*

Samuli Pahalahti

Veroparatiisien puolustus

Panaman papereiden julkivuotamisen ansiosta vasemmistolaiset ovat vaihteeksi pistäneet isompaa vaihdetta silmään veroparatiisien arvostelussaan.

Kuten tavallista, vasemmistolaiset keskittyvät ainoastaan käyttämään tilaisuutta hyväkseen lisätäkseen valtion kontrollia taloudesta ja rahasta, mutta eivät välitä tippaakaan siitä, onko lopputulos hyvä vai ei.

Jos katsomme koko globaalia taloutta, ei ole vaikea nähdä, että suurin osa valtioista on kansantaloutensa osalta joko huonoja tai erittäin huonoja. Niiden poliitikot ja virkamiehet ovat korruptoituneita. Lait sekä lakeja tulkitsevat oikeuslaitokset ovat kelvottomia. Tämän ansiosta yritystoiminta on erittäin hankalaa ja työttömyys hipoo hurjia lukemia.

Juuri tällaisten kehitysmaiden kansalaisille ja yrityksille veroparatiisit ovat välttämättömyys. Heillä täytyy olla jokin keino saada omaisuutensa turvaan riistäjähallitsijoilta.

Kuten nyt julkaistuista veroparatiisipapereista käy ilmi, hyvin monet rahojaan piilottelevista ihmisistä ovat nimenomaan surkeiden valtioiden päämiehiä ja heidän sukulaisiaan. He haluavat tottakai saada myös itse rahat muiden kaltaistensa ulottumattomiin.

Mutta mikäli veroparatiisiyhtiöiden ja -pankkitilien käyttöä onnistuttaisiin rajoittamaan tuntuvasti, se ei välttämättä haittaisi kovinkaan paljon riistäjähallitsijoita. He tottakai menettäisivät mahdollisuutensa piilottaa rahaa, mutta toisaalta, niin menettäisivät myös kansalaisetkin. Se tarkoittaa sitä, että riistäjähallitsijat pääsisivät riistämään paljon tehokkaammin ja keräämään paljon enemmän rahaa alamaisiltaan. Sellainen kompensoisi aika hyvin menetettyä mahdollisuutta omaan veroparatiisiyhtiöön.

Niin kauan kuin itsekkäitä riistäjähallitsijoita ei saada pois valtaistuimelta, ei ole erityisen fiksua vaatia kehitysmaiden kansalaisia maksamaan kaikkia verojaan. Niillä verorahoilla vain pönkitetään sitä systeemiä, mikä pitää kansantalouden köyhänä.

Nyt on jo ehtinyt näkymään väitteitä siitä, että "jos yhtiö X olisi maksanut kaikki veronsa sille kehitysmaalle, jossa se toimi, sillä olisi voitu auttaa ihan hirmuisen iso määrä sairaita köyhiä". No joo, mutta vain teoriassa. Oikeasti sen maan kaikista köyhimmät eivät olisi nähneet kuin pieniä murusia koko veropotista, kun suurin osa olisi jaettu poliittisen eliitin kesken. Näin on tapahtunut aina tähänkin asti, ja näin tulee tapahtumaan niin kauan kunnes huono systeemi vaihdetaan parempaan.

Myöskään kehittyneemmät maat eivät hyötyisi kovinkaan paljon veroparatiisimahdollisuuksien rajoittamisesta. Hyvin monessa maassa politiikka toimii niin, että kaikki mikä verotuksella kerätään, se myös kulutetaan – ja sitten otetaan enemmän tai vähemmän velkaa päälle.

Mikäli rahoja saataisiin veroparatiiseista takaisin ja valtiolle verotuloksi, se ei auttaisi valtion taloutta kuin muutaman vuoden ajan. Sillä ehkä makseltaisiin vanhoja velkoja vähän nopeammin pois ja nostettaisiin kaikista eniten heikentyneet hyvinvointipalvelut takaisin entiselle tasolleen.

Mutta kun poliitikoilla olisi enemmän rahaa käytettävissään, sitä kerjäämässä olisi myös reilusti isompi joukko kaikenlaisia eturyhmiä ja lobbaajia. Ja aivan varmasti poliitikot kuluttaisivat kaiken – "nyt on jakovaraa!", he huutaisivat yhteen ääneen.

Hetken päästä valtiontalouden vaje olisi ihan samanlainen kuin ennen veroparatiiseista saatuja rahoja.

Ja jos nyt vähän tulevaisuutta mietitään, niin puhe veroparatiivaltioista alkaa olla jo melkein vanhentunutta.

Kohtapuoliin kryptovaluuttojen ja muiden lohkoketjujen päälle rakennettujen projektien avulla valtioista riippumaton talous voi alkaa kukoistamaan. Kryptovaluuttoja kuten bitcoinia on helppo hankkia ja käytettävyyskin alkaa parantumaan vähitellen. Bitcoin on itsessään kuitenkin suhteellisen avoin protokolla ja valuutan liikkeitä on helppo jäljittää. Tilanne kuitenkin parantuu koko ajan miksereiden yleistyessä (joilla voidaan harhauttaa rahan liikkeiden jäljittäjiä) ja uusien anonyymimpien valuuttojen ansiosta.

Hajautetusti toimivat autonomiset yhtiöt (Decentralized Autonomous Company, DAC) alkavat myös vähitellen leviämään. Ne ovat pelkkiä ohjelmistoja, jotka toimivat hajautettuna niin monelle serverille ympäri maailmaa, ettei niiden toimintaa saada käytännössä mitenkään ajettua alas.

DACit tuottavat palveluita paremmin ja tehokkaammin kuin normaalit yhtiöt, jotka joutuvat maksamaan veroja ja alistumaan mielivaltaiseen sääntelyyn. DAC voi keskittyä palvelemaan asiakkaita, kun perinteinen yhtiö joutuu palvelemaan poliitikkojen mielihaluja ja rahoittamaan korruptiota.

Tottakai kestää vielä pitkään, että DACit nousevat oikeasti hyödyllisiksi jokapäiväisessä elämässä. Mutta toisaalta, kun koko talous siirtyy koko ajan yhä enemmän virtuaalisempaan suuntaan, DACien hyöty voi tulla esiin joissain tapauksissa hyvinkin nopeasti.

Jossain vaiheessa lohkoketjuteknologia voi jopa alkaa korvaamaan valtioiden tuottamia palveluita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Vasemmistoko haluaisi lisää kontrollia ja kahleita? Ei kai, hehän tarjoutuivat esityksessäänkin poistamaan maallista omaisuutta suomalaisilta, jotka pakenevat heitä.

"6. Säädetään maastapoistumisvero alhaisen verotuksen maahan siirtyville verovelvollisille."

http://www.vasemmisto.fi/kansanedustajat/paavoarhi...

Tosissaan ei voi todellakaan ymmärtää miten ihmiset eivät näe, että he ovat valtio silloin kun kuluista on kyse ja julkinen eliitti on valtio silloin kun on kyse tuloista ja eduista.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Hyvä Samuli! Leipäjonossa mekin oltas jos ei olis mahdollisuutta jemmata raskaalla työllä hankittuja miljoonia jonnekin. Köyhät tuttavat olis jatkuvana riesana käsi ojossa kerjäämassa vippiä jos tietäisivät mitä meillä on siellä lämpimissä paikoissa:)

Käyttäjän pahis kuva
Samuli Pahalahti

Et tainnut ihan ymmärtää? Jos yritykset onnistuvat kiertämään veroja, niillä on varaa palkata uusia työntekijöitä. Jos kansalaiset onnistuvat kiertämään veroja, heillä on varaa ostaa tarvitsemiaan hyödykkeitä ja palveluita.

Jos riistäjäpoliitikot eivät onnistu viemään ihmisten rahoja, ei kansalaisten tarvitse olla käsi ojossa kerjäämässä.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

No nyt ymmärrän, kapitalistinen Venäjä on hyvä esimerkki:
1. Yritykset eivät maksa veroja. Rahat viedään jemmaan lännen pankkeihin. Ei ole mitään järkeä palkata työntekijöitä.
2. Kansalaiset eivät maksa veroja, enemmistöllä ei ole varaa ostaa muuta kuin leipää ja viinaa.
3. Riistäjäpoliitikot,oligarkit ja Putinin ystävät vievät ryöstetyt rahat turvaan länteen. On Putinin asia ruokkia alamaiset.

Samuli kuule, meillä taitaa olla molemmilla otsalohkodementia, minä ainakin epäilen sitä vahvasti, ei tahdo enää järki kulkea.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset