*

Samuli Pahalahti

Hyvinvointivaltiosta vastuulliseen vapauteen

Filosofi ja kirjailija Jari Ehrnrooth on nostanut julkiseen keskusteluun mielenkiintoisia ajatuksia yhteiskuntareformista. Hän kritisoi varsin osuvasti nykyistä hyvinvointivaltiota ja vaatii enemmän vastuullista vapautta. Ihan kaikesta en ole hänen kanssaan samaa mieltä, mutta suuresta osasta kuitenkin.

Hyvinvointivaltio on epäonnistunut

Ehrnrooth tuo esille varsin hyvin sen, miten huonosti hyvinvointivaltiomme on toiminut.

"Jos hyvinvointiyhteiskunta olisi saavuttanut ihanteensa, sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntä olisi ensin tasaantunut ja sitten supistunut. Sekä autettavien määrä että avun tarve autettavaa kohden olisi vähentynyt. Laajemmin: Jos hyvinvointivaltio olisi onnistunut levittämään hyvän, tasa-arvoisen, itsenäisen ja sivistyneen elämän tapaa koko väestöön, olisivat sosiaali-, terveys-, työllistämis-, työttömyys-, työkyvyttömyys- ynnä muut sellaiset kulut ensin tasaantuneet ja sitten pienentyneet. Ne ovat kuitenkin kasvamistaan kasvaneet niin suuriksi, että julkistalous on kriisissä."

Hyvinvointivaltio ei ole onnistunut voimaannuttamaan ihmisiä eikä lisäämään heidän hyvinvointiaan. Sen sijaan valtio on vain saanut kansalaiset riippuvaisiksi itsestään.

Hyvinvointivaltio edustaa ennemminkin hyvinvoinnin luomisen larppaamista kuin aitoa hyvinvointia. Valtio luo instituutioita, jotka pitävät nimellisesti huolta kansalaisten hyvinvoinnista. Poliitikot eivät kehtaa tunnustaa, että koko projekti on läpimätä eivätkä nämä instituutiot oikeasti toimi kovin hyvin. Tarvitaan poika, joka huutaa että keisarilla ei ole vaatteita. Kaikki on pelkkää näytelmää. Suurimmalle osalle kansalaisista pitäisi olla jo täysin selvää, etteivät nykyiset instituutiot pysty takaamaan hyvinvoivaa elämää, mutta silti kukaan ei uskalla sanoa tätä ääneen ja vaatia niistä luopumista.

Kysymys vasemmistolaisille hyvinvointivaltion kannattajille

Kansan Uutisten Pontus Purokuru kritisoi Ehrnroothin näkemyksiä tyypillisellä vasemmistoretoriikalla, eli vihanlietsonnalla ja demonisoinnilla. Varsinaiset pointit hän jättää kokonaan huomiotta ja pyrkii vain saamaan lukijansa inhoamaan Ehrnroothia mahdollisimman paljon.

Tässä tapauksessa Ehrnroothilla on kuitenkin erittäin oleellinen huomio hyvinvointivaltiosta. Jos se on kerran niin hyvä systeemi, miksi kansalaisten hyvinvointi heikentyy koko ajan? Miksi terveyskulut ovat jatkuvassa kasvussa, vaikka tieteen edistymisen ja teknologisen kehityksen luulisi auttavan kansalaisia pitämään huolta terveydestään yhä tehokkaammin?

Jos vasemmistolaiset ihan oikeasti välittävät ihmisten hyvinvoinnista, miksi he kannattavat edelleen nykymuotoista hyvinvointivaltiota?

Salaliittoteorioihin taipuvainen yksilö voisi ajatella, että tämä kaikki on ollut tietoista suunnitelmaa koko kansan orjuuttamiseksi. Kansalaisilta viedään kaikki vapaudet tekemällä heistä riippuvaisia poliitikoista, virastoista ja eturyhmistä.

Miettikääpä nyt vähän... Jos joku ilkeä diktaattori haluaisi alistaa kansalaiset, mikä olisikaan parempi tapa kuin hyvinvointivaltio? Ensin aivopestään ihmiset uskomaan, että heidän parastaan tässä vain ajatellaan. Verotuksen ja byrokratian avulla viedään heiltä vähitellen mahdollisuudet elää kukoistavaa elämää itsenäisesti. Jos kansalainen tarvitsee apua jossain asiassa, hän joutuu pyytämään sitä valtion virastolta. Vähitellen jokainen kansalainen pientä eliittiä lukuunottamatta on täysin riippuvainen poliitikoiden jakamista almuista ja palveluista. Näin saadaan kansa alistettua väkivallattomasti. Hyvin harva edes tajuaa mitä on tapahtunut.

Nykymuotoinen hyvinvointivaltio on tulostensa suhteen täydellisessä ristiriidassa sen kanssa mitä vasemmisto väittää pyrkivänsä edistämään. Jos hyvinvointivaltio toimisi oikeasti, se voimaannuttaisi kansalaisia eikä tekisi heistä jatkuvasti yhä kyvyttömämpiä elämään itsenäistä ja hyvää elämää. Etenkin työväestöstä on tullut jatkuvasti hyvä hauraampaa ja kyvyttömämpää sopeutumaan muuttuvaan maailmaan.

Hyvinvointiaate ei ole huono aate

"Hyvinvointiaatteen peruskivi on uskomus, että kun ihmisen perustarpeet tyydytetään ja hänelle annetaan riittävä sivistys ja vapaus toteuttaa itseään, hän alkaa elää hyvää ja arvokasta elämää.
Näin ei ole käynyt. Arvoista tyhjentyneessä vapaudessa vain harva kykenee itsenäiseen harkintaan, terveeseen ja arvokkaaseen elämään."

Ehrnrooth kritisoi hyvinvointivaltiota siitä, että se keskittyy hyvinvoinnin luomiseen. Hän haluaisi siirtyä hyvinvointiaatteesta hyvintoiminta-aatteeseen, jossa keskipisteenä on moraalisesti arvokas toiminta passiivisen hyvinvoimisen sijaan. Tästä olen kuitenkin eri mieltä.

Hyvinvointi ja hyvintoiminta ovat saman kolikon eri puolia. Hyvinvointi ei synny vain passiivisella olemisella, vaan sen eteen täytyy tehdä työtä. Kaikenlainen työ ei kuitenkaan synnytä hyvinvointia, joten lopputulosta täytyy pitää jatkuvasti silmällä. Hyvintoiminta saattaa usein olla karhunpalvelusten tekemistä, jolloin lopputuloksena on hyvinvoinnin sijaan pahoinvointia.

Hyvinvointiaate on ihan hyvä aate. Sitä ei vaan toteuteta tällä hetkellä oikeaoppisesti. Hyvinvointivaltio on hyvinvoivan yhteiskunnan irvikuva. Valinta arvokkuuden ja oikeamielisyyden sekä hyvinvoinnin ja onnellisuuden välillä ei ole joko-tai. Oman näkemykseni mukaan voimme valita kaikki samaan aikaan. Hyvintoiminnan lopputuloksena on hyvinvointi.

Mikäli työn ja toiminnan lopputuloksena on pahoinvointia, kuten nykymuotoisessa hyvinvointivaltiossa, se ei ole hyvinvointiaatteen mukaista. Oikea hyvinvointiaatteen kannattaja ei voi kannattaa hyvinvointivaltiota.

Moraalisesti arvoton ja juureton yhteiskunta ei ole hyvä paikka elää

Huolimatta hengellisen ulottuvuuden korostamisesta, Ehrnrooth ei kuitenkaan ole fundamentalistiuskovainen, joka haluaa alistaa kaikki toimimaan omien dogmiensa mukaan. Päinvastoin, hän karsastaa dogmaattista uskontoa.

"...meidän pitäisi aidosti keskustella siitä, mitkä ovat perusarvoja, mitä ihmisyys on, mihin me pyrimme."

Tästä ei voi sinänsä olla eri mieltä. Nyky-yhteiskunta on arvoton ja juureton. Mitään perustavanlaatuisia arvoja ei ole, joihin kaikki sitoutuvat, vaan jokainen keksii omansa. Mitään sellaista syvällisempää kulttuurillista kontekstia ei ole, johon yksilö voisi juurtua ja kokea olevansa osa kollektiivia.

Pahimmillaan tämä länsimaita vaivaava arvottomuus näkyy muun muassa jihadismin kannatuksen nousussa Euroopassa. Monet ovat tehneet sen nimissä väkivaltaisia iskuja tai lähteneet taistelemaan Islamilaisen Valtion puolesta. Se tarjoaa jotain sellaista suurempaa, johon kuulumisesta yksilö saa isot kiksit – mikä on aivan toista kuin mitä hyvinvointivaltio voi ikinä tarjota.

"Analysts say that Muslim youth who feel cut off both from broader Belgian society and their ancestors’ cultures are especially vulnerable to radicalization."

“The Islamic State is giving them what the Belgian government can’t give them — identity, structure,” said Montasser AlDe’emeh of the University of Antwerp, who is researching Belgian fighters in Syria. “They don’t feel Moroccan or Belgian. They don’t feel part of either society.”

“If you play football every day in the park and two of your friends go to Syria, you stay in touch with them on Facebook,” AlDe’emeh said. “They say, ‘It’s boring there in Belgium. Here we have nice rivers and Kalashnikovs. Here in Syria we are somebody.’ In Belgium, they’re nobody.” - Washington Post

Kun ei ole mitään suurempaa, minkä puolesta elää, tulee elämästä toisinaan niin tyhjää, että yksilö voi helposti päätyä erittäin radikaaleihin ratkaisuihin, kuten uskonnollisiin kultteihin, syrjäytymiseen tai itsemurhaan.

Etenkin muslimimaahanmuuttajat ovat suuressa riskiryhmässä. Eivät he integroidu ihan helposti suomalaiseen yhteiskuntaan. Siihen päälle vielä työttömyyttä ja pettymys siihen, ettei Suomi ollutkaan niin hieno yhteiskunta kuin mainostettiin. Kun arvottomuus, juurettomuus ja pettymys yhdistetään, luodaan hyvä olosuhteet jihadismin kannatukselle.

Hyvinvointivaltion kannattajat luulevat, että jihadismia voidaan torjua antamalla potentiaalisille jihadisteille hyvä asunto ja kohtuullinen summa rahaa ruokaan ja muihin perustarpeisiin. Tämä ei kuitenkaan poista sitä juurettomuuden tunnetta, joka väistämättä tulee kun asuu länsimaisessa hyvinvointivaltiossa. Vaikka maahanmuuttajan materiaaliset perustarpeet olisivatkin paremmin tyydytettyjä kuin kotimaassa, se ei vielä tarkoita, että elämä olisi oikeasti elämisen arvoista.

Juurettomuuden tunnetta on hankala ratkaista. Yhtenäinen nationalismi ei kaikkia kiinnosta ja usein se onkin enemmän tai vähemmän keinotekoista. Esimerkiksi nykysuomi on kehitetty keinotekoisesti erilaisten murteiden pohjalta. Suomalaiset ovat myös geneettisesti kirjavaa sakkia, eli mistään yhtenäisestä kansasta ei voi puhua, ja siihen päälle vielä ruotsinkieliset ja saamelaiset. Maahanmuuttajia on vielä hankalampi saada mukaan.

Kristinuskostakaan ei ole pelastukseksi, koska se on niin epä-älyllistä. Lapsikin pystyy kyseenalaistamaan tarinat siitä miten kolmipersoonainen jumala uhrasi yhden persoonistaan itselleen ja siten antoi kaikkien ihmisten synnit anteeksi. Moraali ei voi perustua sellaisille tarinoille, joita suuri osa ihmisistä ei pysty pitämään totena. Päinvastoin, sellainen vain opettaa ihmisille, että on ihan ok valehdella tai jättää asiallinen kritiikki tai oleellinen kysymys täysin huomiotta ja leikkiä kuin sitä ei olisikaan.

Hedonistinen hälläväliä-liberalismi

Liberan Heikki Pursiainen kritisoi omassa vastineessaan Ehrnroothia.

"Mikään ei puolestaan voisi olla vieraampaa liberaalille kuin Ehrnroothin vanhoillinen, uskonnollinen ja holhoava oikeistolaisuus."

Mutta samaan tapaan kuin Purokuru, hän jättää hyvin pitkälti huomiotta keskeisimmät pointit Ehrnroothin kritiikissä nyky-yhteiskuntaa kohtaan. Minun silmissäni Ehrnroothin arvoreformi on nimenomaan sitä mitä hän väittääkin sen olevan, eli pyrkimys pelastaa yksilönvapaus.

Käytännössä kukaan ei nykyään ajattele samalla tavalla, joten Ehrnroothin kutsuminen oikeistokonservatiiviksi on aika kaukaa haettua. Pikemminkin nykyajan konservatiiveja ovat hyvinvointivaltion kannattajat, jotka haluavat säilyttää sen hinnalla millä hyvänsä. Ehrnrooth on radikaali uudistaja heihin verrattuna.

Ehrnrooth ei unohda sitä, että vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä, toisin kuin monet muut nykyliberaalit. Tätä kirjoitusta miettiessä keksin uuden termin: hedonistinen hälläväliä-liberalismi. Se kuvaa Pursiaisen ja muiden liberaalien aatetta, jotka haluavat antaa yksilöille täydet mahdollisuudet etsiä lyhytaikaista nautintoa ilman minkäänlaisia rajoituksia. Yksilö tehköön ihan mitä huvittaa, kunhan hän ei aiheuta suoraa vahinkoa kenellekään muulle.

Ihmiset ovat kuitenkin hyvin irrationaalisia ja päätyvät helposti käyttämään valinnanvapauttaan vastuuttomasti. Elämä menee nopeasti pilalle, jos maailma on täynnä lyhytaikaisia hedonistisia nautintoja, joiden ympärillä elämä pyörii. Tämä johtaa hyvin nopeasti myös siihen, että koko yhteisö menee pilalle, eivätkä hälläväliä-liberaalit ymmärrä kuinka massiivisia ulkoishaittoja rappeutunut yhteisö aiheuttaa siinä eläville yksilöille.

Ehrnrooth ymmärtää myös, ettei hedonismi ei täytä arvottoman ja juurettoman yhteiskunnan aiheuttamia aukkoja yksilön elämässä. Itse olen sen verran individualisti ja introvertti, että tämän ymmärtäminen on ollut hankalaa. Olen vasta viime vuosina alkanut saamaan jonkinlaisen käsityksen siitä, miten tuhoisaa arvottomuus ja juurettomuus on kukoistavalla yhteisölle. Monelle muulle liberaalille tämä näyttää olevan edelleen suuri sokea piste.

Monet hedonismiin taipuvaiset liberaalit eivät ymmärrä, että hyvän yhteisön ja kulttuurin eteen täytyy tehdä aktiivisesti jotain. Eivät markkinat synnytä sitä itsestään, vaan yksilöiden täytyy oikeasti tehdä työtä sen saavuttamiseksi.

"Koulutus, työ, ihmissuhteet, terveys, fyysinen ja henkinen kukoistus – kaikki mitä hyvään elämään kuuluu – edellyttävät kurinalaista sitoutumista, johon vapaan yksilön on aivan itse kyettävä."

Nimenomaan liberaaleilla pitäisi olla tässä iso vastuu, koska he haluavat erottaa valtion ja kulttuurin toisistaan. Mutta aika monissa tapauksissa näyttää siltä, että liberaalit haluavatkin olla ensimmäisinä käyttäytymässä holtittomasti muun muassa alkoholin, huumeiden ja roskaruuan suhteen. Homman pitäisi mennä toisin päin: liberaalien pitäisi olla ensimmäisinä valistamassa kansaa epäterveellisten valintojen haitallisuudesta ja näyttää esimerkkiä miten vapaus saa elämän kukoistamaan rappioon vajoamisen sijaan.

On typerää pitää ihanneyhteiskuntana sellaista, jossa kaikista tärkeintä on antaa yksilön tuhota oma elämänsä mahdollisimman nopeasti kenenkään puuttumatta siihen. On älytöntä kuvitella, etteikö elämäntapavalinnoilla olisi mitään eroa. Huonojen valintojen seurauksena tuhoutunut keho säteilee kärsimystä monen kymmenen metrin päähän. Ei hyvinvoiva yhteisö voi jättää tuollaista huomiotta ja kunnioittaa kyseisen yksilön valintoja samalla tavalla kuin terveen ja hyvinvoivan yksilön valintoja kunnioitetaan. Hälläväliä-liberaalit ovat kuin teinejä, jotka eivät halua astua aikuisten maailmaan ja ottaa vastuuta itsestään ja yhteisöstään.

Liberaalien perinteinen ongelma on ollut negatiiviseen vapauteen keskittyminen. Ollaan oltu käsityksessä, että kunhan valtion koura saadaan aisoihin, yhteisö alkaa voimaan hyvin. Vähän samantyyppinen virhe kuin mihin maahanmuuttokriittiset sortuvat: kuvitellaan, että kunhan vain maahanmuuttajien virta saadaan pysäytettyä, yhteiskunta muuttuu yhtäkkiä maagisesti optimaaliseksi.

