät, pahoinpitelivät ja murhasivat toisia ihmisiä.

Samaa väkeä on tänään, niin telaketjufeministit, homorummuttajat, Andersson-Koivulaakson kommandopipoiset katutaistelijat, paikkoja rikkovat anarkistit, eläimiä tappavat kettutytöt, kuin hakaristejä heiluttelevat uusnatsiääliötkin.

Pahin ryhmä on kuitenkin ne koulutetut ja akateemiset suvakit, joiden juuri sen vuoksi pitäisi olla kykeneviä pohtimaan asioita eri kantilta, mutta oikeauskoisuus on onnistunut rikkomaan muutamia hampaita loogisen ajtelun hammasrattaista ja koneisto tekee siksi hämmästyttäviä hyppäyksiä mitä ei sisäpuolelta ilmeisesti huomaa.

Toinen vaihtoehto on tietysti että ovat tietoisesti ilkeitä ja pahantahtoisia ihmisiä, mikä sekin on mahdollista.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

"Oletteko te oikeasti niin tyhmiä, ettette kykene asialliseen keskusteluun ja kritiikkiin, vaan ainoa mahdollinen toimintamalli on valehtelu ja vastapuolen perusteeton demonisointi?"

Emme ole tyhmiä :

http://seura.fi/isanpikajuna/2016/07/08/johtohahmo...

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Nasujen öykkäröinti muodostaa jo vakavan kansallisen turvallisuusuhan...

Käyttäjän pahis kuva
Samuli Pahalahti

"Suomi ensin -liikkeen taktiikkana pelottelu ja painostus"

Eipä eroa mitenkään suvaitsevaiston taktiikasta.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Vanhan kunnon "tuo aloitti"-argumentti...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #30

Ei "Suomi ensin" aloittanut tätä hallitsematonta maahanmuuttoa.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #33

Eikä sillä myöskään ole eettisesti kestäviä ratkaisuja globaalin siirtolaisuuden hillitsemiseksi.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #35

Tapelkaa lisää niin saatte pullaa.... tai whatever... teillä on kivat riidat ja hulluus vain kehittyy... näen mihin se kehittyy vuosien saatossa, mutta sen verran makaaberia on etten tähän laita. Tietänette itse ja ette välitä. "Pahempi toistaan kumpikin on......" taisi olla Apulantaa ja joku heidän paremmista kappaleistaan.
Pitäkää tunkkinne ja sitä rataa. Vastapuoli on vähintään saatanasta tai vain tyhmiä. Nice ... enkä näe kenenkään lopettavan hulluutta.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #38
Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #41

? Ja se ymmärrettävissä oleva sanomasi oli?

Kukaan ei lopeta hulluutta ja te vain jatkatte?

Pah, valitsen kolmannen vaihtoehdon enkä ole kummankaan puolella, vaan sen mukaan miltä asiat eri tilanteissa (subjektiivisesti ok) näyttävät. Ideologioihin perustuvat hulluudet ovat pahimpia hulluuksia.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #43

Kyllä tarkoittaa minun sanastossani esille tulleen näkemyksen hyväksymistä siinä määrin, että sen voi jopa omaksua.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #45

Et ole koskaan harkinnut puhuvasi vähemmän kryptisesti? Ei kamalasti auta puhua niin etteivät useimmat tajua mistä puhut.

Just saying...... kannattaisi harkita selvempiä kannanottoja IMHO. Olen ollut joskus väärässäkin toki, mutta kryptiset kannanotot ovat joko sekavia tai pelkureita varten (tai sitten pitää olla mensan jäsen vähintään että niitä ymmärtää). Eikä itselläni ole mitään ns. "pelkureita" vastaan, vaikka sen laitoin nyt esimerkiksi... pelkoon usein löytyy todella hyviä syitäkin. Yleensä pelkoon on paljon syitä itse kullakin ovat sitten aidosti olemassa olevia pelkoja pohjautuen maailmaan tai kuviteltuja.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #47

En.

Tuskin asia muuttuu sen selvemmäksi, vaikka kirjoittaisin tähän esseen siitä, kuinka olenkaan samaa mieltä kanssasi.

Miten tästä eteenpäin?

No, Suomi Ensin-liike järjestää jatkossakin sanan- ja ilmaisunvapauteen perustuvia täsmäiskumaisia demonstraatioitaan ja liikkeen keinoja ja tavotteita vastustavat piirit pyrkivät kaikin keinoin tuomaan esille oman vastustavan näkökantansa. Maahanmuuttopolitiikkaan ja etenkin globaalin siirtolaisuuden syihin näillä demonstraatioilla ja vastamielenosoituksilla taas ei tule olemaan minkäänlaista perustavanlaatuista korjaavaa vaikutusta...

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #47

Itselleni kyllä-sana on helpommin tulkittava kuin kryptiset akronyymit.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Suomi Ensin -aktiivit ovat siis omien sanojensa mukaan (pelottelumielessä) järjestäneet mielenosoituksen kirkkoherraa vastaan, koska tämä ruoja oli ilennyt päästää turvapaikanhakijoden lapsia päiväkerhoihin ja järjestänyt muitakin kotoutumisprojekteja??!!!

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Olet kahdesti kirjoittanut tälläisesta provojen väittämistä pahoinpitelyistä. Ylen toimittaja, jota ei todella pahoinpidelty. Kuvaajakin vaani taustalla valmiina.
Nyt tämä.

En minä halua puolustella rajatkiinni porukoita. En sellaiseen menisi. Mutta ei tuo sinun toimintasi kovin rehellistä ole.

Ainakin kaksi naista on pahoinpidelty näiden suvaitsevaisten taholta miekkareitten yhtyedessä. Toisen videonkin youtubesta näin. Oli tästä läheltä pernosta. Et sitten näistä kirjoittanut vastaavasti.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Kulkemisen estäminen aktiivisesti on millä tahansa mittarilla arvioituna väkivaltainen teko (kuvaajien vielä vaaniessa taustalla)- YLE:n toimittajan fyysistä koskemattomuutta taas loukattiin täysin selkeästi viime talvena Rajat Kiinni-mielenosoituksen yhteydessä.

Toki voit vapaasti niin halutessasi olla eri mieltä asiasta.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #57

Et kuitenkaan vaivautunut kirjoittamaan suvisten hakkaamista rajatkiinni naisista. Valikoivaa ja epärehellistä.

Ne joita puolustelit lisäksi provosoivat tapahumat. Onneksi kohteiden maltti näillä kerroilla piti.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #60

"Et kuitenkaan vaivautunut kirjoittamaan suvisten hakkaamista rajatkiinni naisista. Valikoivaa ja epärehellistä."

Mitä niistä pitäisi kirjoittaa. Odotatko että näitä "suviksia" pitäisi puolustella. Ei tällaista hakkaamista voi puolustella, eikä hakkaaminen ole millään tavalla suvaitsevaista, eikä hakkaajat varmaankaan ole suvaitsevaisia, eikä heidän törttöilyistään aivan varmasti pidä syyttää oikeasti suvaitsevaisia, eikä joidenkin yksilöiden tällaisella toiminnalla pystytä todistamaan että kaikki suvikset ovat naistenhakkaajia, vaikka juuri tällainen kuva tällaisilla jutuilla nähtävästi yritetään luoda. Yritys on säälittävä.

"Ne joita puolustelit lisäksi provosoivat tapahumat. Onneksi kohteiden maltti näillä kerroilla piti."

Vai sellasia me kaikki suvikset ollaan.
Pitäisikö viedä asia oikeuteen.
Saataisiin selville pystytäänkö tämä väite todistamaan oikeaksi.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #61

Niin en tiedä millaisia olette. Jonkinlainen väkivallan tekoihin valmistautuminen on siinä leirissä meneillään. Retoriikka on sellaista ja teot myös. Minä tiedän lähinnä millainen itse olen. Minusta tuo touhu tuntuu vastenmieliseltä. Tuo peukuttajasi Vuorela on yksi sellainen. "minä olen intellektuelli, suvaitsevaine, hyvä ihmine´voi yhden kerran mitä hänkin suoltaa suustaan. Moniin blogeihin ei tule kuin heittämään henklökohtaisuuksia ja aina valmis maalaamaan mustan valkoiseksi.

Olisi luullut antikaisen "rehellisenä" mihehenä ja feministinä käyneen asiaan. Puolustaneen näiden hakattujen oikeutta toimijuuteen naisena sekä kulkea rauhassa. Olishan hän voinut syyttää suviksia naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Mutta ei, kun ne oo mun samiksia, niin ei niistä väliä... Eivätkä väkivaltaiset suvikset ja feministit vain kuulu siihen narratiiviin mitä hän pitää yllä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #72

"Niin en tiedä millaisia olette. Jonkinlainen väkivallan tekoihin valmistautuminen on siinä leirissä meneillään. "

Jahas. Joko tämä on vain tuulesta temmattu väite, tarkoituksellista propagandaa, tai sitten sinulla on joku asiaperuste moiselle väitteelle.

Jos asia on niinkuin sanot, en sitten enää leikkimielelläkään voi sanoa itseäni suvikseksi, sillä enhän halua samaistua mihinkään sellaiseen toimintaan mitä en itse kannata.

Ennenkuin jotkut rasistit alkoivat nimittää itseään maahanmuuttokriittisiksi, olisin itsekin voinut käytää itsestäni sitä luonnehdintaa. Tässä on samasta asiasta kysymys.

Suvis- nimityksen hyväksyn itsestäni vain siinä mielessä että vastustan tätä rasistista maahanmuuttokriittisyyttä. Muuten en nyt niin kamalan suvaitsevainen ollenkaan ole.

Jos jotkut väkivallantekijät ottavat nimekseen suvaitsevainen, minä en voi sitä suvaita, enkä voi enää hyväksyä sitä että minua sanotaan suvaitsevaiseksi, mutta vastustan silti edelleen rasistista maahanmuuttokriittisyyttä.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #78

Retoriikkaa, alioliot, mädännäiset, nasut, natsisiat you name it, jne... Tämähän on väkivaltaan valmistautumista. Maalataan viholliskuvia, he ovat väkivaltaisia, nasut vaarantavat yhteiskunnan turvallisuuden jne... Ihmisiltä viedään ihmisyys, jotta voi perustella itselleen kimpuun käymisen.

Väkivaltapuheet.

Niko Ravattinen: ”En nää sitä ongelmana [että ammutaan kansallismielisiä mielenosoituksessa]. Oikeusturvan kannalta on vähän hankala puhua tästä aiheesta enempää. […] En vastusta poliittista väkivaltaa, en missään nimessä. Se on ihan paikallaan strategian tietyssä vaiheessa, kun sitä on kuitenkin joskus pakko käyttää, kun tilanne kärjistyy tarpeeks pitkälle […] väkivaltaa on aina ollut pakko jossain vaiheessa käyttää, ja valitettavasti joku tulee aina kuolemaan jossain.”

Dan Koivulaakso:
Valtamediassa rauhan lähettiläänä esiintyvä Koivulaakso kutsuu poliiseja ”sioiksi” ja toteaa myös, että ”pasifismi on vakava mielenhäiriö”. Koivulaakson mukaan näkyvien vasemmistovaikuttajien kannattaa osallistua ”militanttiin” antifasismiin ”täysin anonyymisti” ilmeisesti siksi, ettei esimerkiksi vasemmistoliiton maine kärsisi.
Hän myös kertoo Vapaa liikkuvuus –järjestön mielenosoituksesta laittomien siirtolaisten puolesta. Koivulaakson mukaan väkivaltavasemmisto kiersi ennen Vapaan liikkuvuuden tapahtumaa etsimässä Suomen Sisun jäseniä ”poistaakseen” nämä alueelta. Työnjako ”hyvien” järjestöjen kuten Vapaan liikkuvuuden ja vasemmistoliiton sekä epävirallisten väkivaltaryhmien välillä on siis tehty erittäin suunnitelmallisesti.

JNE:::::

Löytyyhän näitä.

Varmaan löytyy myös toiselta puolen, joten asemiin ajo on käynnissä kummankin ääripään välillä. Kun paukkuu katsotaan mitä tapahtuu. Toivottavasti ei mitään kovin pahaa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #81

"Kun paukkuu katsotaan mitä tapahtuu. Toivottavasti ei mitään kovin pahaa."

Juu, jos tällaista alkaa tapahtumaan en aio esittää mitään urhoa, vaan panen pääni puskaan kuin pupujussi, toivoen ettei minua ammuttaisi, jos ei muuten niin säälin vuoksi.

Ihmiset ovat hulluja tai ainakin hölmöläisiä ja elämä täynnä mielettömyyttä.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #60

Vai että ihan "suvisten hakkaamat naiset" ja maltillisesti provosoitumattomat nasut...

Urbaanien legendojen perustavaraa siis.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #68

Niin sinä olet aina valmis valehtelemaan, jos se vie omaa agendaasi eteenpäin.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #73

Kerrotko meille pingisottelun seuraajille pari esimerkkiä, ettei ihan katoa taju matsin kulusta, kiitos. Tuo oli nimittäin vähän yllättävä iskulyönti, kun Antikainen vaikuttaisi yleensä muotoilevan sanomansa suhteellisen harkiten. On sitten eri asia, että tuppaan näkemään asiat hyvin eri perspektiivistä hänen kanssaan (lue, olemme yleensä eri mieltä).

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #75

Kerron kyllä.

Se mitä minä näin videolta iittis tapahtuman yhteydessä oli selvä provosointi yritys. Tätähän Antikainen yrittää kääntää toisenlaiseksi tapahtumaksi. Myös ylen toimittajasta hän kirjoitti blogin. Tilanne oli hyvin samankaltainen. Kuvaaja lähestyi mieskolmikkoa takaapäin ja naistoimittaja tuli edestä. Miehet kieltäytyivät törkein sanakääntein yhteistyöstä. Ei siinäkään mitään väkivaltaa ollut. Lähinnä kaksi yritystä, jossa koitettiin onnea. Saadaanko vastapuoli käymään käsiksi. No jos mustan kirjoittaa valkoiseksi??

Tuon ylen toimittajan tapauksen aikaan tapahtui todella pahoinpitely, jossa mielenosoituksessa lyötiin naista vastamielenosoittajien puolelta. Olishan Antikainen voinut tästäkin kirjoittaa. Puolustaa naisten oikeutta osoittaa mieltä. Oikeutta koskemattomuuteen ja tuomita tekijät, kuten näissäkin tapauksissa.

Mitä tulee julkisten palkkojen nostamiseen, koska matalapalkkaiset hoitajat, koska tasa-arvo (unohtaa tosin mainita, että itselleen siinä hakee myös lisää palkkaa) Trukkikuskitkin tienaavat enemmän jne.. Julkiset ja hoitajat eivät muutenkaan ole tämän maan matalapalkkaisinta väkeä. Jne..

Tietysti pohjalla on, että tämä tyyppi väitää minua valhetelijaksi asiassa , jossa ei ole mitään valehdeltavaa. Joten siitäkin tämä hieman. Ehkäpä pääasiassa.

Minä sanon usein mitä ajattelen.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #85

Itiksen tilanne saattoi hyvinkin olla provokaatio naisen puolelta ja todennäköisesti olikin. Entä sitten, poliisi ja de Wit olivat molemmat painottaneet, että liikkeeseen pitää saada vapaasti kulkea.

Jos ajattelen samaa Ylen toimittajan juttua, oli tälläkin alustalla kauhea huuto kuinka hän valehteli. Kuitenkin todistusaineistona esitetyllä videolla näkyi, että toimittaja oli esittänyt asian totuudenmukaisesti. Yksi miehistä tarttui häntä olkavarresta ja yritti työntää pois.

Palkka-asioista olen Antikaisen kanssa toistuvasti väitellyt, mutta ei se, että katsoo asiaa eri perspektiivistä, tee kenestäkään valehtelijaa.

Urheiluanalogioita jatkaakseni. Kolme hutia, palo!

P.s. Mutta kun toi aloitti -puolustus on niin nolo, että jätän sen kommentoimatta.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #87

Ehkäpä ansaittu toruminen. Tunteella mennään usein.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #88

Tunteet ovat hyvä asia, ja suoraselkäisyys korjaa pienet ylilyönnit!

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #68

En halua puolustella rajat kiinni porukkaa. Mitä ovat nasut?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #82

"Mitä ovat nasut?"
Olisko ne niitä jotka tappelee vihaisia lintuja vastaan videopelissä?

En minä tiedä.

Voitaisiinkohan nämä hassut väkivaltakotaukset suorittaa joskus videopeleissä, ettei tarvitsisi ketään ampua ja kuormittaa terveydenhoitopalveluita ja siten aiheuttaa lisäkuluja julkiselle sektorille.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Kummasti vaan jakoa on tapahtunut, ihan totta. Osa kansalaisista siis puolustaa rajoja ja koittaa rajoittaa tilanteen lähtemistä käsistä. Vrt. Ruotsi t. Saksa, jossa ongelmia on hallitsemattoman maahantulon johdosta ihan riittävästi, eli on lähtenyt hiukan lapasesta.

'Suvaitsevien' meuhkaaminen kohdentuu siihen, että muut ovat täysin väärässä. Koska eivät ole suvaitsevia.

Suvaitsevat puuttuvat kärkkäästi hurskastelevan humanismin ja yhteishyvän nimissä maahantulleiden kohtelun mukaepäoikeudenmukaisuuksiin ja mukavääryyksiin. Huolimatta siitä, mikä on maahantulleen motiivi. Kaikki lyödään tyylikkäästi samaan nippuun. Tällä perusteella sitten kaikki ne toimet, jotka rajoittavat maahantulevien määrää, tai maassa oloa ovat täysin pahasta ja ihan kauhistutttavaa vaskisimia ja iljettävää ja tuhmaa rasismia. Hyi olkoon sellaista. Niin, ja sitten vielä vakuudeksi nyökytellään, kun on ne kv. Sopimukset. Joopajoo.

Mitenkähän näiden tulijoiden kanssa sitten pitäisi toimia ? Otetaanko kaikki tulijat vastaan ja toimitaan poikkeavasti täysin EU n valtavirrasta. Kyllähän Suomeen muutama miljoona mahtuu, eikä muuten siltikään olla edes lähelläkään keski Eurooppaa asumistiheydessä. Ei vaan taida Suomen infra ihan kestää.

Mutta on niin helppoa ajatella jonkun muun lompakolla.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Mikä lienee totuus.

Oliko tämä häiriköinyt suvakki,
joka pyrki syyllistämään nuivia,
kenties suvakiksi naamioitunut nuiva,
jonka käytöksellään oli tarkoitus mustamaalata suvakkeja.

Vain harva pysyi varmaankaa nyt juonessa mukana.
Mutta ehkä kaikki tajusivat ainakin sen,
että nämä on varsin monimutkaisia ja juonikkaita ilmiöitä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"nämä on varsin monimutkaisia ja juonikkaita ilmiöitä."

Tämä on vanhaa hajoita ja hallitse-politiikkaa, yksi kriisi EU:n loputtomien kriisien joukossa.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Sellaisilla järjestöillä, kun "rajat kiinni" tai Suomi ensin" ole mitään tekemistä kansallismielisyyden kanssa, isänmaallisuudesta puhumattakaan, Heikon itsetunnon omaavat tälläisiin äärirärjestöihin kuuluvat, kuten pres. Ahtisaari osuvasti totesi.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

.. ja pilkkaamalla heitä lisää saavutat mitä .. ?? En ole siis näiden järjestöjen puolella saati jäsen, mutta heillä on sanottavaa ja mitä enemmän pilkkaa heitä sitä enemmän saavat kannatusta. Et ole huomannut sitten ihmisten asenteiden muuttumista eli elät jossain omassa kuplassasi ? On vaarallista elää missä tahansa kuplassa.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

En heitä pilkkaa, totesin vaan miten pres. Ahtisaari heidät näkee ja ajattelen kyllä samoin. Säälin kyllä myös hieman ihmisiä jotka pelkävät kaikkea uutta ja vierasta, eivätkä uskalla ottaa elämää vastaan sellaisena, kun se vastaan tulee ja se vasta omaa elämää rajoittaakin.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Ahtisaaren kanssa olen monesti samaa mieltä. Muun muassa NATO-jäsenyydessä Ahtisaari osoittaa normaalia päättelykykyä kannattaessaan sitä. Mutta vaikka henkilö on joissakin asioissa oikeassa ei se tarkoita että hän olisi kaikissa asioissa oikeassa (olisi vähintään Jumala silloin mikäli kaikessa olisi oikeassa).

Mielestäni Ahtisaari ei oikein ole koskaan ollut niiden joukossa, joita arvostelee. Tietämättömyys ihmisistä johtaa vääriin tai liian jyrkkiin johtopäätöksiin. Presidenttimme ei ole käynyt kansalaisten keskuudessa tarpeeksi ja se on oma mielipiteeni. Jos olisi hänellä olisi myös vähemmän jyrkkiä kannnanottoja... ymmärrys lisääntyy kun puhuu ihmisten kanssa (vaikka olisivat erimielisiä omien kantojesi kanssa).

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Karkeasti arvaten 90% suomalaisista ei pidä itseään suvakkina eikä rasistina.

Älämölö on suuri, mutta itse ilmiö on marginaalinen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Eipä noihin järjestöihin yleensäkään kuulu kuin jotkut höyrypäät, näitä höyrypäitä riittää aina.

Se kuitenkin taitaa olla koko euroopanlaajuisesti totta, että monien maiden kansalaiset ovat nykyistä turvapaikkapolitiikkaa vastaan. Tämä näkyy siinä, että nykyiset vallassa olevat puolueet ovat useissa maissa kärsimässä suuria tappioita vaaleissa.

Onko siis äänestäjä ja kansa tässä asiassa yhtä väärässä, niinkuin koko Britannian kansakin brexit-kysymyksessä.

Mitä varten äänestetään missään, jos aina menee kuitenkin ''viisaiden'' mielestä väärin.

Ilmeisesti monen maan turvapaikkapolitiikka tulee muuttumaan seuraavien vaalien jälkeen, onko se sitten väärin, eipä kai kun demokratia toimii. On sitten populismia tai ei, niin demokratiaa parempaa systeemiä ei taida olla.

Tanska on viimeisin esimerkki, joka lopettaa kokonaan kiintiöpakolaisten ottamisen, koska heidän mukaansa Tanska on jo täynnä.

Onko koko eurooppa siis muuttumassa rasistisempaan suuntaan, vai onko kysymys realiteettien ymmärtämisestä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

On, Eurooppa ensin tulee demokraaattisesti ottamaan vallan suvaitsemattomilta suviksilta joita on todellisuudessa vain pieni vähemmistö myös Suomessa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Eipä noihin järjestöihin yleensäkään kuulu kuin jotkut höyrypäät, näitä höyrypäitä riittää aina."

Joo, eipä noiden höytypäiden teoista pitäisi syyttää niitä jotka eivät ole osallistuneet höyrypäisyyksiin.

"Se kuitenkin taitaa olla koko euroopanlaajuisesti totta, että monien maiden kansalaiset ovat nykyistä turvapaikkapolitiikkaa vastaan."

On väärin sanoa että kansalaiset ovat vastaan vaikka valtaosa olisi vastaan. Nekin jotka eivät ole vastaan ovat kansalaisia.

"Tämä näkyy siinä, että nykyiset vallassa olevat puolueet ovat useissa maissa kärsimässä suuria tappioita vaaleissa."

Niin näkyy, mutta valtapuolueilla on edelleen kannatusta. Suomessa SDP:llä on peräti 20%:n kannatus, kun taas persuilla on vajaan 10%:n kannatus. Se ei kerro mistään suurista suurten puolueiden tappioluvuista, ei ainakaan Suomen osalta.

"Onko siis äänestäjä ja kansa tässä asiassa yhtä väärässä, niinkuin koko Britannian kansakin brexit-kysymyksessä."

Ei Englannissakaan koko kansa ole väärässä, lähes puolet oli oikeassa, vaikka brexit- puoli voittikin. Kaikki britit eivät suinkaan ole mitään höyrypääpopulisteja, vaikka vähän yli puolet onkin.

"Mitä varten äänestetään missään, jos aina menee kuitenkin ''viisaiden'' mielestä väärin."

Sen takia että demokratiassa tyhmilläkin on äänioikeus ja demokratiassa on mahdollista tehdä tyhmiä valintoja ja tyhmiä päätöksiä, jos enemmistö kansasta on tyhmiä.

"Ilmeisesti monen maan turvapaikkapolitiikka tulee muuttumaan seuraavien vaalien jälkeen, onko se sitten väärin, eipä kai kun demokratia toimii."

Tässä on sekä oikeaa että väärää. Oikein on se että enemmistö saa päättää, vaikka päättäisi väärin. Väärin on se että tehdään vääriä päätöksiä.

"On sitten populismia tai ei, niin demokratiaa parempaa systeemiä ei taida olla."

Eipä taida, epädemokratioissa tehdään vielä suurempia möhläyksiä kuin demokratioissa.

"Tanska on viimeisin esimerkki, joka lopettaa kokonaan kiintiöpakolaisten ottamisen, koska heidän mukaansa Tanska on jo täynnä."

On valitettavaa että Tanskasta on tulliut sellainen rasistinen maa ja tanskalaisista on tullut rasisteja. Mutta pitää muistaa etteivät kaikki tanskalaiset suinlaan sitä ole, ei siis pidä tuomita ihmisiä kollektiivisesti, sen perusteella millaista kansan enemmustö on, vaan yksilöllisesti. Jokainen vastaa vain omista teoistaan.

"Onko koko eurooppa siis muuttumassa rasistisempaan suuntaan, vai onko kysymys realiteettien ymmärtämisestä."

Jos ymmärtää realiteetit oikein, niin koko Eurooppa on menossa rasistiseen suuntaan.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Vihavaisella on paljon tietoa eri maiden kansojen mielipiteistä.

Toisaalta populismin pääpalkinto menee kyllä lausumalle, että Tanskasta on tullut rasistinen maa.

Kaiken jälkeen olisi mukava tietää, miten Vihavainen viisaudessaan hoitaisi tämän pakolaiskriisin, ilmeisesti kuitenkin mielestäsi koko EU on rasistinen, kun valtaosa maista on kiristänyt lakejaan.

Eikö kannattaisi erota tällaisesta kauheasta rasistisuuden pesästä?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #62

"Eikö kannattaisi erota tällaisesta kauheasta rasistisuuden pesästä?"

Eihän tästä voi erota. Ollaan Euroopassa ja osa Eurooppaa, riippumatta siitä millainen rasismin pesä tämä sitten onkaan.

Pakko on olla yhteistyössä ja tehdä yhteistyötä näiden rasistimaiden kanssa, jos ne vain sitä itse haluaa. Jos eivät halua, se on sitten eri juttu, eikä sille voi mitään. Pitää yrittää keksiä jotain muuta jotta pärjäisi tässä pahassa maailmassa.

"Kaiken jälkeen olisi mukava tietää, miten Vihavainen viisaudessaan hoitaisi tämän pakolaiskriisin, ilmeisesti kuitenkin mielestäsi koko EU on rasistinen, kun valtaosa maista on kiristänyt lakejaan."

Tämä pakolaiskriisi ei ole EU:n vika ja vuosi sitten niitä tuli vähän liikaa, ei toki Euroopan kantokykyyn nähden liikaa, mutta yhteiskuntarauhan kannalta liikaa, eli populistinen rasismi alkoi nostaa Euroopassa päätään, ollen päättäjille suurempi ongelma kuin itse maahanmuutto.

Tietenkin pitää olla realisti ja pitää ottaa tämä populistinen rasisti huomioon, ennenkuin se repii Euroopan hajalle. Tästä syystä Euroopassa on nyt tehty ns. rasistisia lakeja. Voin minäkin sen näissä oloissa ymmärtää ja hyväksyä.

EU:n suuri vika on tässä kriisissä ollut se että ei ole pystytty sopimaan yhteisistä toimista, siksi kukin maa on tehnyt omat toimensa.

Toisaalta, se ei ole EU:n vika että jäsenmaat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen, vika on jäsenmaissa. EU:n onnistuminen riippuu jäsenmaiden yhteistyön onnistumisesta.

Jos yhteistyö onnistuu, silloin EU:kin onnistuu. Se on hyvä juttu.
Jos yhteistyö ei onnistu, silloin EU epäonnistuu. Se on paha juttu.

Pakolaisasioissa EU on saanut aikaan päätöksiäkin, mutta niitä päätöksiä ei ole noudatettu. Se on huono juttu, joka johtuu siitä ettei EU:lla ole päätösvaltaajäsenmaihinssa nähden.

Se asia voitaisiin korjata lisäämällä EU:n valtaa, mutta asiasta pitäisi saada ensin aikaan yksimielisyys, mitä ei vielä ole.

Venäjän tai Turkin uhka voisi tehdä hyvää Euroopan yhtenäisyydelle, elleivät sellaiset maat kuten Unkari, tuntisi vetoa Venäjän suuntaan ja Putinin aatemaailmaan.

------------

Pakolaiskriisiä ei siis minun mielestäni ole hoidettu häävisti, mutta näissä oloissa en minäkään olisi parempaan pystynyt. Jotrnkin on pärjätty näissä karmeissa olosuhteissa.

Ongelma on tämä. Jos hoidat pakolaiset hyvin, populismi ja rasismi uhkaa. Jos taas jättää pakolaiset hoitamatta, tai ampuu ne yöllä salaa Välimereen. Se sotii ns. länsimaisia arvoja vastaan ja jos arvoistaan luopuu, se on paha juttu, menee usko koko hommaan.

Tässä on siis nähdäkseni puun ja kuoren välissä yritetty jotenkin toimia, välillä kömmähdellen, mutta tekevällä näitä sattuu.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Kritisoit muita haluttomuudesta tutustua vastapuolen esittämään ja kyvyttömyydestä mielipiteen muuttamiseen esitetyn valossa. En kuitenkaan tämän, enkä edellisen blogisi kommenteissa löydä yhtään tapausta, jossa myöntäisit kriittisen tai objektiivisen kommentin validiksi, puhumattakaan että oikeaksi... Taidat elää eri tavalla kuin opetat.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Suvaitsevaiset eivät ole esittäneet yhtäkään validia perustetta nykyiselle vapaalle maahanmuutolle joka on epäonnistunut jokaisessa Euroopan maassa ja kärsijöinä ovat olleet niin maahanmuuttajat kuin alkuasukasväestökin. Suomessa ei maahanmuuttajilla ole tulevaisuutta, radikalisoituvat toimettomuuteen kuten Ruotsissa ja Ranskassa.

Käyttäjän JussiLaine kuva
Jussi Laine

Kiitos hienosta puheenvuorosta

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Henkilökohtaisesti kaikki tuollaiset Suomi ensin höpötykset on lapsellisia, eikä niistä ole kuin haittaa.

Mielestäni Suomen hallitus on toiminut tilanteessa hyvin ja koko EU-alueen kiristyvä lainsäädäntö alkaa olla kohta ajantasalla.

Mielenkiintoista olisi joskus kuulla se vaihtoehto hallituksen turvapaikkapolitiikalle, kovasti sitä oppositio haukkuu tunteettomaksi ja järkyttäväksi, mutta koskaan ei tule oikein selkää vastausta miten sitten pitäisi oikein toimia, se kiinnostaa, miten asian sitten paremmin voisi hoitaa.

Niko Sillanpää

Sinänsä sekä äärinationalismi (Tallinnanaukion mielenosoittajat) että identaarinen uusvasemmistolaisuus (kolmasmaailmallisuus/multikulturalismi, tulosten tasa-arvon vaatiminen, gender-feminismi jne., eli Tallinnanaukion vastamielenosoittajat) ovat niin typerää ajattelua, että niillä ei pitäisi olla mahdollista murtautua Suomen kaltaisen koulutetun väestön keskuudessa valtavirran ajatteluksi.

Jolloin pitäisi lopputuloksen kannalta olla sama, esim. valehteleeko kyseisten liikkeiden edustaja asiaansa ajaakseen vai ei.

Pitäisi olla.

Kuitenkin kuten blogistinkin esimerkeissä tulee esille, jälkimmäisellä on huomattavaa kannatusta ja/tai sosiaalistumista toimittajakunnassa, mikä mahdollisti esimerkiksi Itäkeskuksen tapahtumiin liittyneen täysin kritiikittömän uutisoinnin, käytännössä valehtelemisen, ja tässä valheessa itsepintaisesti, todellisuutta uhmaten pysymisen. Sama pätee akateemiseen maailmaan monesti humaniteettien piirissä. Näiden tärkeiden instituutioiden heikkeneminen laadultaan surkean ajattelun ja uskonnollista hurmosta muistuttavan ideologisoitumisen vuoksi on paitsi erittäin valitettavaa, niin myös yhteiskunnallisesti vaarallista. Mikä jälkimmäinen näkyy esimerkiksi siinä, että EU on hajoamassa erimielisyyteen ei unionin sisäisestä tulonjaosta, vaan sosiaalisperusteisesta tulonjaosta unionin kansalaisten ja unionin ulkopuolisten(!) välillä.

Käyttäjän pahis kuva
Samuli Pahalahti

Tässä hyvä esimerkki siitä miten Yhdysvalloissa hoidetaan vastaavanlaisia keissejä: https://www.youtube.com/watch?v=QM0ogLNN_g4

Trumpia vastustava mummo käy takaapäin kiinni lähes sokeaan 73-vuotiaaseen mieheen, joka huitaisee hänet irti itsestään. Miten media uutisoi? "Trumpin kannattaja löi 69-vuotiasta naista naamaan!"

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset