Mistä näitä riistäjädemareita oikein tulee?
Pitihän se arvata, että kun joku ehdottaa julkisesti parannuksia työmarkkinoille, se teilataan samantien hihhulointina. Tällä kertaa Suomen pienyrittäjien vaatimus työllistämistä estävän työsuhdeturvan poistamisesta sai tylyn vastaanoton demareiden varapuheenjohtajalta Eero Vainiolta.
"Nämä puheet sopivat erityisen huonosti tilanteeseen, jossa väestön ikääntyessä tarvitsemme mahdollisimman monia työikäisistä töihin."
Tällainen näkökulma on tietenkin täysin absurdi. Eivät ihmiset työllisty, jos yrityksiä estetään työllistämästä. Anders Chydenius osasi selittää tämän jo aikoinaan, mutta jostain kumman syystä poliitikot eivät ymmärrä asiaa vielä tänäkään päivänä.
Itse olen tällä hetkellä työtön, joten tiedän kyllä työmarkkinatilanteen oikein hyvin. Avoimia työpaikkoja on aivan liian vähän. Siksi ylimielisten demarien lausunnot työllistämisen pitämisestä vaikeana ovat aika raivostuttavia.
Tekisi mieli haastaa Vainio perustelemaan kunnolla näkökulmansa, koska olen aivan varma, ettei hän pysty siihen. Mutta poliitikkona häntä ei luultavasti kiinnosta käydä mitään älyllistä keskustelua tavallisten kansalaisten kanssa, vaan hän "keskustelee" ainoastaan lähettämällä ympäripyöreitä tiedotteita.
Mutta tuskin edes mikään väittely muuttaisi Vainion mieltä. Hän on aivan liian korkeassa asemassa kyetäkseen kyseenalaistamaan omia mielipiteitään, vaikka ne olisivat kuinka julmia ja säälimättömiä tahansa.
Siksi ajatus vapaakaupungista nousee aina mieleen, kun änkyräkonservatiiviset demarit vaativat yhteiskunnan pitämistä samanlaisena ja kehityksen estämistä. Jos Suomeen saataisiin yksi paikka, jossa markkinat olisivat vapaat, ihmiset näkisivät konkreettisesti, miten paljon enemmän yritystoimintaa ja työpaikkoja syntyy, kun kukaan ei ole estämässä niiden syntymistä.
Mutta tietenkin demarit vastustaisivat viimeiseen asti vapaakaupungin perustamista. Suurin osa heistä kuitenkin tietää jossain alitajuntansa sopukoissa, että se toimisi oikeasti. Se houkuttelisi liian monta hyvää firmaa, yrittäjää ja työntekijää, ja kaikista huonoimmat (eli valtion jakamista almuista riippuvaiset) jäisivät jäljelle.
Joten, mikä sitten auttaisi tällaiseen demareiden skitsoiluun? Itse ainakin haluaisin päästä takaisin töihin jossain vaiheessa, mutta niin kauan kuin demarit ovat poliittisessa eliitissä, se on aika hankalaa. Jos joku tietää hyvän keinon, miten idea Suomeen perustettavasta vapaakaupungista voidaan myydä demareille, niin kertokaa ihmeessä!
Toinen vaihtoehto olisi se, että demarit luopuvat halustaan säännellä suomalaisia markkinoita rankasti. Tämä kuitenkin lienee täysin utopistista, koska kyseessä ei ole pelkästään sosialidemokraattisen puolueen jäsenet, vaan demarimieliset poliitikot kaikista puolueista.
PS. Aiheesta on kirjoitettu muuallakin. Jari Parantainen kirjoittaa osuvasti, kuinka demareiden asenne on aivan älytön ja Vapaasana.netissä kerrotaan Tanskan kokemuksista olemattoman pienestä irtisanomissuojasta.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Irtisanomissuojassa on kysymys ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta
Ilmeisesti oikeisto haluaa luopua kummastakin tai rajoittaa sen koskemaan vain yrittäjiä ja ns parempaa väkeä ?
Irtisanomista rajoittavat eniten ihmisoikeudet eli rodun, poliittisen kannan, sukupuolen , sukupuolisen suuntautuneisuuden etc ei voi irtisanoa eli jäljelle jäävät työn loppuminen tai ihmisestä itsestään johtuvat syyt.
Irtisanoa aina kun työt loppuvat, ei siihen ole mitään esteitä ja se on täysin laillista
Myös henlilön epäkelpoisuuden vuoksi voi irtisanoa eli jos ihminen on varas,laiska, juoppo, ammattitaidoton, pysyvästi sairas irtisanominen/työsihteen purku on lain mukaan mahdollinen
Mutta ei oikeusvaltiossa saa kertoa toisesta ihmisestä perättömiä.Jos väität naapuriasi varkaaksi tai laiskaksi etc niin todennäköisesti joudut leivättömän pöydän ääreen ja saat tuomion
Samoin käy jos työnantaja puhuu perättömiä työntekijästään eli jos väittää varkaaksi tai laiskaksi niin hän on velvollinen myös todistamaan väitteensä .
Tuomiot tulevat lähes poikkeuksetta pienille työnantajille joko perättömien levittelemisestä tai ihmisoikeuksien polkemisesta.
Pikku yrityksessä ei juuri yt-rumbaa ole, joten muotovirheitä syntyy harvoin
Eli ilmeisesti oikeisto haluaa lopettaa työntekijältä ihmisoikeudet ???
Eikä uuden oikeudettoman paaraluokan luominen ainakaa syrjäytymistä vähentäisi, itse asiassa syrjimisen ja mielivaltaisen kohtelun salliminen niitä kohtaan , jotka ovat jo heikoilal, varmistaisi syrjäytymisen
Ei, vaan tämä on verrattavissa koko avioliittoinstituutioon. Siihen, että instituutio asettaa tietyt reunaehdot, siis myös vastuun ja sitoutumisen - ja vasta sille perustuvat vapaudet. Irtisanomissuojasta irrottautuminen merkitsee rusinapullaa, jossa ei tunnusteta mitään vastuuta, kunhan otetaan irti irtiotettavissa oleva. Kypsymättömän penskan "ajattelua".
Työsuhde ei ole verrattavissa avioliittoon. Businessmaailmassa suhteet eivät perustu rakastumiseen . Sopimusuhde ei ole ihmissuhde sen perimmäisessä merkityksessä.
En minä ole ystävä enkä rakastaja urakoitsijankaan kanssa .Mutta toimen on tultava urakoitsijankin kanssa
Ja jos ostata auton niin et voi purkaa sopimusta sillä perustellaa, että kävi kuin vaimon kanssa eli se olikin lopulta erilainen kuin kuvittelit.
Voit purkaa auton ostosopparin vain jos autossa on merkittävä virhe tai maksta korvauksia sopparin purusta
Ja jos haluaa eroon vaimostakin niin kyllä siitäkin on taloudellisia menetyksiä
Kyllä yrittäjänkin on kannettava vastuu virheistään
Vai oletko sitä mieltä että yrittäjä voi tehdä virheitä tai purkaa sopimukisa miten mieleen juolahtaa joutumatta niistä vastuuseen ??
SP: "Eli sinun mielestäsi aviopuolisoilla pitäisi olla velvollisuuksia toisilleen vielä senkin jälkeen, kun he ovat eronneet? Kannattaa ajatella asiaa vähän tarkemmin. Ehkä tämä vanha kirjoitukseni auttaa ymmärtämään:"
Huoh, no, koska olet sentään lukutaitoinen, viittaan Pekka Helisten
kommenttiin klo 13:48. Olepa hyvä, älä tule luteena otsalohkoni taa, sinä oletat minun olettavan vastuita eron jälkeen. Huomaa, että ainoa olettaja tässä olet sinä. Niin yksinkertaista se on.
Luepa siis ajatuksella PH:n kommentti 13:48.
Globalismille voimme varsin vähän, mutta kotimaisille oloille jotakin. Mielestäni verotuksessa on palattava ennen Ahon aikaa vallinneeseen kokonaisverotukseen, jossa ansiotulo- ja pääomaverotus olivat yhdessä.
Harmaaseen (sekä mustaan) talouteen voidaan puuttua, myös kovalla kädellä, jos halutaan. Kokoomus ja RKP eivät halua, vrt.
http://fifi.voima.fi/artikkeli/2011/kesakuu/muisti...
http://fifi.voima.fi/tiedostot/harmaa_talous250511...
Lähtökohta on, että palkalla on voitava elää. Yksin elävä velaton henkilö on vapaampi kuin perheellinen ja velallinen. Siksikin, jo käytännön syistä, tarvitaan tiettyä pitkäjänteisyyttä ja turvaa. Vallitsevat sopimukset eivät ole turhaan tehdyt ja muuten, en ole sosiaalidemokraatti, vaan jo pelkällä terveellä järjellä tällaisen oivaltaa jokainen.
Työvoiman vuokrauksessa näen silkan laillistetun varkauden. Sellainen ei ole kestävän yhteiskunnan rakentamista. Kuka hankkii lapsia, ostaa asuntoa, autoa tai mitään muutakaan tehdessään loputtomiin pätkiä vuokratyöntekijänä, on ongelma.
Pidäpä siis julmuudet itselläsi.
Ei lopu ,esim elatusvelvollisuus seuraa mukana, lapsista aina aikuisuuteen aviopuolisosta aina siihen saaka kun hän elättää itsensä, joskus siis kuolemaan
""Lähtökohta on, että palkalla on voitava elää."
Väärin. Tällainen nostaa palkkoja niin korkeaksi, ettei yrityksillä ole varaa maksaa niitä. Siitä seuraa työttömyyttä."
Vain Hullu Mies Huittisista kykenee tuohon mitä Samuli Pajalahti mainostaa eikä hänkään montaa viikkoa.
Heh heh, todellinen vitsiniekka
Mutta Indonesiassa ei ollut ay-liikettä eikä sosiaaliturvaa eikä seilläkään lähdetty millä palkala tahansa töihin.Kyllä sielläkin palkalla pitää elää ja hyvin tarkkoja olivat tästä periaatteesta. Nälkäkuolema kun väijyi aivan oikeasti nurkan takana
"Run for your life from any man who tells you that money is evil. That sentence is the leper’s bell of an approaching looter."
- Ayn Rand, Atlas Shrugged
Kannattaa ottaa huomioon, että demarit elävät vielä sitä surullisen kuuluisaa Neuvostoliiton aikaa. Sääntely tarkoittaa pahimmassa tapauksessa suunnitelmataloutta, ja Suomi ei ole kovin kaukana tuosta tavoitteesta, jos ottaa huomioon esimerkiksi valtion monopoliyritykset. Sääntelyn haittavaikutukset? Korruptio, byrokratia, sopimusvapauden kaveneminen, taloudellinen tehottomuus, poliittinen suosiminen. Näistä kaikista on itse asiassa demareille jotakin etua - joten miksi turhaan tappamaan kultamunia munivaa hanhea?
Haittapuolena jäi toki mainitsematta että tämä "kultamunia muniva hanhi" tuottaa itse asiassa lopuille suomalaisille käänteisen Midaan kosketuksen, mutta hei - eihän se haittaa, pitäähän hyvä veli ja looshitoveri palkita...
Professori Walter Williamsin mukaan myös Apartheid järjestelmä suosii demaripolitiikkaa minimipalkkoineen ja muine sääntelytoimineen.
http://www.youtube.com/watch?v=RUBK9_4OQIs
Meillä on jo yksi oikeudeton paarialuokka.Työttömät ja opiskelijat pakotetaan palkattomiin orjatöihin kiristämällä valmistumsen viivästymisellä/etuuksien leikkauksella.
Näitä orjia on jo 350000 vuodessa, eli he tekevät 175000 htv eli jo 7 % Suomessa tehdytsä työstä tehdään orjatyönä
Orjatyö syö tavallisia palkkatöitä ja huonontaa hultosuhdetta.
Työllisyysasteemme olisi maailmna korkeimpia, jos orjatöitä ei tehtäisi
Ilmeisesti orjuus halutaan luoda uudestaan ja pakottaa palkansaajat orjiksi ?
Joo, ja arvaa mikä puolue oli pääosin tämän "paarialuokan" takana? Soittaako nimi Filatov kelloja?
Minun ehdotukseni:
Työantajat haluavat pitää mahdollisimman paljon ihmisiä työttömänä, jotta heillä olisi ylitarjontaa työntekijöistä. Tämä onnistuu muunmuassa saamattomuutena kitkeä harmaata taloutta ja haluttomuutena jakaa työtunteja tasaisemmin. Näitä ideoita ajavat etupäässä Kokoomus ja EK. Ylitarjonta auttaa työnantajia solmimaan työntekijöiden kanssa työnantajille edullisia sopimuksia työttömyyden pelossa eli ihmiset suostuvat samoihin töihin pienemmällä palkalla ja vähemmillä etuuksilla. Ketkään muut kuin työnantajat eivät hyödy tilanteesta. En halua kuitenkaan demonisoida työnantajia, vaan lähinnä politiikkaa, joka ei puolusta työntekijää. Demareita en kyllä syyttäisi.
Kokoomuksen ratkaisut harmaan talouden kitkemiseen:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Vuodettu+mui...
EK:n ajatuksia osa-aikaeläkkeestä: http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2011/12/12/tas...
Puhut totta, työntekijöiden pitäminen on Suomessa muihin maihin verrattuna suht kallista, mutta myös erittäin hyvistä syistä. Koska työntekijöillä on edes joissakin asioissa apunaan valtion määrittämät "turvallisuustakeet" kuten työllisyysturva, olemme suht tasa-arvoinen, hyvinvoiva ja rauhallinen yhteiskunta (ainakin verrattuna muihin). Tällaisten "turvallisuustakeiden" ylläpitämiseen tarvitaan rahaa, mutta ilman näitä olisimme lähempänä kehitysmaiden anarkistista työmarkkinatilannetta, mikä johtaisi eliitin ja omistajien vallan kasvuun. Näistä maksuista en siis tinkisi, koska on muitakin tapoja tehdä työmarkkinatilanteesta parempi.
Työtuntimäärää ei ole mitenkään oleellista kasvattaa (vaikka en senkään positiivisa vaikutuksia kieltäisi). Kaikki Suomen työssäkäyvät ihmiset maksavat tälläkin hetkellä verojen kautta kaikkien työttömien elämisen. Eli on syntynyt tilanne, jossa osa ihmisistä joutuu työelämän kovaan oravanpyörään ja tekee työt(rahan) sekä itsensä että työttömien osalta, kun muut kärsivät tekemättömyydestä. Eli jos jakaisimme työt se johtaisi moneen upeaan lopputulokseen. Työ olisi kevyempää ja terveyskustannukset pienenisivät. Yhteiskunnasta syrjäytyneiden ihmisten määrä vähenisi. Ns. sossupummit pystyttäisiin erottamaan helpommin, koska työn vaikea saanti ei olisi enään tekosyy. Ihmisten henkinen hyvinvointi kasvaisi suuresti tällä järjestelyllä vaikka materia pysyisi suurinpiirtein samana.
En syytä työnantajia, mutta valitettavasti stereotypisoiden työnantajien suosimat poliitiset puolueet, kuten Kokoomus eivät halua tällaista järjestelyä, mikä sinänsä käy loogisesti yhteen työnantajien yleisten motiivien kanssa. Työnantajien valta vähenisi.
Työttömyyden taso riippuu työmarkkinoiden joustavuudesta. MItä joustavammat työmarkkinat sitä enemmän työttömiä
Opettele vähän logistiikan perusasioita niin ymmärrät työmarkinoidenkin toimintaa
Suomessa alkaa ja loppuu n 800000 työttömyysjaksoa eli markkinat ovat joustavat ja kun työttömyysjakso kestää n 14 viikkoa eli yritysten rekrytointibyrokratian keston ajan niin se merkitseen n 200000 työtöntä eli n 7-8 % työttömyyttä
Vertailun vuoksi työttömyysjakso kestää Ruotsissa n 27 viikkoa ja USA:ssa nyt n 45 viikkoa
@Heliste. Oletko pikäaikaistyötön vai toistaiseksi työtön?
"Työttömyyden taso riippuu työmarkkinoiden joustavuudesta. MItä joustavammat työmarkkinat sitä enemmän työttömiä"
Helistehän se vasta oikein nero on :DDDD
Työttömyyden taso riippuu lähes yksinomaan tarjolla olevien työpaikkojen määrästä suhteessa työnhakijoihin. Tarjolla olevien työpaikkojen määrä taas riippuu siitä kuinka järkevää Suomessa on teettää työtä.
Logistiikalla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Logiikalla on, mutta Helisteelle käsite taitaa olla aivan yhtä vieras kuin sanakin.
Itse asiassa tuossa Engannin mallissa esitetään luovuttavaksi irtisanomiskorvauksesta.
Iirtisanomiskorvaus on yleinen maailmassa, Suomi ja Ruotsi ovat harvinaisia poikkeuksia.
Englannissakaan se ei ole päätähuimaava kuten esim Espanjassa, Italiassa tai Saksassa
Suomessa siis haluttaisiin luopua edusta, jota Suomessa ei edes ole ?
Mielenkiintoista on miten se Suomessa tulkitaan: Halutaan peruuttaa palkansaajan ihmisoikeudet.
Turha selittää etteivät suomalaiset yrittäjät ole roistoja, jotka oitis haluavat orjuuttaa ihmisiä, jos lainsäädäntö vain vähänkin antaa myöten
Mä olen mukana, jos tollasta vapaa-aluetta tai kaupunkia päästään joskus perustamaan. Valitettavasti taitaa vaan nykyinen valtakööri estää sen. On suorastaan naurettavaa, että joku ehdottaa, että tehdään "tutkimusta" ja sitten sitä vastustetaan virheellisin argumentein, koska ei kehdata myöntää, ettäse saattaisikin toimia.
Demareilta sun muilta olisi paljon suora selkäisempää vain sanoa, että "perustakaa vaan, vaikka tohon, niin me sitten nauretaan, kun se epäonnistuu". Eipä taida löytyä sieltä suunnasta rohkeutta.
Miksi Suomen yrittjät tyrmäsi pienyrittäjien puh.joht.ehdotuksen,siksi, että esitys oli järjetön.
Johan irtisanomissuojasta on luovuttu. Oletteko viimeaikoina lueskelleet mol.fi:n työpaikkailmoituksia. Laskekaapa huviksenne miten moni ilmoituksista on vuokratyöfirman jättämä.
Millä tavalla demarit hyötyvät siitä, että maassa on työttömiä ja että talous ei toimi. Esität väitteen, pystytkö perustelemaan? Enkä ole nyt takajaloilleni kavahtanut demari poteroa kaivamassa, vaan ihan oikeasti ihmettelen että mikä tämä yhtälö on, jota moni esittää, mutta johon kukaan ei ole vielä osannut antaa konkreettista vastausta.
Olisin kyllä myös sen vapaakaupungin perustamisen kannalla. Haluaisin nähdä miten kävisi, jos markkinoita ei mitenkään säädeltäisi, työntekijällä ei olisi mitään suojattuja oikeuksia, työaika, palkka ja työsuhteen kesto täysin työnantajan vallassa. Jos homma toimisi niin hienosti kuin idealistit väittävät, sehän olisi mahtavaa.
Demareiden kannatukselle on eriarvoisen (sic.) tärkeää se, kuinka paljon on erilaisia suoria tulonsiirtoja saavia kansalaisia. Pullasorsa ei enää osaa elää ilman pullanantajaa ja tämä on demareiden agendalla selvänä johtolankana. Jokainen joka on riippuvainen tulonsiirroista äänestää demareita.
Honduras on päättänyt perustaa yksityisiä kaupunkeja
Pienyrittäjien vaatimukset ovat sikäli relevantteja, mutta siinä unohtuu kuitenkin toinen puoli - se työntekijöiden etu.
Demarit eivät ainoastaan ole luoneet työllistämistä hankaloittavia tekijöitä, vaan myös lainsäädännöllisen helvetin, jossa firmalle on kannattavampaa kusettaa työntekijöitä, kuin mennä lain mukaan. Tietysti on virastoja ja ammattiliittoja - joiden muka pitäisi valvoa ja tuomita työnantajien mielivaltaa, mutta käytännössä se ei toteudu.
Eli pelkästään irtisanomisehtoja huonontamalla onnistutaan lisäämään työnantajan mielivaltaa, jolloin omista oikeuksistaan kiinni pitävät työntekijät saavat kenkää ja tilalle palkataan lampaita. Eli pelkästään työllistämistä helpottavia työntekijöitä - kääntäen irtisanomista helpottavia tekijöitä lisäämällä ei saada mitään hyvää aikaan.
Työntekijöitä riistävät yritykset on joko laitettava ruotuun, eli väärinkäytöksistä sakkorangaistuksia eli valvonta vaatimusten tasolle tai sitten lainsäädäntöä on kevennettävä siten, että työntekijän kusettaminen ei olisi mieluisin vaihtoehto työnantajalle.
Ylläoleva ei koskenut pienyrittäjiä..
Tanskassa on matalampi irtisanomissuoja ja pienemmät eläkemaksut. Siellä on vastaavasti parempi palkka. Irtisanomissuoja on hinnoiteltavissa, mutta olisi sulaa hulluutta luopua siitä ilmaiseksi.
Tanskakin on länsimainen oikeusvaltio ja tunnustaa ihmisoikeudet, joten sielläkin irtisanomisen syyksi jäävät vai tuotannolliset ja taloudelliset syyt sekä henkilöstä johtuvat syyt, jotka työnantaja joutuu todistamaan tarvittaessa oikeudessa.
Irtisanomisajat ovat lyhyempiä, mutta useimmat saavat irtisanomisajan palkan lisäksi irtisanomiskorvausta .
Ei irtisanominen ole juurikaan erilaisempaa missään länsimaassa, sillä suurin osa irtisanomisen rajoituksista tulee ihmisoikeuksista ja oikeusvaltion periaatteista.Sen vuoksi erot ovat pieniä.
USA:ssa potkut voivat johtaa miljoonakorvauksiin esim Wall Mart käy jtkuvasti oikeutta , koska irtisanominen halutaan pitää mielivaltaisena ja korvaukset nousevat jo satoihin miljooniin
Tanskan eläkemakujen erilaisuus johtuu erilaisesta eläkejärjestelmästä.
Tanskassa eläkkeen pääosa tulee kansaneläkkeestä eikä sitä leikata Suomen tapaan pois työeläkkeen noustessa.
Tanskassa kansaneläkettä ja työeläkettä maksetaan päällekkäin toisin kuin Suomessa , Suomessa kansaneläke leikkutuu pois jo varsin pieneillä työeläkkeillä
Tanskassa kansaneläke rahoitetaan verovaroista kuten Suomessakin ja niinpä veroaste on korkeampi Tanskassa, mutta TEL-maksu alempi
Väite ,ettei Suomessa voi irtisanoa on typeryydessään vertaa vailla
Joudun olemaan tässä asiassa Piraattikollegan kanssa eri linjoilla. Käytännössä vuosien ura- ja palkkakehityksen tulevaisuus jää työnantajan mielivallalle alisteiseksi, enkä ajatusta sen vuoksi voi tukea.
Ymmärrän logiikan, tiedän että on olemassa paljon parannuksia joita tulisi tehdä niin työllistämis- kuin sosiaalipolitiikkaankin. Sen sijaan en vastusta tällekään kokeilulle ympäristön luomista, esimerkiksi johonkin kriisikunnista. Kokeiluympäristöt on oikeasti hyvä asia, sillä niissä voidaan kerätä empiiristä ja syventävää tietoa asiasta kuin asiasta.
Sen sijaan työttömyysongelmaa pyrkisin ratkomaan laajemmalla ohjelmalla; lyhentämällä työpäivää kuuteen tuntiin, vapauttamalla aukioloaikoja entisestään sekä tuomalla perustulon kompensoimaan yksilön tulonmenetyksiä ja tukemaan yrittäjyyttä.
En ihmettele että olet työtön. Vai ihmettelenkö? Pisat ja kilpailukykyvertailut demareiden probagandaa? Ainakin olet hauska :)
Tämä kommentti Samuli oli puhdasta kultaa!
Ay-liikkeen raiskaamilla aloilla ei hyvällä katsota niitä, jotka yrittävät tehdä oikeasti hommia. Tästä riittää ihan riittävästi kertomuksia. Joka yrittää, vaiennetaan hyvällä tai pahalla.
Oikeasti käy sääliksi niitä ihmisiä jotka haluaisivat ja joilla on veressä muutakin kuin kammen kääntäminen. Siihen kuolee elinvoima ja viina vie.
Niitä ihmisiä, sankareita, on joka tasolla. Se on koko kansan tappio että olemme sellaisia paskahousuja, että tarvitsemme ay-liikkeen kaltaisen parasiitin yläpuolellemme jotta tuntisimme olomme turvatuksi.
Täydellistä potaskaa. SAK:n alaisissa töissä tehdään töitä suoritepalkalla eli palkka määräytyy aikaansaannosten mukaan
Esim muurari työskentelee m2 tai kpl palkalla eli 700 tiiltä muurannut saa tuplapalkan verrttuna siihen, joka muuraa 350 kpl
Ja toimihenkilöistäkin 70 % on erilaisten bonusjärjestelmien piirissä
Eikä tasapalkkaa ole vaan on tehtäväkohtainen palkka+ henkilökohtainen lisä, joka riippuu työanatjan arviosta tai sopimukseen kirjatuista kriteereistä
Olet ilmeisesti elänyt koko elämäsi kortistossa kun et tunne työelämän perusasioita.
Tai olet virkamies, heillä on kiinteät palkat
Ja mitä tulee palkkaamiseen niin TEM tilaston mukaan syntyi n 38000 uutta työsuhdetta viime kuussa.
Ilmeiseti näitä kittiseviä ja itkeviä yrittäjiä on sittenkin vain pieni vähemmistö
Miten niin mikään jää työnantajan mielivallalle alisteiseksi? Nyt otat vain avaimenreikänäkökulman asiaan. Mikä on työnantajan neuvotteluvoima taloudessa (ja kulttuurissa), jossa hommia voi vaihtaa jos ei edellinen kiinnosta. Lähdet siitä mummoasenteesta että "voi kun saisi hyvän työn ja se kestäisi". Se on sementoitu suomalaiseen järjestelmään kolmikantaneuvotteluiden kautta, jossa joku ihminen josta et ole koskaan kuullut, sopii toisen kanssa että ensi vuonna saat 0,71% palkankorotuksen. Jos haluat tehdä lyhyttä päivää, se sopii minulle niin kauan kun teet sen omalla, et muiden kustannuksella.
No eihän sinun Samuli tarvitse työttömänä lojua pahojen ammattiliittojen sanelemien työllistämissanktioiden vuoksi. Käyt hakemassa verotoimistosta ennakkoverokortin niin saat toiminimellä tehdä töitä melkolailla niin halvalla kuin haluat.
Eurokriisi tuottaa mielenkiintoisia muotoja puoluekenttään eripuolilla eurooppa. Ruotsissa vihreäpuolue on nyt talouskasvun ja työväenpuolue. Koskakohan Suomen kokoomuksesta kuoriutuu myös työnpuolue kun työ on kadonnut tätä menoa Suomesta. Uskonkin että nykyiset hallituspuolueet tärveltyään suuren osan työstä ja varallisuudesta muuttuvat ohjelmissaan työnväenpuolueiksi. Keihin siis haluamme turvautua vai muutummeko kyynisiksi ja emme usko politiikkaan jatkossa ollenkaan koska se ei tuota ulostuloa nykyiseen katastrofaaliseen politiikan suuntaan ja valtavirrasta poikkeava ajattelu nähdään vaarallisena ja vahingollisena.
Missä on muitakin itsenäisiä ajattelijoita kuin Björn Wahlroos.
"The symbol of all relationships among [rational] men, the moral symbol of respect for human beings, is the trader.
We, who live by values, not by loot, are traders, both in matter and in spirit. A trader is a man who earns what he gets and does not give or take the undeserved. A trader does not ask to be paid for his failures, nor does he ask to be loved for his flaws. A trader does not squander his body as fodder or his soul as alms. Just as he does not give his work except in trade for material values, so he does not give the values of his spirit—his love, his friendship, his esteem—except in payment and in trade for human virtues, in payment for his own selfish pleasure, which he receives from men he can respect.
The mystic parasites who have, throughout the ages, reviled the traders and held them in contempt, while honoring the beggars and the looters, have known the secret motive of their sneers: a trader is the entity they dread—a man of justice."
Ayn Rand, Atlas Shrugged
Suomeen on myös säädetty aivan liian paljon ns. julkisen sektorin monopoliasemia monilla eri aloilla.
Ilman aitoa kilpailua ne näivettävät uudistumista ja luovuutta eivätkä kykene vastaamaan todellisiin tarpeisiin tai kantamaan vastuutaan niille uskotuista tehtävistä. Kuitenkaan näistä tuhlaamista edistävistä laiminlyönneistä ei piitata, vaan ne ovat suojattuja.
Tämä on hyvin yrittäjävihamielinen kultuuri.
Eerovainiot vai mitä ne on ja muut pullasorsat mukaan hetkeksi reaalimaailmaan ja asettuisivat vaikka puoleksi vuodeksi pienyrittäjän rooliin. Saattaa olla että mieli voisi muuttua.
Kerrohan arvon blogisti miksi tekisit töitä jollekkin,jos et palkalla kykene saamaan edes ruokaa pöytään?
Avaatko tätä hieman:
"Kun yrityksillä ei ole varaa ottaa ketään palkkalistoilleen, niin palkkaus on tehtävä vuokratyöfirman kautta."
Joku tuossa yhtälössä maksaa työntekijän kulut..tiedätkö kuka se siitä yhtälöstä on? Onko se kenties se sama jolla ei ole varaa ottaa ketään palkkalistoilleen vai joku muu?
Ei saa ruokaa pöytään, koska byrokratia. Milloin ihmeessä tämä löytää Vellu sun pääkoppaan?
ja jos yrittäminen on kuten annat ymmärtää, pelkkää käteismeressä pulikointia, suosittelen kokeilemaan ihan itse.
Ei aina ole kyse mistään byrokratiasta,milloin saat tämän sovitettua pääkoppaasi?
Kysyn sinultakin,miksi tekisin sinulle töitä,jos en saa palkallani edes ruokaa pöytääni?
Jos libertaristit haluavat tehdä töitä työntekijänä VAIN töiden ja yrittäjän menestymisen takia niin so be it. Älkää muita siihen hulluuteen pakottako.
Suomessa on voimassa yhden merkittävän talouden osatekijän keskusjohtoinen hintasäännöstely. Sitä kutsutaan palkaksi.
Palkan pitäisi olla työntekijän itselleen neuvottelema kompensaatio omasta tuotostaan.
Suomessa tämä näkökulma on täysin kadonnut ja palkasta on muodostunut jonkinlainen kompensaatio ajasta ja jonka tulisi taata elintaso. Kaikki nämä neuvottelut käydään sotatalouden mukaisesti keskusjohtoisesti, ihmisten toimesta joilla ei ole todellista käsitystä talouden rakenteiden muutoksista.
Absurdia on se, että nämä ihmiset tekevät päätöksiä sellaisilla tasoilla joilla ei ole mitään tekemistä ruohonjuuritason todellisuuden kanssa, valtakunnan, liiton tai toimialan tasolla. Parhaimmillaan tämä tappaa vain ne toimialat, joilla on pienemmän tuottavuuden hommia, eli hommia niille ihmisille jotka niitä eniten tarvitsevat.
Ai niin, jäähän jäljelle prekaarien rakastamat paskahommat mäkissä.
Jos palkat joustaisivat, joustaisivat myös muutkin talouden komponentit. Eivät "kapitalistit" tyhmiä ole, kaupan on käytävä, muuten ei tule tulosta.
Nyt tulee sellaista tuubaa että.. mietihän nyt itsekkin hetken asiaa.
Monessako maassa työntekijät käyvät töissä vain mielyttääkseen työnantajaa ja kuolee nälkään,kun ei ilman ruokaa pärjännytkään? Kapitalistille teidän ajatelmien mukaan virtaa tietysti uusi työntekijä heti ovesta sisään,kun niitä on siinä jonossa seisomassa. Siis kaikki tietysti odottaa vain palvelevansa yrittäjän menestystä ilman omaa rahallista menestystä.
Nyt siis herää kysymys mieleen,mistä kirjasta näitä kiskotte? Randiltako?
Voit tietysti katsahtaa vaikka Intiaan missä palkat ovat kyllä alhaiset ja tuskin eläkettäkään maksetaan..silti työntekijöillä ei ole varaa retostella,kun ei hinnat SITTENKÄÄN mennyt alas vaan pysyy oikeastaan melko samoina suhteessa palkkaan kuin länsimaissa.
Teorianne ei oikeen toimi nyt..
Koko homman tietysti kruunaa se,että palkkojen pienentyessä lainat pienenevät ja talous supistuu samaa tahtia. Sisämarkkinoiden pitäisikin oikeastaan kiittää palkkojen kasvusta,mutta ei..sekin on väärin.
Ja kun tullaan tilanteeseen,että 90% väestöstä käy kolmessa työssä ja kenelläkään ei ole varaa syödä,koska eivät kuulemma tuota tarpeeksi? Tiedätkö mistä se olisi kiinni..koska ei ole ostovoimaa vastapuolella ja yrittäjä haluaa maksimoida tietenkin oman voittonsa. Mitä hävittävää yrittäjällä olisi?
Ei,ei ja ei..kyllä nyt jokin mättää teidän ideologisissa ajatuksissanne. Kansantaloudellisesti mahdoton tilanne,vaikka teoriana ehkä voisi mukava ollakkin.
Joku maksoi työntekijän kulut siltikin. Riskinä oli koeaika jolloin kuitenkin olisit voinut potkia työntekijän pois,jos ei hommia olisi ollut. Vuokrafirmoistakin yleensä väki vaihtuu talonkirjoille koeajan jälkeen. Ei tosin aina.
Mitä tulee ylipäätänsä esim. teollisuuteen niin palkkakulut näyttelevät siellä alle 20% tuotteen arvosta. Palvelualoilla rutkasti enemmän kylläkin. Tämä siis näin riskiä ajatellen.
"Ja aina joskus näissä "palkalla ei elä" -valituksissa taustalla onkin se, että palkalla kyllä eläisi aivan mainiosti, jos osaisi pitää omasta taloudestaan vähän parempaa huolta."
Tämä on varmasti totta. Mutta ottaessani esimerkin Intiasta toki itsekkin ymmärrät,että melko tiukoilla ollaan,vaikka miten järjestelisi talouttaan.
Loppukaneettina voin sanoa pienyrittäjänä, että pidän hommat senkokosina, että ei tarvi ottaa ketään töihin, pääsee vähimmällä..
On sen verran kommentteja jo jätetty aiheesta, että pelkistän. Ei ole paluuta antiikin Kreikan demokratiaan, joka rakentui orjuudelle!
"Pitihän se arvata, että kun joku ehdottaa julkisesti parannuksia työmarkkinoille, se teilataan samantien hihhulointina. Tällä kertaa Suomen pienyrittäjien vaatimus työllistämistä estävän työsuhdeturvan poistamisesta sai tylyn vastaanoton demareiden varapuheenjohtajalta Eero Vainiolta."
Ne ovat parannuksia vain yhdestä suppeasta näkökulmasta katsottuna
Markkinat säädelköön että mistä työstä maksetaan mitä ja mitkä edut.Sehän ei voi toimia niin että yrittäjä on jatkuvan hintakilpailun alla ja työntekijät suojattuja kaikkesta kilpailusta.No tavallaan tämä on jo ymmäretty jo monella alalla ja siirytty vuokratyövoimaan joka käytetään kun tarvitaan tai sitten on ulkoistettu toimintoja ja tehty työntekijästä yrittäjä ja jatkukoon tämä trendi koska ay liikkettä ei pysty muilla tavoilla kurittamaan järkeviksi.Ei ole turvaa yrittäjällä niin ei kuulu olla duunarillakaan.Yleensä kun markkinat vetää niin huutava pula tekijöistä ja silloin voi olettaa että palkka kohdallaan ja sitten kun on lama niin palkka laskee niinkuin yrityksen tuloskin.Yksinkertaista eikö vaan.
Pekka Heliste: "Turha selittää etteivät suomalaiset yrittäjät ole roistoja, jotka oitis haluavat orjuuttaa ihmisiä, jos lainsäädäntö vain vähänkin antaa myöten"
Tämä on ainakin kolmas blogi johon copypastaat nämä samat teesisi ja sitten niitä jotkut hölmöt vielä suosittelevat ?
Tällä asenteella kun lähdette töitä te ilmeisen pitkäaikaistyöttömät hakemaan, voin taata ettei yksikään orjuuttajarikollinen teitä työllistä.
Työstä maksetaan palkkaa ja hyville työntekijöille maksetaan hieman enemmän palkkaa. Koittakaa joskus tehdä töitä, niin tulette huomaamaan.
Tai sitten pyytäkää demareita säätämään laki, missä pienyrittäjyys kielletään lailla. Ei tarvi enää ruikuttaa orjuudesta.
Yli 40 vuotta tuli tehtyä töitä, kymmenessä eri maassa .Siinä näki työelämää monesta näkökulmasta. Ja olen toiminut ay-liikkeessäkin, mutta myös työnantajapuolella sopimusneuvottelijana
Ja on tullut irtisanottuakin eli n 2500-3000 henkeä monessa maassa joten vertailupohjaa löytyy työsuhdeturvasta
Nyt ovat edessä eläkepäivät
turha selittää, työnantajat on roistoja. Kuka on kustantanut eläkkeesi ?
Heh, eläke on osa palkkaa .Palkka taas perustuu kuten moni on tässä vakuuttanut, työntekijän tuottavuuteen
Yrityksen kulut maksavat asiakkaat,ei yrittäjä. Hän on vain maksujen välittäjä.Yrittäjä on vain työntekijä,jonka osuus ja työn arvo eli yrittäjän oma tuottavuus on yrityksen vapaa voitto
Kannattaisi tutustua yritystalouden perusasioihin
Nuoret vihaiset miehet ovat päässeet ääneen ja heitä on paljon kun rauhanaikaa on jatkunut pitkään eikä luonnollista poistumaa ole tapahtunut vuosikymmeniin..
Nuorilla vihaisilla miehillä ei useinkaan ole vakituisia tuloja eikä vakituisia tyttökavereita vaimoista puhumattakaan. Ei ole lapsia eikä muitakaan huollettavia. Itselle juoksee liksa työttömyyskorvaukista tai satunnaisesta työsuhteesta, joka ei nuorella mihellä kovinkaan pitkä edes voi olla, mutta mielipiteitä, Hei Mielipiteitä kyllä pisaa kailotettavaksi, vihaa piisaa, kiukkua kaikenmaailmandemareista ja vassareista, ay-liikkeestä, joka muka estää heidän työllistymisensä.
Hm..
Osatotuus se on että demareissakin on ahneita, vasemmallakin ollaan ihmisiä. Miksi työläisen pitäisi olla parempi kuin pääomaomistajan, joka ei suostu kilpailemaan reilusti omalla talousalueellaan maksaen kiltisti veronsa myös pääomistaan, jotka ovat tuloja siitä että omistaa tuotantolaitoksen ja saa siitä voittoa ja usein vielä perii suvultaan rahaa, jonka eteen ei ole tehnyt itse päivääkään työtä.
Suomessa on valtavat määrät yrittäjiä, jotka ovat saaneet valtiolta jos jonkinmoisia yrityslainoja tai avustuksia, sellaisiakin, joita ei tarvitse kuunaan maksaa takaisin.
Silti juurikin sillä rintamalla vaaditaan aina vaan lisää vapauksia vastuusta.
Vastuun pitäisi ikäänkuin kuulua vain ruhonjuuritasolle, sinne missä on kaikista eniten ongelmia ja kaikista vähiten rahaa, niitä perintöjäkin mitä suvullisesti ei voi annella kun ei niitä ole.
Se on totta että pelkät ammattinharjoittajat tai yksin toiminimillään duunaavat voivat olla väärällä alalla, eivät työllistä kunnolla edes itseään mutta eikö vapaassa markkinataloudessa ole mahdollisuutta vaihtaa alaa? Perustaa uutta toiminimeä ja olla vapaa yrittäjä? Eihän sitä mikään estä.
Monet nuoret vihaiset miehet perustavatkin yrityksiä ja joutuvat elinikäiseen velkavankeuteen ja syrjäytyvät sitäkin kautta, se vapaus kun aikuistenoikeesti tarkoittaa sitä että yksin vastaat siitä mitä teet, eikä kukaan auta ketään.
Tai no.. ilkeätkamalat vassarit on kyllä järjestäneet niin että saa sitten työttömyyskorvausta ja jos ei siihen ole oikeutettu niin sitten saa sosiaaliavustusta, toimeentulotrukea, asumistukea ja voipi vielä saada jotain starttirahaakin jos innostuu uudelleen yrittämään..
On se rankkaa olla nuori, vihainen ja mies yhtaikaa.
Kaikki on niin väärin *y-hyyyy*
Pitäis olla Vapautta ilman vastuuta..?
Ja nyt miettimään..
Että jos joku nainen sattuu huolimaan miehen, jolta puuttuu puoli ymmärrystä, jonka ajattelu on lapsen tasolla, joka ei halua kantaa vastuuta, jota kiinnostaa vain vapaus..
Niitä ois nyt vinot pinot tarjolla. Kiinnostaako naiset?
Vuokratyöfirmat ovat syntyneet kiertämään työllistämisen kankeutta. Eräs johtavista demareistakin on vuokrafirman osakas.
Vuokratyöläinen on firmalle kalliimpi tuntia kohden, mutta jos naama, asenne tai työteho ei miellytä, seuraavana päivänä tulee uusi naama.
Tämä toki on myös työntekijän kusetusta. Jos asiakasfirma haluaisia ahkeran ja hyvän työntekijän itselleen, ei työntekijä voi tiettyyn kuukausimäärään siirtyä asiakasfirman palvelukseen. Joitain harvoja (opiskelijat, osa-aikatyöläiset) ihmisryhmiä tämä järjestelmä palvelee.
Jos jotain hyvää vuokratyöfirmoista hakemalla hakee, niin ahkeralle ja tunnolliselle tekijälle töitä riittää. Palkka vain on huono.
Vuokratyöfirmoja sitovat samat säännökset kuin muitakin yrityksiä.
Vuorafirman on noudatettava sen firman työehtosopimusta, jonka mukaan ostavan firman vastaava työ määräytyy
On todellista huuhaata, että vuokrafirma toimis jotenkin helpommin säännöin
Pari tosiasiaa,Suomessa on yksi länsieuroopan heikompia irtisanomissuojia.Suomessa työn tuottavuus on yksi maailman parhaita.Kansakuntana tehty työn määrä on maailman mittakaavassa yksi korkeimpia,johtuen naisten suuresta määrästä osallistumisesta työelämään.Samuli Pahalahden näkemys AY-liikkeestä ja suomalaisesta työelämästä ei perustu lainkaan tosiasioihin.Kaikenkaikkiaan,suomalainen sopimuskulttuuri on eräs keskeinen tekijä Suomen noususta kansakuntana maailman huipulle.
Täydellistä potaskaa, että palkat olisivat kiinteitä. SAK:n alaisissa töissä tehdään töitä suoritepalkalla eli palkka määräytyy aikaansaannosten mukaan
Esim muurari työskentelee m2 tai kpl palkalla eli 700 tiiltä muurannut saa tuplapalkan verrttuna siihen, joka muuraa 350 kpl
Ja toimihenkilöistäkin 70 % on erilaisten bonusjärjestelmien piirissä
Eikä tasapalkkaa ole vaan on tehtäväkohtainen palkka+ henkilökohtainen lisä, joka riippuu työanatjan arviosta tai sopimukseen kirjatuista kriteereistä
Olet ilmeisesti elänyt koko elämäsi kortistossa kun et tunne työelämän perusasioita.
Tai olet virkamies, heillä on kiinteät palkat
Ja mitä tulee palkkaamiseen niin TEM tilaston mukaan syntyi n 38000 uutta työsuhdetta viime kuussa.
Ilmeiseti näitä kittiseviä ja itkeviä yrittäjiä on sittenkin vain pieni vähemmistö
Esim. metallissa voi palkkahaitari olla useita euroja/h.Toisessa yrityksessä koneistaja tienaa 11€/h toisessa 16€/h ammattitaidosta sekä työn vaativuudesta riippuen.Kuinka on mahdollista että täällä kirjoittavat eivät ota asioista selvää,vaan heittelevät ilmaan väitteitä mitkä eivät perustu mihinkään tosiasioihin.
Suurin osa on Kokkomuksen organisoimia trolleja, jotka toistavat Kokkomuksen ja EK:n propagadaosaston juttuja.
Useimmat eivät viitsi edes kertoa propagandaa omin sanoin vaan kopioi suoraan sanasta sanaan .
Itse asiassa Metallissa hajonta on vielä suurempi sillä alimmat palkat ovat 8 euron luokkaa ja ylimmät 30 euron luokassa
Semmonen huomio tähän väliin, että esimerkiksi mekaanisessa metsäteolisuudessa suoritukseen perustuva osuus palkasta saa olla korkeintaan kolmannes. Tästä seuraa se, että hyvinä aikoina työntekijöiltä jää paljon saamatta, koska yhtiön pitää säätää pallkaus niin, ett huonoina aikoina ei tule liikaa turpaan. Outoa on, että ammattiliiton toimesta on suora urakka kielletty jolloin on aivan sama sopisiko jonkun firman henkilöstölle vai ei.
"Tai sitten pyytäkää demareita säätämään laki, missä pienyrittäjyys kielletään lailla. Ei tarvi enää ruikuttaa orjuudesta."
Pienyritysten määrä kasvaa koko ajan, joten kaikki eivät ole itkeviä yrittäjiä.
Näyttää siltä, etä osalle pienyrittäjistä sopivin etujärjestö on Karjalalaiset Itkijänaiset
Onko Pekka Heliste ollut vuokrafirmassa ikinä töissä? Mielipiteesi ovat kuin suoraan ay-jäärän oppikirjasta.
Vuokrafirma ja asiakasfirma voivat kyllä aika paljon neuvotella siitä millä nimikkeellä töitä tehdään. Ja vuokrafirmassa työskentelevä ei hirmuisesti pysty kiukuttelemaan.
Voihan ne sielä oppikirjassa lukea vaikka kuinka kauniisti ne pelisäännöt, mutta olihan siellä kiljavan opistossa eli ay-liikkeen koulutusmekassa kaikenlaista häikkää pelisääntöjen kanssa (jos haluaa jotenkin firmoja syyllistää).
Meillä on ihan liikaa sääntöjä ja oma läheiseni koki taloudellisen ahdingon kun meni tekemään osa-aika työtä. Nyt on jo viisaampi ja ymmärtää että työttömän kannattaa olla työtön eikä leikkiä pikkutyöpätkien kanssa.
Olen ollut jopa vuokratyöläinen,ja useita vuosia. Kuten aikaisemmin kerroin,useassa maassa. Mutta en aivan standardityöläisenä,vaan johtajana
Se,joka pitää Suomea byrokraattisena,ei ole käynyt muualla.
Täällä on nyt tullut aika monta hyvää kommenttia Pekka Helisteelle kuten tämä Mikon kommentti, toivon että Pekka Heliste ottaisi niistä opikseen mutta valitettavasti se taitaa olla toiveajattelua sillä eihän ay-jäärät mitään muutoksia halua ja niihin pysty ja mikä huolestuttavinta ay-jäärät eivät välitä/ymmmärrä tuon taivaallista työttömistä, heidän tilanteestaan
kuten Mikko toi erittäin oleellisen esimerkin eli työttömän taloudellisesta ahdingosta kun työtön ottaa osa-aikaisen työn vastaan
ja tähän Pekka Heliste ei kommentoinut mitään...
Samuli, ei kun lomalle somaliaan
http://www.youtube.com/watch?v=7QDv4sYwjO0
Keskustelun aloittaja on jotenkin missannut sen, että hänen kaltaisillaan "hieman heikommin pärjänneillä yksilöillä" olisi kaikki huonommin libertaarissa yhteiskunnassa.
Hyvinvointipalveluja ei olisi saatavilla kuin rahasta ja elämä olisi aika kurjaa. Mitään takeita työllistymisestä ei silti olisi. Täystyöllisyyteen ei olla päästy yhtään missään, paitsi totalitaarisissa valtioissa.
Ainoa asia johon yksityisyrittäjän kannalta voisin muutosta harkita, ovat työntekijän sairaslomien kustannukset. Nykyisellään "sikasaikkua" on helppo saada ja se jää aina työnantajan maksettavaksi.
Liikevaihdoltaan tietyn rajan alle jääville yrityksille olisikin hyväksi saada päiväkohtainen sairaspoissaolojen raja per työntekijä, jonka ylittyessä valtio on aina saikun maksaja, ei työnantaja. Näin tuettaisiin pienyrittäjyyttä, eikä työntekijän etuihin tarvitsisi puuttua.
Vastatakseni otsikon kysymykseen: kohdusta.
Ystäväni alkoi käyttää työntekijöitä vuokraavaa yritystä sen jälkeen, kun joutui vaikeuksiin irtisanomisen takia. Hän oli irtisanonut palkollisensa työpaikalla tapahtuneesta sukupuolisuhteesta. Sanoi että olisi kyllä konttorissa ymmärtänyt, mutta maatalouslomittajalta tämä oli vähän liikaa.
NILTOR
Eivät ihmiset työllisty, jos yrityksiä estetään työllistämästä.
1) Työsuhdeturva ei estä työllistämästä. Saa kyllä työsuhdeturvasta riippumatta työllistää kuinka monta vaan haluaa työllistää.
2) Työsuhdeturva estää antamasta mielivaltaisesti potkuja. Sekään ei estä työllistämästä kuinka monta vaan haluaa työllistää.
3) Jos työntekijästä todella haluaa päästä eroon, se onnistuu. Vaikka n.s. työsuhdeturva onkin olemassa.

Kommentoi 87 kommenttia