"Ajatus vastajihadismista on hölmö, koska se perustuu negaatiolle: sellaisen liikkeen ainoa tehtävä on vastustaa jotakin mitä emme ole, tässä tapauksessa radikaaleja islamisteja. Monia ”maahanmuuttokriittisiä” ei juuri näytä kiinnostavan se, mistä oma identiteettimme muodostuu. [...] He ovat niin keskittyneitä maahanmuuton vastustamiseen, etteivät tietäisi mitä tehdä jos he joskus onnistuisivat pysäyttämään sen. He ovat niin tohkeissaan islamin barbaarisuudesta, etteivät näe sen olevan oman rappiomme kääntöpuoli." - Timo Hännikäinen

Samaan tapaan hälläväliä-liberaalit kuvittelevat, että kunhan valtion holhouksesta päästään eroon, yhteiskunta muuttuu välittömästi onnelaksi.

Ehrnroothin "synti" on se, että hän yrittää tuoda liberaaliin viitekehykseen mukaan jotain positiivista. Liberaalit tappelevat aina jotain vastaan, lähinnä holhousta ja verotusta, ja hyvin harvoin jonkin puolesta. Tämä myös selittää osittain sitä, miksi liberaalit liikkeet saavat niin huonosti kannatusta: ihmiset eivät jaksa taistella jotain vastaan kovin pitkään ellei heillä ole samalla jotain, jonka puolesta taistella.

Alkoholi ja muut psykoaktiiviset aineet

Ehrnrooth vaati keskiolutta takaisin Alkoon, mikä luonnollisesti sai monet hälläväliä-liberaalit älähtämään. Nähdäkseni tämä johtuu siitä, että monet liberaalit ovat itse niin koukussa alkoholiin etteivät pysty käsittelemään sen yhteiskunnallista asemaa rationaalisesti. Heitä kiinnostaa ensisijaisesti vapauttaa alkoholinkäyttöä, jotta heidän oman addiktionsa tyydyttäminen helpottuisi ja tulisi halvemmaksi.

Vähänkään rationaalisempi liberaali ei kuitenkaan panisi pahitteeksi alkoholin lisärajoitteita niin kauan kunnes ne pidetään kohtuullisella tasolla. Se on nähty jo moneen kertaan maailmanhistoriassa ettei kieltolaki toimi – mutta montaa rajoitusta voidaan kyllä tiukentaa ilman että ollaan lähelläkään kieltolain tasoa.

Rationaalisempi liberaali keskittäisi voimansa huumeiden vapauttamiseen alkoholin sijaan. Toisin kuin alkoholin käyttöä, kieltolaki estää monien muiden psykoaktiivisten aineiden käytön. Tämä on äärimmäisen vaarallista ja typerää politiikkaa. Käyttäminen pitäisi vähintäänkin dekriminalisoida, ja olisi myös vakavasti harkittava joidenkin nykyään huumeiksi luokiteltavien aineiden suosimista alkoholin kustannuksella, koska alkoholi on niihin verrattuna monin verroin vaarallisempi ja haitallisempi. Ihmisten halusta käyttää psykoaktiivisia aineita ei päästä koskaan eroon, joten on fiksua antaa heille turvallisempia vaihtoehtoja alkoholin korvikkeeksi.

Väkivallan määrän minimointi yhteiskunnassa pitäisi olla liberaaleille itsestään selvää, koska fyysisen koskemattomuuden turva on yksi valtion perustehtävistä. Tässä auttaisi kummasti alkoholin käytön rajoittaminen, sillä Suomessa tehdään noin 80 % henkirikoksista ja 70 % pahoinpitelyistä alkoholin vaikutuksen alaisena.

Liberaalien on puolustettava kulttuuriaan vierailta vaikutteilta

Omassa vastineessaan Pursiainen valittelee miten hankala liberaalin on suhtautua kansallisvaltioajatteluun verrattuna konservatiiviin. Konservatiiville oma porukka on aina ykkösprioriteetti, mutta Pursiaisen kaltainen liberaali haluaisi ulottaa yksilönvapauden käsitteen myös muihin kansoihin ja jopa rajojen yli.

Itselleni taas Pursiaisen edustama ajatusmalli on täysin vieras. Yksilönvapautta kunnioittava kulttuuri on niin hauras, että sitä tulisi jatkuvasti puolustaa. Maailma on täynnä yksilönvapautta uhkaavia kulttuureita ja aatteita. Liberaalien ei pitäisi tyytyä ainoastaan valtion rajojen turvaamiseen armeijan avulla, vaan ymmärtää, että olennainen osa yhteiskunnan puolustamista on myös sen puolustaminen haitallisilta kulttuureilta.

Tällä hetkellä pakolaiset ja iso osa muista maahanmuuttajista tulee sellaisista kulttuureista, jotka ovat enemmän tai vähemmän vihamielisiä yksilönvapaudelle – ja etenkin sellaiselle vastuullisuutta korostavalle yksilönvapaudelle, jota Ehrnrooth ajaa takaa. Pursiainen ja monet muut liberaalit ovat siinä harhakäsityksessä, että kunhan liberaaliin yhteiskuntaan joskus päästään, se pysyy pystyssä ihan itsestään ilman aktiivista puolustamista. Itse en todellakaan usko tähän.

Jos yhteiskunta on niin huono, että sieltä pakenee suuri määrä ihmisiä muualle, on suuri riski sille, että nämä ihmiset tuovat mukanaan niitä kulttuurin osa-alueita, jotka alunperin tekivät kyseisestä yhteiskunnasta huonon. Liberaali yhteiskunta ei pysy liberaalina mikäli se ottaa liikaa uusia asukkaita näistä ei-liberaaleista kulttuureista.

Liberaalien tulisikin välittää omasta kulttuuristaan paljon enemmän. Jos mitään yhtenäiskulttuuria ei ole, se antaa hyvän mahdollisuuden vapauden vastaisen kulttuurin kasvulle. Jos sellaista ei aktiivisesti kitketä pois, se saa vähitellen vaikutusvaltaa yhteiskunnassa ja tuhoaa liberalismin.

Luonnonoikeuteen perustuva yksilönvapauskäsitys on aikansa elänyt

Ehrnrooth kritisoi monien liberaalien näkemystä siitä, että yksilönvapaus olisi jotenkin luonnollinen olotila. Yksilö saa syntyessään vapauden eikä valtio saisi ottaa sitä häneltä pois.

Itse olen jo aikoja sitten hylännyt tämän käsityksen samasta syystä, josta Ehrnroothkin sitä kritisoi. Luonnonoikeudellinen käsitys ei perustele kunnolla sitä, mistä ja miksi yksilönvapaus oikeasti tulee. Jos joku on uskovainen, joka uskoo, että jumala on antanut yksilönvapauden kaikille ihmisille, niin se on toki ihan pätevä peruste. Mutta entäs ateistit?

"Minun pääväitteeni on, että päästäksemme eteenpäin vapautumisen tiellä meidän kaikkien liberaalien (muitahan ei yksilönvapauteen nojaavan perustuslain mukaan voi ollakaan) olisi aika luopua synnynnäisen vapauden fundamentista. Emme voi nojata Raamatun luomiskertomukseen tai muihin vanhoillisiin auktoriteetteihin, vaan omaan järkevään ja itseään erittelevään ajatteluumme, filosofiaan ja tieteeseen. On otettava viimeinen moderni askel ja siirryttävä täysimääräisen inhimillisen vastuun maailmaan myös yksilönvapauden perusteiden määrittelyssä."

Luonnonoikeudellisesta näkökulmasta on myös hankala määritellä yksilönvapauden rajoja. Kuka lasketaan täysivaltaiseksi yksilöksi? Miten tulisi suhtautua esimerkiksi lapsiin ja vaikeasti vammaisiin? Missä menee omistusoikeuksien loukkaamisen raja, kun kyseessä ovat erilaiset saasteet. Pieni määrä ei haittaa, mutta milloin määrä muuttuu oikeasti haitaksi? Entä kaikenlainen säteily, kuten radiotaajuudet, ääni ja valo?

Utilitaristinen liberalismi lähtee siitä, että hyvä lainsäädäntö on yleensä veteen piirretty viiva. Se muuttuu toisinaan kun ihmisten käsitykset hyvästä elämästä muuttuvat ja kun tiede osaa kertoa paremmin esimerkiksi erilaisten aineiden haitallisuudesta saasteena. Oleellista on tähdätä hyvään elämään kaikille ihmisille. Aina ei ole selvää, mikä on paras ratkaisu, mutta pikkuhiljaa virheitä voidaan korjata ja muuttaa systeemiä paremmaksi.

Siinä Ehrnrooth menee kuitenkin vähän pieleen, kun hän väittää kaikkien liberalismin suuntausten perustuvan luonnonoikeudelle. Kyllä meitä utilitaristejakin löytyy. Eikä se edes ole mikään uusi juttu. Taoismin poliittinen ulottuvuus on hyvin pitkälti sellaista. Taolaiset eivät kritisoi valtiota siksi, että he pitäisivät hallitsijoiden vallankäyttöä moraalisesti vääränä. Sen sijaan he kritisoivat laajaa valtionhallintoa siksi, koska se johtaa aina huonoon lopputulokseen. Mitä vähemmän lakeja, sitä paremmin kansakunta voi. Taoismin tärkein kirja Tao Te Ching on noin 2600 vuotta vanha ja sisältää useita suosituksia minimalistiseen vallankäyttöön.

Miten käännetään suunta kohti parempaa tulevaisuutta?

Toisin kuin Ehrnrooth, olen melko skeptinen arvoreformin toteuttamismahdollisuuksista. Sellaisen pakkosyöttäminen kansalaisille on äärimmäisen hankalaa ja tulee todennäköisesti epäonnistumaan.

Vastuullisen vapauden antaminen nykyihmiselle ei myöskään ole helppoa. Hänelle vastuun kantaminen kuulostaa kamalalta, koska hän ei ole tottunut siihen. Hänellä ei ole työkaluja siihen. Siksi prosessin pitäisi todennäköisesti olla melko hidas, jotta kaikki hyvinvointivaltion aiheuttamat haitat pystytään poistamaan kulttuurista ennen yksilön vapauttamista. Yksilön voimaannuttamisen tulisikin olla politiikan keskiössä. Mutta ongelmana tietenkin on, että milläs se pidetään siellä?

Itse veikkaisin ratkaisun löytyvän helpoimmin evoluutiosta. Siitä puhuttaessa on ymmärrettävä ensin, että evoluutiolla ei itsessään ole mitään tarkoitusta tai moraalia. Evoluutio perustuu suurelle määrälle satunnaisia tapahtumia, joiden seassa mutaatio tuottaa uusia ominaisuuksia ja joista valintapaine toisinaan nostaa tiettyjä ominaisuuksia muiden yläpuolelle.

Evoluutio voi olla erinomainen työkalu uusien ratkaisujen löytämiseksi. Sitä pitää vain uskaltaa käyttää kunnolla. Jotta voidaan löytää toimivia ratkaisuja, täytyy antaa myös epäonnistuvien kokeilujen tapahtua. Mitä enemmän erilaisia kokeiluja, sitä parempi mahdollisuus löytää jotain oikeasti toimivaa. Oleellista on vain muistaa pitää valintapaine tarpeeksi tiukkana – huonot systeemit kuolkoot nopeasti pois ja parhaat pärjätköön.

Nykyinen malli yhteiskunnalliselle kehitykselle on kaikkea muuta kuin evoluutiota. Poliittiset puolueet kyllä haluavat paljon erilaisia asioita, mutta niitä ei testata käytännössä ikinä rinnakkain. Kun näin ei tehdä, ei nähdä kuinka hyviä eri puolueiden tai aatteiden tarjoamat ratkaisut ovat suhteessa toisiinsa. Kaikista huonoin keino on tehdä kompromissi erilaisten ratkaisujen kesken. On äärimmäisen harvinaista, että kaikkien inhoama kompromissi osoittautuisikin täydelliseksi ratkaisuksi johonkin ongelmaan. Tämä on nähty viime vuosina suomalaisessa politiikassa – ei ole kovinkaan montaa merkittävää lakia, jota edes yksi puolue voisi pitää täydellisenä.

Käytännössä evoluution hyväksikäyttö onnistuisi parhaiten antamalla kunnille reippaasti lisää autonomiaa. Sen sijaan, että kaikki puolueet tappelisivat keskenään kaikissa kunnissa ja kaupungeissa, puolueiden kannattajat voisivat muuttaa omiin kuntiinsa. Isot puolueet saisivat kokeiltua omia juttujaan useissa kunnissa, pienemmät puolueet harvemmissa. Näin saataisiin arvokasta kokemusta siitä, kenen ajama yhteiskuntamalli toimii oikeasti. Tämä kuitenkin vaatii sen hyväksymistä, että osa kokeiluista tulee epäonnistumaan.

Koska arvoreformin kannattajia löytyy koko maasta niin vähän, se tuskin tulee edistymään, jos se on pakko saada käyttöön koko valtion alueella. Mutta paikallisautonomian avulla arvoreformin kannattajat voisivat saada haltuunsa yhden kunnan jonka alueella sitä kokeiltaisiin. Jos se toimii, kyseisen kunnan asukkaat voisivat paljon paremmin kuin naapurikuntien asukkaat. Tällaisen esimerkin näyttäminen on yleensä tehokas tapa ajaa läpi yhteiskunnallisia muutoksia.

Niin kauan kuin yhteiskunnallisista asioista kinastellaan teoreettisella tasolla, kukaan ei muuta mielipidettään. Mutta jos omassa kaupungissa kaikki ovat syrjäytyneitä, läskejä ja masentuneita alkoholisteja, voi olla huomattavasti helpompaa myöntää naapurikaupingin toimivan merkittävällä tavalla paremmin, jos siellä ihmiset ovat kaikin puolin tyytyväisiä elämäänsä sekä psyykkisesti ja fyysisesti terveitä.

Mutta käytännössä tietenkin isojen ja radikaalien hallintomalliuudistusten tekeminen on äärimmäisen hankalaa Suomessa, joten tuskinpa evoluutiotakaan aletaan käyttämään hyväksi tässä asiassa. Jossain määrin ihmiset voivat kuitenkin alkaa toteuttamaan sitä itsenäisesti muodostamalla omia ryhmiään, jotka toimivat tiettyjen moraalisten periaatteiden mukaisesti. Jos ja kun hyvinvointivaltio alkaa oikeasti romahtamaan, tällaisista ryhmistä voi hyvinkin löytyä kykyä ottaa vastuuta yhteiskunnan nostamiseksi takaisin jaloilleen.

 

Lähteet

HS: Kirjailija Jari Ehrnrooth: Hyvinvointi­yhteiskunta perustuu valheelle

HS: Hyvinvointivaltio perustuu valheelle, julisti kirjailija – nyt hän kertoo kymmenen asiaa, joilla Suomi pelastetaan

Jari Ehrnroothin Hyvintoimintayhteiskunta (kirjaesittely)

Purokuru: Työväkeä turpaan! Ystävällisin terveisin, uskonnollinen oikeistoälykkö ja Hesari

Pursiainen: Jari Ehrnroothin vanhoillinen visio on liberaalin painajainen

Purokuru: Konservatiivi ja liberaali ovat yhdessä kapitalismin Master Blaster

Ehrnrooth: Viimeinen moderni askel

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

En nyt vielä osaa hahmottaa tuota Ehrnrootin ilosanoman ydintä. Hesarin juttu jää kovin pintapuoliseksi, mutta olisi kaikenlaista tärkeämpääkin luettavaa kuin poliittisia pamfletteja. Heikki Pursiaisen kirjoitus oli kuitenkin yllättävä, koska en itse ole nähnyt Ehrnrootin ajatuksissa suurta eroa liberaalioikeistolaiseen ajatteluun. Siis ainakaan Ehrnrootin opin pintapuolisen esittelyn pohjalta.

Ehrnrootin työmoraalia, työn tarkoitusta ja pakkoa koskevat ajatukset epäilemättä ovat varsin epäliberaaleja. Toisaalta liberaalin politiikan keskiössä ovat aivan yhtä lailla "kannustimet", jotka eivät käytännön tasolla eroa "velvoittamisesta" tai taloudellisesta pakottamisesta juuri mitenkään.

Silti Pursiaisen kirjoitus oli kerrassaan erinomainen ja osui moneen keskeiseen ongelmaan Ehrnrootin ajattelussa.

Itse en vielä tunne Ehrnrootin moraalioppia riittävästi voidakseni sanoa siitä paljoakaan. Kirjoitukset ovat lähinnä jättäneet minut hämmentyneeksi. Ehrnrootin mietelauseen omaiset lauseet vaikuttavat aukeavan maalaisjärkeä käyttäville loistokkaina, mutta itse kun tarkastelen niitä filosofian opintojeni valossa, jään vain ihmettelemään. Varoitan siis lukijoita siitä, että Ehrnrootin käsittelemällä onnellisuuden, hyveiden ja velvollisuuden teemoilla ja terminologialla on yli 2 500 vuotta pitkä perinne etiikassa. Olen sinällään samaa mieltä siitä, että aristoteelisen moraaliopin onnellisuuden tavoittelu on perusteetonta, koska onnellisuus oikeasti näyttää muodostuvan vain joukosta perustaltaan ihmiseen evolutiivisesti ohjelmoituja tavoitteita ja on siten naturalistinen tavoite. Onnellisuuden aristoteelinen rekonstruktio on hömppää. Kuitenkin se, että Ehrnroot asettaa moraalin itsearvoiseksi perustaksi oikeamielisyyden (hyve) tai velvollisuuden on vähintään outo, eikä vähiten sen vuoksi, että hyve-etiikka ja velvollisuusetiikka ovat tyystin erilliset. Hyveillä ei ole merkitystä ilman niiden aktualisoitumista teoissa ja teoilla on yleensä jokin tarkoitus. Jos se ei voi olla onnellisuus, sen on oltava jokin muu. Jos Ehrnroot todella johtaa moraalioppinsa Jumalasta, mikä joissain kohdissa pilkottaa, on velvollisuusetiikka epäilemättä osuva valinta. Ja siten myös seisoo tyhjän päällä.

No, ehkä nämä selviäisivät hänen kirjastaan, toivon niin.

Se, mikä minua kuitenkin enemmän huolestuttaa ovat JE:n puheet oikeamielisyydestä. Että ne, jotka täyttävät velvollisuutensa ja tekevät työtä, ovat oikeamielisiä ja ilmeisesti ne, jotka eivät täytä työvelvollisuuttaan ja siten "velttoilevat", ovat oikeamielisten eliitin ulkopuolella. Nähtävästi tämän sosiaalisen dominanssin teoriaan pelottavan hyvin sopivan elitistisen myytin rakentamisen ajatuksena on oikeuttaa se, että heikkojen ja siten huonojen ihmisten pakottaminen on oikein ja suotavaa. Pakottamiseen ryhtyvät hegemoniaryhmän jäsenet ovat hyviä. Jippii!

Ehrnroot siis ehkä puhuu vain vanhoista teemoista, mutta uudella kielellä. Pahin ongelmallisuus on siis siinä, että nämä ajatusmallit oikein hyvin soveltuisivat sosiaaliturvan varassa olevien alistamiseksi. Tämä epäilemättä sopii oikeisto(konservatiiviin) ryhmäidentiteettiin kuin nappi silmään. Voisimme suomentaa: "Hyvinvointiyhteiskunnan varassa elävät eivät ole ottaneet vastuuta elämästään, eivätkä siten ole oikeamielisiä tai ylipäätään hyveellisiä. Siten he eivät ansaitse oikeuksia tai onnellisuutta ja on moraalisesti oikea teko pakottaa heidät alistumaan. Pakottamisen toimeenpanijat ovat hyviä ja oikeamielisiä ihmisiä."

Vastuun saarnaaminen toisille on aina helpompaa kuin sen ottaminen itselle, ainakin jos vastuun kategoriat ovat tyystin erilaisia. Puhe vastuusta näyttäisikin olevan samaa tavallista kuin oikeiston käsitys solidaarisuudesta – Ehrnroot ei halua ottaa vastuuta toisten hyvinvoinnista, vaan että kukin kantaa vastuun itsestään. Ja tietenkin kantaa velvollisuutensa tehdä moraalieliitille työtä pyyteettömästi. Hän on vain paketoinut tämän poliittisen ideologian (nähtävästi kryptouskonnollista alkuperää olevaksi) moraaliopiksi.

Ei aivan uutta tekstiä, että työttömät ja sossupummit ovat vaan laiskoja ja muutenkin surkeita ihmisiä, joten heidän täytyy vaan pakottaa töihin. Pakottaminenhan parantaa heidän arvokkuuttaan! Joo varmaan. Kuinka armeliasta!

Purokurun analyysi on rajoittuneempi, mutta tuo myös esille tuon näkemäni alistamisen, nähdäkseni Ehrnrootin edustaman hegemonian elitistisellä moralisoinnilla. Sinällään näen kuitenkin ristiriidan siinä, että Purokuru samaistaa hyvinvointiyhteiskunnan sosiaaliturvasta nauttivat työväestöksi. Nimenomaisesti ne, jotka ovat yksinomaan sosiaaliturvan varassa, eivät ole työväkeä.

Ehkäpä tuo Ehrnrootin kirja pitäisi sittenkin lukea, kun se koskettaa monia näin mielenkiintoisia aiheita.

Käyttäjän pahis kuva
Samuli Pahalahti

"Ehrnrootin työmoraalia, työn tarkoitusta ja pakkoa koskevat ajatukset epäilemättä ovat varsin epäliberaaleja."

Joo, työpakko meni kyllä vähän liian pitkälle. Se ei tulisi onnistumaan samasta syystä miksi suunnitelmatalous aina epäonnistuu: poliitikot eivät yksinkertaisesti kykene pyörittämään sellaista virastoa asianmukaisesti.

"Toisaalta liberaalin politiikan keskiössä ovat aivan yhtä lailla "kannustimet", jotka eivät käytännön tasolla eroa "velvoittamisesta" tai taloudellisesta pakottamisesta juuri mitenkään."

Kaiken politiikan keskiössä on kannustimia. Taloustieteen päälle ymmärtävät vain tuovat ne esille asianmukaisesti, kun taas suurin osa yrittää leikkiä ettei niitä olisi olemassa. Totuus kuitenkin on, että kaikki ihmiset vastaavat kannustimiin. Nuoret ja vanhat, miehet ja naiset, tyhmät ja viisaat. Esimerkiksi tämänhetkinen massatyöttömyys selittyy yksinkertaisesti sillä, että työnteon ja työllistämisen esteenä on liikaa negatiivisia kannustimia. Jos politiikkaa yritetään tehdä ilman kannustimien ymmärrystä, päädytään yleensä aina huonoon lopputulokseen.

"Ehrnroot siis ehkä puhuu vain vanhoista teemoista, mutta uudella kielellä. Pahin ongelmallisuus on siis siinä, että nämä ajatusmallit oikein hyvin soveltuisivat sosiaaliturvan varassa olevien alistamiseksi. Tämä epäilemättä sopii oikeisto(konservatiiviin) ryhmäidentiteettiin kuin nappi silmään. Voisimme suomentaa: "Hyvinvointiyhteiskunnan varassa elävät eivät ole ottaneet vastuuta elämästään, eivätkä siten ole oikeamielisiä tai ylipäätään hyveellisiä. Siten he eivät ansaitse oikeuksia tai onnellisuutta ja on moraalisesti oikea teko pakottaa heidät alistumaan. Pakottamisen toimeenpanijat ovat hyviä ja oikeamielisiä ihmisiä.""

Enpä kyllä ihan näin synkkää arviota tekisi. Ehrnrooth kuitenkin myöntää kannattavansa yksilönvapauksia, joten todennäköisesti hänen edustamansa politiikka olisi huomattavasti vapaampaa kuin nykyinen yhteiskuntamme.

Ehrnrooth näyttää minusta enemmänkin sellaiselta isähahmolta, joka haluaa auttaa lastaan ymmärtämään miten maailmassa kuuluu toimia jos haluaa elää hyvän elämän, ja kun se alkaa luonnistumaan, hän antaa lapsen lähteä omille teilleen maailmaan. Samalla tavalla ainakin itse haluaisin politiikan keskittyvän yksilön voimaannuttamiseen. Nykyinen hyvinvointivaltio on tehnyt yksilöstä heikon ja hauraan, joka ei kykene elämään itsenäisesti ilman synkkää riippuvuutta useista eri valtion virastoista.

Se on kuitenkin ihan päivänselvää, että nykyinen hyvinvointivaltio on epäonnistunut. Nyt pitäisi siis keskustella siitä, miten ja millä se korvataan. Ehrnrooth on esittänyt oman vaihtoehtonsa, mutta muut ovat lähinnä vain keskittyneet lyttäämään sitä esittämättä itse yhtään parempaa vaihtoehtoa.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Se on kuitenkin ihan päivänselvää, että nykyinen hyvinvointivaltio on epäonnistunut.»

Tämä on aivan totta, että suomalainen hyvinvointivaltio on epäonnistunut. Silti Suomi on paradoksaalisesti maailman vähiten epäonnistunut maa. Peräti aivan omassa kategoriassaan! Seuraavaksi vähiten epäonnistuneiden maiden kategoria on melko kattava lista muista nk. hyvinvointivaltioista.

No, indikaattoreita on monia ja niiden kriteereistä voi olla montaa mieltä. Pitäisikö Suomen olla eri indikaattoreissa aina ykkösenä, vai merkitseekö toiseksi tai jopa kymmenenneksi joutuminen "epäonnistumista"?

Ehrnroot epäilemättä kirjassaan argumentoi tämän epäonnistumisen puolesta, esittää jotain lukuja perikadon vääjäämättömyydestä ja varmasti hänenkin kriteereissään on pointtinsa. Niitä voi olla hyvä miettiä.

Ehrnroot nähdäkseni käsittelee hyvinvointivaltiota ikään kuin moraalifilosofisena ideologiana. Ehkä joku jossain on tukenut sitä sitäkin kautta, mutta ennen kaikkea näen hyvinvointiyhteiskunnan käytännön mallina keinoista, jolla ollaan päästy sinne kärkisijoille muiden pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden joukossa.

Hyvä nykytilamme ei toki sulje pois sitä, että se hyvinvointimalli, mikä ruletti tähän asti, olisi yhtä toimiva globalisoituneessa maailmassa. Ehkä parhaiten toimiva malli siksi muuttuu. Ehrnrootin mallissa on tässä mielessä yksi suuri ongelma: se lähtee moraaliteoriasta. Ne ovat periaatteessa muuttumattomia. Kulttuurievoluutiossa taas kaikki mikä menestyy aina muuttuu.

    «Ehrnrooth on esittänyt oman vaihtoehtonsa, mutta muut ovat lähinnä vain keskittyneet lyttäämään sitä esittämättä itse yhtään parempaa vaihtoehtoa.»

Ovatko? Olen tähän mennessä nähnyt neljä näkyvää arvostelua Ehrnrootin mallista: Pursiaisen kirjoituksen, Porokurun tyngät, jonkun demaripoliitikon varovaisen positiivisen kannanoton ja Jari Sarasvuon melko pitkän ylistyksen. No, puolet lyttäsi joo.

Mutta kait se on niin, että kun esitetään kovia väitteitä, kritiikki on usein monisanaisempaa kuin puoltavat "jeesjeeshyväjuttu"-ylistykset. Jos malli on hyvä, sen pitäisi se kritiikki kestää, yhtä lailla kuin hyvinvointiyhteiskunnan pitää kestää Ehrnrootin lyttäys ollakseen kovin hyvä juttu.

Niin, hyvinvointivaltiomallia voi varmasti kritisoida monella tapaa – onhan se epäonnistunut, kuten edellä totesin. Vaikeampi on sitten sanoa, ovatko epäonnistumisen kriteerit sellaisia tradeoffeja, jotka voidaan välttää toisella mallilla, ilman toisia vähintään yhtä pahoja tradeoffeja. Esimerkiksi, kuten edellä argumentoin, velvollisuuksilla voidaan aikaansaada toimintaa, mutta toisaalta velvollisuudet riistävät teoilta vapaaehtoisuuden tuoman sosiaalisen arvon ja siten vievät vapaaehtoiselta toiminnalta pohjan.

Joka tapauksessa eteenpäin on aina pyrittävä ja siihen suuntaan ei pääse ilman jyvien poimimista akanoista. Oli malli mikä tahansa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset